perjantai 6. helmikuuta 2015

Talviruokaa, siis linnuille :)


 Olen täällä blogissa kutsuttuna luennoitsijana, tarkoituksena kertoa talista, kotoisammin läskistä osana talviruokintaa. Kasvissyöjälintuja saattaa nyt valitettavasti vähän heikottaa.
Ihminenhän on meille tietysti valinnut kyseisen tuotteen, kuten tämänkin palasen, joten siihen emme voi vaikuttaa. Parhaansa hän on varmasti tehnyt. Pienenä huomautuksena, olisi ollut aika korrektia, valita ruostumaton teräslanka kiinnitykseen. Ruokailussa kuitenkin estetiikka on aika tärkeä osa. Talin kiinnityspaikka on hyvin valittu.


  Talvipäivinä tämä on erinomaista ravintoa, jonka antamalla energialla  selviämme näistä kylmemmistä jaksoista. Toivottavasti talia olisi jatkuvasti tarjolla seisovassa puussa.
Uuden tuotteen ollessa kyseessä, hajutesti kannattaa aina tehdä. Lähes aina kuitenkin tuoksu on raikas ja tuote moitteeton.


 Makutestihän lopulta ratkaisee tuleeko sinusta talin ystävä. Tämä tuote on ainakin loistava maultaan. Tervetuloa maistamaan!


 Kiitos!
 Viihdyn ehkä paremmin talipalloilla ja auringonkukansiemeniä tarjoavissa paikoissa, mutta maistan kyllä mielelläni.


 Kiitos!
Ehkä minäkin, tai me kuusitiaiset, pidämme enemmän kasvisravinnosta, auringonkukansiemenistä sekä pähkinöistä. Tosin olen kyllä hamstrannut itse hämähäkkejä ja hyönteisiä lisäravinnoksi.
Tämä muuten on aika hyvää,tässä on pähkinää sopivasti.


 Me keltasirkut emme tule yleensä koskaan sinne korkealle ruokailemaan, kaurahan se on meille suuri herkku. Toivottavasti ihmisystävämme muistaisivat sen!
Voisitko talitintti tiputtaa pienen murusen, ihan pienen, niin voisin maistaa.


Tänään paistoi aurinko :) Kökötin kotipihan kuvauskojussani ja tämä näkymä on otettu kuvausaukosta!
Tein muuten itse tuon talipallotelineen, joka on kuusitiaiskuvassa. En löytänyt sopivan kokoista tuolle isolle siemenpötkölle. Verkkoa oli ostettu joskus kilpikonnan kesäaitausta varten. Huomatkaa tuo kultalangalla punonta, pientä luksusta linnuille :)

Mukavaa viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. Kyllä on hienot kuvat näistä meidän talvisista linnuistamme.
    Jotka ovatkin tosi kauniita.
    Keltasirkku siinä on, kuin olisi korea, kuin papukaija!
    Ja hienon verkon olet tehnyt niille, oikein kultalankaakin vielä, kyllä niiden nyt kelpaa siinä pörhistellä ja tulla kuvatuksikin!
    Meilläkin paisteli tänään aurinko, piti oikein siristellä silmiään, kun niin kirkkaasti paisteli, toi sisällä vaan kaikki pölyt esiin, hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kauniita lintuja iloksemme!
      Toivottavasti linnut ymmärtävät kultalangan arvon, tein punonnan ihan heidän vuokseen :)
      Oli niin ihanaa että aurinko näyttäytyi vain hetkeksikin. Pöly kyllä näkyi vähän kiusallisen hyvin. Tyttären koira tulee meille viikonlopuksi hoitoon, se oli syy olla siivoamatta, pääsin kuvaamaan :D
      Kiitos Harakka!

      Poista
  2. Pitää varmaan mennä ostoksille lihatiskille, sillä linnut ovat tyystin meiltä kadonneet. Olen aivan ihmeissäni. Ehkä joku naapuri on perustanut luxusbaarin tämän tienoon tinteille. Yksi ainoa töyhtötiainen vierailee säännöllisesti marjakuusen lomaan ripustetussa talipötkössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vakikaupassa yllättäen tosi hienoja talipaloja, tai pikemminkin rulla, josta saa moneen lähtöön.
      Meillä linnut olivat myös pitkään poissa. Tässä on jokin eläin, en tiedä onko, näätä, minkki, kärppä..
      Tuolla on nyt riistakamera, toivottavasti se selvittää mysteerin. Ovatkohan linnut siksi varovaisempia? Tänään oli pitkästä aikaa enemmin liikettä. Lintuja ei ole myöskään ollut kummallakaan metsäruokinnalla, automaatteja ei ole juurikaan tarvinnut täydennellä.
      Toivottavasti saat pitää töyhtiksen ilonasi!
      Kiitos between!

      Poista
  3. Edellä oli upeat kuvat töyhtöpäästä!!!
    Tässä on hauskaa mutta viisasta kerrontaa talista ja muustakin ruuasta. Kuvat ovat taas erinomaisia. Kuusitiainen on yksi pikkuystäväni. Kuinka kauan tarkenet kerralla kyyhöttää kojussasi?
    Köykö ruokintapaikallasi pyrstötiaisia? Meillä ei ole käynyt kuin kerran ja ihastuin ikihyviksi. Edes kameraa ei tiettykään ollut käden ulottuvilla. Enkä olisi uskaltanut edes liikahtaakaan, vaikka olisi ollutkin. Olivat ne niiiin kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhi on ihana lintu, kuin myös kuusitiainen!
      Pari tuntia menee ihan sujuvasti, nautin valtavasti ulkonaolosta, vaikkakin tämä on sellaista hiljaista paikallaan oloa. Siinä voi miettiä kaikenlaisia juttuja ja olla silti valppana. Joskus mies keskeyttää kun kutsuu syömään :)
      Olen eläissäni nähnyt kaksi kertaa pyrstötiaisen, kovin kaukana olivat molemmat. Tunnistan kyllä äänen, pesii mökkimaisemissa mutta en ole päässyt edes lähelle. Se on vähän kuin jokin lempeä satulintu.
      Kiitos Uuna!

      Poista
  4. Tosi kiva tietoisku, hienoine kuvineen!!
    Tuota keltasirkkua olen kaivannut pihalle, mutta ei ole näkynyt :(
    Hienon talipallotelineen olet valmistanut ja kultalangoin koristanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan vähän kerrassaan oppia mikä kenellekkin maistuu.
      Laitan keltasirkuille kauranjyviä lumen päälle, vaikkakin tiedän ettei sitä saisi tehdä hiirien ja rottien pelosta. En ole nähnyt kumpaakaan lajia. Siivoan sitten perusteelliseti kun hanki alkaa sulaa.
      Eikös linnutkin ansaitse vähän luksusta :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Ihana, oikea hyvän mielen postaus! Upeat kuvat ja hieno tietoisku. Ihanaa luksusta talipallotelineessä.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintuja on vaan ollut kovin vähän, johtuuko se tästä lauhasta talvesta!
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  6. Oikein kultalankaa, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä nyt ihan kahdenkymmenenneljän karaatin kultaa ihan ole :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  7. Ihanat linnut!
    Keltasirkut, ne syövät kyllä talven mittaan uskomattoman paljon kauraa. Meillä on niitä kymmeniä päivittäin, pyrähtävät vähän väliä ruokintapaikalle ja pihan puihin karkuun jos pienintäkin liikettä lähellä on.

    Kyllä kelpaa popsia herkkuja kun on niin houkuttavasti tarjolle pantu. Läskiä on meilläkin tarjolla nyt kun lihakaupasta löytyi ihan sitä ehtaa. Nyt odotellaan josko harmaapäätikka tulisi uudelleen vierailulle.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin säikkyjä nuo keltasirkut tosiaan ovat, monta kertaa olen ne pelästyttänyt suljinäänellä.
      Meiltä katosi tikkapariskuntakin joka aiemmin vieraili talilla. Pitää yrittää selvittää mikä tassueläin tuolla pihalla vierailee.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  8. Ihania kuvia piha vieraista! Minä tein läskiin reiän ja pujotin langan läpi ja oksaan roikkumaan, hyvin on kelvannut linnuille :) Meidän Nella koira pitää huolen siitä, jos linnuilta jää maahan syömättömiä siemeniä, erityisesti pähkinät on Nellan mieleen :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan onkin hyvä idea, voisi laittaa vähän pienempiäkin palasia.
      Nella on havainnut uuden herkun :)
      Kiitos Tuitiina!

      Poista
  9. Hienot kuvat!
    Mistä sitä suolatonta talia eli läskiä voi ostaa? Onko sitä ihan ruokakauppojen lihatiskeilläkin saatavilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä täällä oli ainakin CM:n eläinruokapakasteessa. Nämä löysin Prisman lihahyllystä. Kannattaa kysyä isojen kauppojen lihatiskiltä jollei löydy.
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  10. Kiitos muistutuksesta, Vikki! :) Lintujen ruokinnan jatkaminen on titeille elämän ja kuoleman kysymys. Pahinta on, jos aloittaa ja sen jälkeen antaa ruokintainnon laantua..

    Mukavat kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin että metsäruokintapaikalle on tosi hankala mennä, tällä lumimäärällä. Mutten voi lopettaa kun touhun aloitin.Näinhän se on.
      Kiitos Kaisa Reetta!

      Poista
  11. Ihana postaus ja sinulla oli tällä kerralla manioita vierailijoita =D. Ihan hihittelin täällä ääneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ovat aika usein hiljaa, kun luennoitsija kysyy luennon päätteeksi: "Onko kellään mitään kysyttävää?" Yleensä ei ole, koska on kiire kotiin :)
      Linnut näytävät hyvin osallistuvan!
      Kiitos Katinka!

      Poista