Sirkka

Kuvaajakaveri tiesi paikan josta voisi löytää näitä vaarantuneita palosirkkoja.
Iloksemme löytyi, vaati vain sen että aurinko tuli näkyviin ja alkoi lämmittää. Laji viihtyy paahdeympäristöissä, tässä tapauksessa junaradan penkereellä. Laji on Suomessa vaarantunut, tästä syystä osa esiintymisalueista on suojeltuja.

 Koiras paljastaa lentäessään oranssit takasiivet ja pitää  melko kuuluvaa rätisevää ääntä. Äänen merkitystä ei varmasti tiedetä. Oletetaan sen liittyvän siihen, että naaraat äänen kuullessaan alkavat erittää feromonia, jolla houkuttelevat koiraat luokseen.

 Erittäin vaikea kuvattava, loikat/lennot ovat pitkiä. En millään ehtinyt vauhtiin mukaan, joten olen erittäin tyytyväinen tähän ainoaan kuvaan, jossa palosirkan siivet näkyvät edes kohtuullisesti.

Sinisiipinen

Kuvaajatuttavani pyysi viime viikolla seurakseen etsimään sinisiipisirkkaa ( Sphingonotus caerulans )
Tästä kyseisestä sirkasta on juttu uusimmassa Suomen Luonto-lehdessä. Poimin kyseisestä artikkelista osittain tätä asiatietoa.

Se on harvinainen laji Suomessa, 2010 luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Aiemmin esiintyi vain Hankoniemellä ja Tammisaaressa, nyt on levinnyt laajalti Kaakkois-Suomen soranottoalueille.

Pitkään katselimme ja ihmettelimme siinä sorakuopalla. Yht'äkkiä huomasimme nämä kolme yksilöä samalla kivellä.
 Ehdimme  melkovarmasti ihan viimetipassa, lentoaika joka on alkanut jo heinäkuun puolivälissä, päättyy syyskuun loppuun ja tuo kuvauspäivä taisi olla viimeinen tämän kesän yli +15° aurinkoinen päivä.

Koiras on kooltaan 1,5-2cm ja naaras vähän kookkaampi, lähes 3cm pituinen.
Omaa erittäin hyvän suojavärin, tuntuu melkein siltä, että osaa vielä valita ympäristönsä värisävyjensä mukaan.

 Toivoimme tietysti lentokuvaa, jolloin kauniit siniset siivet olisivat näkyneet, mutta ei. Näimme monta lentotapahtumaa, jopa melko pitkiäkin liitoja. Kuvaaja ei vaan siinä tilanteessa ehtinyt mukaan. Yhden ainoan kerran ehdin nähdä hyvin siipien kauniin sävyn ja muutaman kerran kuulin koiraan hiljaisen sirinän.

Tämä kuva tuli bonuksena, olimme jo siinä poislähtöä tekemässä, kun huomasimme tämän parittelevan pariskunnan. Naaras kuljetti perässään tätä huomattavasti pienempää koirasta, ihan minne tahtoi!
Hienoa että suku jatkuu!

Tämän sirkan näkeminen oli kesän toiveissa! Ensikesälle jää vielä haaveeksi niitten kauniitten siipien kuvaaminen.

Kuulontutkimusta

- Hyvää iltaa! Mehän olemmekin vanhoja tuttuja, eikös se ollut viime kesänä kun tapasimme edellisen kerran.
- Kyllä, ihan oikein muistatte, tapasimme juuri näihin samoihin aikoihin.
- Ja kuuloa sitten pitäisi jälleen testata?
- Näin juuri, aina sitä tulee miettineeksi että mahdanko vielä tänä kesänä kuulla sirkan siritystä.

- Eihän siinä muuta kun testataan tutulla tavalla, ihan tällä luomumenetelmällä. Keskitytäänpä nyt  rauhallisesti.
 No niin, testi suoritettu. Mitenkä on, kuulitteko siritysäänen ihan normaalisti?
- Kyllä kuulin, huojentava tieto, kiitos!
- Teidän iässänne jo pieni "kovakorvaisuuskin" sallitaan. Anteeksi, toivottavasti ette loukkaannu, tämä on meidän kuulontestaajien ammattihuumoria, heh, heh.
- En toki, jokaisella ammattikunnalla on oma ammattihuumorinsa :) Saanko laskun?
- En veloita tästä käynnistä mitään. Toivottavasti tapaamme jälleen ensi kesänä , samoihin aikoihin, tällä samalla niitynkulmalla.
Ja se palkkio on toivomus siitä, että te ihmiset pidätte huolta luonnosta, että meitä "kuulontestaajia" riittää tulevillekkin vuosikymmenille.

Hauskat heinäsirkat

Innostuin niin kovasti näistä heinäsirkoista että keskeytin  suursiivouksenkin puoleksitoista tunniksi ja lähdin kuvaamaan.

 -Tulit sitten uudestaan!
 Ei meillä ole tässä mitään suurempia kiireitä. Muura muurahaisetkin lähtivät  jo noin viikko takaperin. Me vain tässä  soitellaan viulua ja hypitään sinne, tänne.
Kaverit tulkaa katsomaan tuttua kuvaajaa. Ujo, Kaksoset, Tami, tulkaa tänne.

                                                                      Moi!

                               Moi!                                                                          Moi!

                                                                       MOI!

                                                    Näytän sinulle nyt nämä upeat reiteni.
Katsokaa näitä ylimpiä esittäytymiskuvia sillä tavalla että pään yläosa silmineen olisikin ikäänkuin kypärä. Löytyy ihan uudet piirteet :D
Nämä ovat jo aiemmin nähtyjä nurmiheinäsirkkoja.

 Tämä heinäsirkka on mielestäni tosi kaunis, en vaan keksinyt lajmääritelmää kun näitä sirkkojakin on niin paljon. Suomessa on 32 erilaista tätä suorasiipislajistoa. Maailmalla yli 20 000
Tähän postaukseen löytyi asiatieto Sami Karjalaisen kirjasta: Suomen heinäsirkat ja hepokatit

 Tämä kaunis kaveri on heinätöpökatti.
Jonka tunnistaa etuselän sivuläpän reunassa olevasta vaaleasta raidasta joka muistuttaa U-kirjainta. "Heinätöpökatti pysyttelee yleensä kasvillisuuden suojissa, eikä se viihdy paljaalla maalla kuten monet muut  lajit. Häirittäessä se heitäytyy alas ja piiloutuu kasvustoon."

 Noissa raajoissa on sievät yksityiskohdat, ikäänkuin pienet sydämet. Näissä kuvissa on naaras, tuntomerkkinä munanasetin joka näkyy alimmassa kuvassa selvästi. Naaras on kooltaan 15-20mm, munanasetin 5-8mm.

Eipä näitäkään ole ennen tullut tarkkailtua sen kummemmin. Siitä on tullut hyvä mieli kun on kuullut sirkan sirityksen josta tässä vähän edellä mainitun kirjan faktatietoa.


"Suorasiipisten äänet ovat korkeataajuisia. Osa tarkkuusspektristä on ihmisen kuuloalueen ulkopuolella, mutta kaikki maamme lajit ovat kuitenkin ihmiskorvin kuultavissa. Ihminen kuulee korkeita ääniä parhaimmillaan 20 kHz:iin saakka, mutta hepokatin äänen taajuus yltää lajista riippuen jopa 100 kHz:iin saakka.Ihmisen kuulo on herkimmillään 1-4 kHz:n taajuudessa, puheen ymmärtämisen kannalta tärkeimmällä taajuusalueella. Kyky kuulla korkeita ääniä heikkenee iän myötä: kuulo on parhaimmillaan teini-ikäisenä, mutta alkaa heiketä hitaasti jo nuorella iällä. Kuulon heikkeneminen on kuitenkin yksilöllistä. Useimmat keski-ikäiset kuulevat yhä valtaosan lajeistamme. Ensimmäiseksi menetetään kyky kuulla hepokatteja, sillä niiden äänet ovat korkeampia kuin heinäsirkkojen."

Älä huomaa!

 Toivoo nurmiheinäsirkka, yrittäessään piiloutua yhä paremmin kukan siemenkotien taakse.

 Älä huomaa, toivoo myös kortta ylöspäin kiipeävä lajitoveri.

 Pieni värisevä päästäinen pesäkolon suulla toivoo taatusti samaa, ennenkuin ehtii livahtaa turvaan.

 Olen tässä kuin en olisikaan ja toivon ettet huomaa, toivoo oletettavasti myös skorpionikorento. Tämä yksilö taitaa olla ihan kesän viimeisiä, koska esiintymisen sanotaan lopuvan elokuun puolivälin paikkeille.

Olen vain pieni sammakko ja toivon ettet huomaa.

Otsikko viittaa sveitsiläisen tunnetun lastenpsykologin AM:n kirjan nimeen. Anteeksi teille jotka ehkä vahingossa eksyitte tänne luonto-blogiin. Otsikko oli tähän vain niin sopiva :)

"Viulunsoittajat"

Heinä-heinäsirkka soittaa viuluaan, heinikossa hyppii sinne tänne vaan.
Pieni sinikello käypi nukkuman, heinä-heinäsirkka soittaa viuluaan.

Näinhän se menee tuttu lastenlaulu. Nämä taitavat olla tämän kesän ainoat kuvat joita olen heinäsirkoista ottanut ja olen tietysti iloinen siitä että vielä kuulen sirkan sirityksen :)

 Tämä vihreä kaunotar on niittyheinäsirkka,  lajin naaras on helppo tunnistaa siitä että se on aina päältä vihreä. Yleisväri vaihtelee harmaasta ruskeaan ja vihreään.

Heinäsirkan jopa  minuutin kestävä soidinlaulu on yksitoikkoinen ja nopeatahtinen 10-20 sekunnin siritys
joka voimistuu verkkaisesti puoliväliin saakka.

 Tutulla perhospaikalla oli loppukesästä melkoinen sirityksen määrä ja näitä erivärisiä sirkkoja suorastaa vilisi tuolla heinikossa.

 Tällaista kaveria en ollutkaan koskaan tavannut! Muutaman kirjan selaaminen paljasti että kyseessä on kangassirkka. Yllättävän isokokokoinen,  20-30 mm pituinen heinäsirkka.
Tällaisten merkkien perusteella tunnistin: " Sinisten takasäärien valkeat okapiikit  ja takareiden punainen sisäpinta ovat hyviä lajituntomerkkejä."

Laji ei siritä lainkaan, koiras ja naaras pitävät yhteyttä yläleukojaan naksuttamalla.  ( Me ihmiset taidamme naksuttaa alaleukojamme :))
Sirkan siivet ovat surkastuneet tyngiksi, sirkat liikkuvat maassa ja kiipeilevät ruohoilla sekä pensaissa.

Kaikki asiatieto on Lasse J. Laineen kirjasta: Suomen luonto, tunnistusopas.
Tykkään muuten kovasti tästä kirjasta!

Heinäsirkka Kekkosen tankotanssi

Tämä olikin sitten tässä, kiitos ja kumarrus!


Mutta miksi heinäsirkka on ottanut taiteilijanimekseen Kekkonen?

No juuri tästä syystä :D

Heinäsirkka

Aloin olla jo huolestunut kun en kuullut heinäsirkan ääntä, en koko kesäkuussa. Heinäkuu alkoi, ei vaan siritystä kuulu, jospa se työterveyshuollon audiometri olikin ollut rikki? Olenko tullut jo niin vanhaksi etten kuule "sirkan siritystä" :)
Mutta viime sunnuntaina sitä siritystä sitten riitti, ihan kylliksi. Aurinko taisi löytää sirkkojen piilot!

Tämä sirkka päästi  ihan viereen ja viihtyi paikoillaan , antoi kuvata  rauhassa ja siihen se vielä jäikin.

Olin jo nousemassa ylös kun sirkka vielä käännähti kuin sanoakseen : "Tämä oli testi,kuulonne on aivan normaali, katsotaan sitten uudelleen vuoden kuluttua. Hyvää kesää!" :)

Etsin vähän tietoa siitä mihin perustuu uskomus etteivät vanhat ihmiset kuule "sirkan siritystä".
Ennen oli asumuksissa kotisirkkoja joitten korkeaa siristysääntä vanhemmat ihmiset eivät kuulleet.
Saman tiedon mukaan Suomessa on viimeeksi tavattu kotisirkkoja Korkeasaaren apinoitten elintiloissa.

Vihreä otus

Tänään oli onnellinen kuvauspäivä, löysin paljon kuvattavaa. Jopa sellaista mitä en uskonut täällä meidän kulmilla olevankaan, liittyy kasvikuntaan.
Mutta nyt tämä blogi kaipaa keltaista.

Olipa kiva nähdä vaihteeksi tällainen vihreä otus.

Yrittiköhän tekeytyä näkymättömäksi kun laski tuntosarvensa aivan alas.

Kuulehan nyt kuvaaja, eiköhän olisi aika lähteä vaikka syömään!

Nuokkuhelmikkää, ehdotonta suosikkiani yritin kuvata. Ei se suostunut pysymään paikoillaan tanssi vain tuulen kanssa :) Kuvasin sitten muita heiniä.