Perhoset pitävät keltaisesta

Lauantai oli hieno perhospäivä, lämmintä ja kerrankin tyyntä. Kuljin useamman tunnin perhosia etsien ja kuvaten. Päivällä valo tahtoo olla vaan niin kovaa, ja paljon epäonnistuneita  kuvia tuli poistettua kortilta.
Koskaan en ole nähnyt yhdellä katsomalla niin paljon perhosia, kun oli jo kukinnaltaan lähes ohimenneen ohdakepuskan ympärillä. Ne kuvat eivät olleet kovin nättejä, kun niitä siemenhöytyviä leijaili siinä ympäriinsä. Täytyy niistä vähän valikoida parempia.

Valitsin tähän keltaisten kukkien ihailijoita. Pietaryrtti näytti viehättävän useampaa lajia.

 Loistokultasiipi  (Lycaena virgaureae) koiras. Lentää kesäkuun lopulta elokuun puoliväliin. Pianhan tämän lentoaika alkaa olla sitten lopuillaan. Tätä perhosta ei voi olla huomaamatta upean värinsä vuoksi, kooltaan on 23-30mm

Loistokultasiipi naaras, hyvin erinäköinen kuin koiras. Hänellä näyttää olevan pari seuralaistakin lähettyvillään.
Omistan muutamia perhoskirjoja ja olen huomannut, että noissa lentoaikojen ilmoittamisissa on niissä vähän erilaisuuksia.

Lauhahiipijä (Adopaea lineola ) kuuluu paksupäähiipijöihin. Melkoisen paksu päähän hänellä on.
Kooltaan 21-27mm ja lentää heinäkuun alusta elokuun lopulle.
Näitä oli paljon liikkeellä.

Purppurakoisa ( Pyrausta purpuralis ) Lentää touko-elokuussa, kooltaan 13-18mm Nätti pieni perhonen, tässä jo hiukan haalistunut väritykseltään.

Tuttuakin tutumpi nokkosperhonen (Aglais urticae ) kultapiiskun kukinnolla.
Tältä kesältä jäi monia tuttuja lajeja näkemättä ja kuvaamatta. Eniten jäin kaipaamaan auroraperhosta, ritariperhosta sekä häiveperhosta, en tavannut näitä lajeja ollenkaan.

Hyvät blogiystävät, tämä tahti on nyt vähän tiuhempaa tässä alkuinnostuksessa. Toivottavasti pysytte perässä :D Muistakaa välillä vetää henkeä!
Teen tätä samalla tuolle pienelle lapsenlapselleni. Näistä kuvista on sitten ajastaan helppo kertoa tarinoita ja muistikatkon yllättäessä kuvatun nimi löytyy helposti. Joskus nimi katoaa ihan tuttuakin tutummalta lajilta ja toisinaan taas tulevat kaikki nähdyt heti mieleen. Ovat nuo aivot merkilliset!

Pulska toukka

Ensimmäiseksi täytyy kertoa, että hävitin seuraamieni blogien luettelon kokonaan ja nyt en näe uusia postauksianne. Valitettavasti käsi kävi nopeammin kuin ajatus. Yritän pikkuhiljaa etsiä blogit joita seurasin, ja pääsinkin vähän jo alkuun. Kyllä piti taas ponnistella, että osasin tämän laittaa ennalleen, kun en ole ihan mikään nero näissä jutuissa.

Matarakiitäjä
Vietin erään sunnuntaipäivän kukkaniityllä, siellä oli seurana monenlaista siivekästä. Päivän paras oli kuitenkin tämä matarakiitäjä. Sehän ei laskeudu kukalle, vaan pörrää siinä vieressä pitkällä imukärsällään mettä imien. Ja siipien vauhti sillä on melkoinen, kokeilin tässä suljinaikaa 1/8000, se  pysäytti siivet. Ensimmäistä kertaa  näin tämän aikuisen, toukkia olen kyllä nähnyt aiemminkin.

Matarakiitäjän toukka löytyi  maitohorsman varrelta. Horsmakiitäjän toukkaa olin etsimässä, mutta olin hyvin tyytyväinen myös tähän kaveriin. Toukille molemmille kelpaa sama kasvi.

Siinä se mussutti horsmanvartta pienessä vesisateessa. Tiputtelin turhamaisuuttani varrelta pois sen hyvin tummat jätökset. Eikä se siitä putsaustoimenpiteestä yhtään häiriintynyt.

Nuo jalat ovat jotenkin niin viehättävät töpökät, taitaa pitoakin olla tuolla horsman varrella kiipeillessä. Ja kylkiä koristavien täplien  painoasu on suorastaan loistavaa. Ehkä niilläkin on jokin merkittävä tarkoitus.

Sitten nuo pienet etujalat, vai ovatko sittenkin käsiä, joilla pitää syötävästä ravinnosta kiinni, kun leuat jauhavat. En ole kyllä koskaan nähnyt puhuttavan toukan neljistä tai kolmista käsipareista.
No, tämä ei nyt kovin tieteellistä ollut, mutta mukanvannäköinen pulska toukka jokatapauksessa.

Kiitäjä siirtyi aika nopeasti ohdakkeelta toiselle. Kärsä vaan rullalle ja taas menoksi ja kuvaaja perässä, kieli pitkällä.

Eräs upeimpia perhosia.

Kun innostuin muutama vuosi sitten kuvaamaan perhosia, tästä keisarinviitasta tuli eräs suosikkejani. Onneksi se on täällä Kaakkois-Suomessa helppo löytää jokaisena kesänä . Toivottavasti tulevaisuudessakin. Kookkaana perhosena (55-66mm ) sen huomaa helposti ja lentotapakin on jotenkin leijuva tai miten sen sanoisi.

Kuvissa on koirasperhonen, joka on helppo  tunnistaa noista etusiipien tummista viivoista eli koirasjuovista.
Takasiipien alapuolella on vihertävää sävyä ja hopeiset poikkijuovat.

Eilinen oli hyvä perhospäivä, tapasin monia lajeja, näillä parhaillaan kukkivilla keltaisilla kukinnoilla ja kukintaansa lopettelevilla ohdakkeilla. Suosikkini sai kuitenkin ihan oman postauksen.

Vadelmien kerääjät olivat tehneet mukavia kulku-uria sähkölinjan alle, tehden kulkemisen kuvaajalle helpoksi.
Perhonen viihtyy puoliavoimissa maastoissa, metsänreunoilla, metsäteillä sekä sähkölinjoilla. Lentää heinäkuun puolivälistä elokuun loppupuoliskolle. Perhosta saattaa tavata jo heinäkuun alussa,  vieläpä syyskuun alkupuolella.

Viikon varrelta

Eipä tuo sää vieläkään meitä helli.
Perhosia on kovin vähän liikkeellä. Onneksi kauan kaivattu sade vähän autaa kasveja uuden elämän alkuun.

 Puna-ailakki on melkoisen piristävä väriltään, sen kyllä huomaa helposti alkavan vihreyden keskeltä.

 Ahomansikkakin kukkii jo. Huomasin kyllä joillain paikoin, että kylmät yöt ovat vaikuttaneet kukintaan , kun mansikankukan keskustat olivat aivan mustia.

 Auroraperhonen juoksutti jälleen ja minähän juoksin :)  Tällaisen kuvan sain sitten lopulta napattua.

 Kaaliperhosia oli hyvin vähälukuisesti liikkeellä, onneksi tämä yksi rauhoittui edes hetkeksi. Voikukka on niin mahdottoman kaunis, vaikkakin kovin vähän arvostettu.

EDIT. todennäköisesti kuitenkin lanttuperhonen!

 

 Tällehän ei nimeä meinannut löytyä millään. Lopulta onnistui, maakiitäjäisiin kuuluva kyhmykiitäjäinen. Kumpa tämän nyt muistaisi jatkossa, täytyy taas kehitellä jokin muistisääntö.
Saisi kyllä liikkua hitaammin, niin mahdollisimman moni ehtisi ihailemaan tuota kaunista kuorta ja hienoja punaisia jalkoja.

 Keto-orvokki, latinalaiselta nimeltään Viola tricolor. Valtavan kaunis ryhmänä, mukana on lähes keltaisiakin orvokkeja.

Ensimmäistä kertaa näin sudenkorennon, tässä tapauksessa vaskikorennon,  elämän ensihetkiä. Se oikoi ja räpytteli mahdottomasti siipiään. Moikkaili eturaajoillaan suuntaan ja toiseen.
Jätin sen siihen muutaman kuvan jälkeen.

Meillä sataa parhaillaan rakeita ja ihan napakka kuuro onkin!

Kevät etenee, kuusi kukkii

En ole aiemmin huomioinut miten kauniisti kuusi kukkii.
Tämän puun jossa nämä kukat olivat, oli myrsky kaatanut. Se rojotti siinä maassa pitkin pituuttaan, osa juuristosta sai vielä voimaa maasta, koska kukkii näin kauniisti ja oksasto näytti kaikesta huolimatta ihan elinvoimaiselta.

 Maisemakuvissa leikin vähän kameran kanssa. Kaikki nämä kolme kuvaa ovat heijastumia veteen. Käänsin kuvat ylösalaisin ja näin helposti sitä syntyi ihan uusia maisemia :)
Monestihan illalla tyyntyy, jolloin puut heijastuvat kauniisti tyyneen veteen.

Viikon puolenvälin jälkeen tein vain yhden perhosreissun. Huolimatta lämpimästä säästä, perhosia oli tosi vähän liikkeellä. Aurora lensi neljä kertaa ohitse, mutta ei aiettakaan siihen että se olisi pysähtynyt. Muuten nämä vanhat jo havainnoidut lajit olivat vähälukuisesti liikkeellä.
Orvokit ovat aloittaneet kukintansa ja siitäkös perhoset ilahtuvat. Kuvassa vaalea yksivuotinen pelto-orvokki, joka näyttää olevan kaaliperhosen suosiossa, sekä sininen monivuotinen metsäorvokki.

Viikon ilahduttavin asia oli vaskitsan kohtaaminen.
Tapasin sen varjoisalla metsäpolulla ja keskellä päivää. Se oli kai havainnut kulkijan, koska oli jähmettynyt aivan paikoilleen. Ehdin luulla jo kuolleeksi.
Odotin siinä kyykyssä että tapahtuuko mitään, ja tapahtui, se siirtyi vähän valoisampaan paikkaan metsänreunaan, onneksi kuvaajan kannalta, ja jähmettyi taas siihen.
Muistin että vaskitsa voi myös katkaista häntänsä, niinkuin sisiliskokin ahdisteltuna. Joten yritin toimia mahdollisimman hienovaraisesti. Siirsin muutaman heinän sen pään edestä pois, että saisin edes muutaman kuvan.
Päättelin tämän naaraaksi, koska koiraalla on kyljissään sinisiä täpliä. Naaraan ja nuoren pystyy tunnistamaan  vielä keskellä selkää kulkevasta mustasta pitkittäisjuovasta.
Kaveri oli jotenkin mahdottoman lempeän näköinen.

Mökkiviikonloppu

Pitkä mökkiviikonloppu takana, olipa taas mukavaa!
Kaiken puuhailun ohella ehdimme  nauttimaan heräävästä luonnostakin. Lämpökin helli, perjantaina oli +23°
Istuin vielä illalla yhdentoista aikaan ulkoterassilla kuuntelemassa yön ääniä, lämpömittari näytti +20° Yölaulajat aloittivat sirkutteluaan, taas kerran mietin että pitäisi opetella tunnistamaan näitä ääniä. Kaulushaikara tuuttaili kauempana, useampia yömuuttajien auroja  lensi  ylitse. Lehtokurppa suoritti useammankin reviirilennon, tutusti aivan samaa reittiä kuin joka ainoa kesä.
Tätä olen kaivannut!

 Ensimmäiset rentukat olivat jo avautuneet. Rannan tuntumassa oleva lahdeke on myöhemmin   aivan keltaisenaan rentukoista ja myöhemmin samalla paikalla avautuvat keltaiset kurjenmiekat.

Ihmettelen monesti näitä iltavaloja. 

Lämpimän perjantai-illan jälkeen taivaanranta oli upean punainen, en vaan saanut kuviin sitä oikeaa tunnelmaa. Täytynee harjoitella lisää, kesähän on vasta edessä :)

 Heräsin lauantaiaamuna ennen seitsemää, ajattelin että ehdin kuikan kanssa aamukalaan :) Toive!
Aamu oli viileä. Puin laiturille mennessäni  toppatakin ja otin jalkojen ympärille lämpimän shaalin.
Puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään. Kuikka on kuitenkin käynyt viime aikoina joitakin kertoja läheisen luodon kupeella kalastelemassa.
Mietiskelin siinä kaikenlaista, shaalinkin tarinaa, joka on ollut aikoinaan äidin. Se lämmitti äitiä hänen viimeisinä elinkuukausinaan. Äiti kuoli syöpään, vähän yli 60-vuotiaana. Tätä mietin ja vähän herkistyinkin. Häneltä jäi niin paljon elämää  näkemättä, äiti suri mm. sitä ettei näe lastenlasten kasvavan.
Siitäkin on jo yli 20-vuotta.
Siinä silmiä pyyhkiessäni huomasin yht'äkkiä että kuikka oli aivan vieressä, ihan muutaman metrin päässä. Eikä ollenkaan pelokkaana, jotenkin tuli aivan outo tunne!

 Ensimmäisiä ketunleipiäkin oli jo ilmestynyt. Miten hämmästyttävän nopeasti luonto herää kun lämpö lisääntyy.

 Toistan nyt vähän itseäni näillä perhoskuvilla, mutta ovat nämä niin ihania. Mikähän tämän puuttuvan siivenpalan tarina mahtaa olla.
 Karttaperhonen ei antanut suruvaipan olla hetkeäkään rauhassa, vaan hääti sen useamman kerran lentoon, vai kutsuiko leikkiin :)

 Kangasperhoset viihtyivät katajien oksilla, luulisi ettei tuo nyt olisi aivan paras mahdollinen laskeutumispaikka, mutta niitten mielestä se vaan näytti olevan.

 Tämä on se karttaperhonen joka keikkui koko ajan suruvaipan kintereillä.
Olen huomannut, että perhosia kuvatessa kannattaa pysyä paikoillaan, koska usein ne palaavat siihen samaan paikkaan, josta lennähtävät välillä pois.

Lauantai-illan iltarusko.
Ranta on länsisuunnassa, joten näin pääsee täysin siemauksin  nauttimaan auringonlaskuista. Aamuaurinkoa sen sijaan täytyy oikein kiivetä katsomaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Päivän perhoset

Tänään pidimme remonttivapaan. Käytin tämän hienon päivän perhosten etsimiseen ja kuvaamiseen, siis hyvään tarkoitukseen. Tosin kyllä ensin silitin pyykin ja mankeloin lakanat ja pellavapyyhkeet. Mainitsin tämän siksi, että annan kuvan napakasta perheenemännästä :)
Puhelimen askelmittari näytti 10 653 askelta, tuli ihan mukavasti liikuntaakin, kaiken hyvän mielen lisäksi. Unohdin tietysti taas vesipullon, oli aika lämmin päivä, tai sitten liikaa päällä.  Hiukanhan tuo  lähes neljän tunnin lenkki uuvutti.

Isoimmassa kollaasin kuvassa karttaperhonen, näitä oli kolme liikkeelle. Vihreitä, pieniä, sieviä kangasperhosia oli paljon, perhosta sanotaan myös vihernopsasiiveksi.
Kolmas on herukkaperhonen, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt, tämä oli ainut lajinsa edustaja.
 

 Ylhäällä vasemmalla sitruunaperhonen, näitä oli ainakin parikymmentä. Kaaliperhosia kolme. Alhaalla oikealla virnaperhonen, ainoa tänään. Ja vasemman alalaidan neitoperhosia ehdottomasti eniten! Seitsämän eri lajia, olin iloinen!

 Untu se vaan tyytyväisenä köllötteli leskenlehtien keskellä, kaikesta kauneudesta  uupuneena.
 Alakuvasta tulee selllainen fiilis, kuin Untu olisi itse kasvattanut nuo kukat, ihan siemenestä alkaen. Ja ihailee nyt hyvin itänyttä kukkamaataan. Saattaahan se niin ollakkin, kuka tietää :)

Perhospolulla

Tänään oli kaunis päivä! Koskahan viimeeksi on voinut todeta näin.
Lähdin kymmenen maissa liikkeelle. Pyörähdin ensin käärmepaikalla, siellä oli aika hiljaista. Käärmeet eivät näytä tykkäävän liiasta lämmöstä ollenkaan, koska olivat vetäytyneet kuusten helmojen alle suojaan. Oli aika hassun näköistä siinä poislähtiessä, kun kolme häntää pilkotti oksien alta.

Ensimmäinen tänä keväänä näkemäni neitoperhonen.
Näitä kaunottaria oli liikkeellä kaikkiaan kolme. Eivät vain halunneet näyttää noita alasiipiään.

 Kangasvuokoissa oli jonkin verran pörriäisiä, saattaa olla että iltäpäivällä niitä olisi ollut enemmänkin liikkeellä. Yöllä oli kuitenkin ollut pakkasta.

 Sitruunaperhoset vain lentelivät metsänreunassa ees, taas, näyttivät kovin tärkeiltä siinä touhutessaan. Pitkähkön odottelun jälkeen, yksi sentään malttoi pistäytyä kukkabaarissa.

 Tässä luodaan uutta elämää. perhoset olivat sen verran varjossa, ettei niitten värieroa juurikaan huomaa. Koirashan näistä on se kirkkaankeltainen. Naaras vaaleampi, vähän sellainen vihertävän valkoinen.

 Näsiäkin aloittelee kukintaansa, mutta kovasti on myöhässä, ainakin viime kevääseen verrattuna. Kaunishan tämä on katsella, vaikkakin myrkyllinen.

Tämän kuvan otin eilen. Ötökkä jäi epätarkaksi, mutta tykkäsin tuosta varjosta perhosen siivellä.
 Jos tuollaista tilannetta jäisi odotelemaan, saattaisi tulla nälkä :)

Mukavaa viikonloppua!

Kukkia ja perhosia

Lappeenrannassa oli tänään iltapäivällä lämmintä +12°, ainakin auton mittari kertoi niin. Merinovillaisissa oli aika lämmin, olin ehkä hiukan ylipukeutunut. No, en siis hiukankaan :)
Laitoimme puukiipijöille pari pöntöä, ihastelimme mökkijärvelle saapuneita joutsenia, niitä oli kaikkiaan seitsämän.  Sen jälkeen päätinkin lähteä perhosretkelle. Joten, ulkoilupainotteinen päivä :)

 Perhosreitin varrella on paikka, johon on kasattu ilmeisesti jotain joutomaata. Leskenlehtiyhteisö on havainnut sen oivalliseksi paikaksi kasvaa. Pieniä, samassa vaiheessa olevia  nuppuja on ihan tolkuton määrä. Muutama nuppu oli jo ehtinyt avautumaankin. Pian siellä kukkulat peittyvät keltaiseen kukkamattoon.  Silloin on uuden kuvausreissun aika.

 6.4. eli viime viikon torstaina, tapasin ensimmäiset sitruunaperhoset, niitä oli kaikkiaan viisi.
Ne loistivat kuin keltaiset majakat tuolta karikkeen seasta, oli äärettömän helppo huomata! Tämä yksilö on saanut siipeensä, arvelisin että jokin aikainen lintu on nokkaissut palan tuosta takasiiven reunasta.

 Koivutyttöperhonen lenteli myös 6.4
Tämä on vähän hankala perhonen kuvattavaksi, koska on koko ajan liikkeessä, malttaa pysähtyä vain lyhyiksi hetkiksi.
Kevään ensimmäisten joukossa. Saattaa lentää jo maaliskuulla ja  lento päättyy viimeistään toukokuun alussa. Kovin on lyhyt elämä!

Tänään sain kuvattua herukkaperhosen. Tämä kyllä hiukan yllätti aikaisuudellaan, kylläkin hyvin, hyvin positiivisesti. Suruvaipan ja nokkosperhosen toivoin näkeväni, mutta jospa ensi kerralla sitten :)

Hyvät blogiystävät, älkää olko yhtään huolissanne jos ette ehdi tähän tahtiin kommentoimaan! En pahastu alkuunkaan! Ymmärrän sen oikein hyvin, nyt vain näyttää siltä, että luonnossa alkaa tapahtumaan :)
Mukavaa alkavaa viikkoa!