torstai 25. elokuuta 2016

Sirkka

Kuvaajakaveri tiesi paikan josta voisi löytää näitä vaarantuneita palosirkkoja.
Iloksemme löytyi, vaati vain sen että aurinko tuli näkyviin ja alkoi lämmittää. Laji viihtyy paahdeympäristöissä, tässä tapauksessa junaradan penkereellä. Laji on Suomessa vaarantunut, tästä syystä osa esiintymisalueista on suojeltuja.


 Koiras paljastaa lentäessään oranssit takasiivet ja pitää  melko kuuluvaa rätisevää ääntä. Äänen merkitystä ei varmasti tiedetä. Oletetaan sen liittyvän siihen, että naaraat äänen kuullessaan alkavat erittää feromonia, jolla houkuttelevat koiraat luokseen.


 Erittäin vaikea kuvattava, loikat/lennot ovat pitkiä. En millään ehtinyt vauhtiin mukaan, joten olen erittäin tyytyväinen tähän ainoaan kuvaan, jossa palosirkan siivet näkyvät edes kohtuullisesti.


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Mikä täällä haisee?

Näin ihmettelin tyttärelleni, kun teimme puutarhatöitä. Kitkimme juuri hanhikin juurelta rikkaruohoja. Eihän se heti selvinnyt.
 Kauan sitten edesmennyt mummoni, jolla oli paljon kaikenlaisia sanontoja, olisi tässä tilanteessa käyttänyt tämän sanonnan: "Hajussa kasvaa kun olla vain saattaa."
No, melkeinpä ei saattanut :)


 Tämä oli se jota hajusta voi syyttää, puistopökkösieni.
Muistin nimenkin kun sienen näin, jossain tälle oli naureskeltu ja ihmetelty. Alunperin Pohjois-Amerikkalainen laji, jonka oletetaan levinneet Suomeen 50-60-luvulla puutarhamullan mukana. Jollei hajua oteta huomioon niin, muuten ihan harmiton laji.


 Huomasin ennen kuin näin tämän "aikuisen sienen", nämä ihan linnunmunilta näyttävät pallerot. Luulin jopa linnunmuniksi, ne olivat irronneet maasta siinä kitkemisen tuoksinassa. Tässä kuvassa ne ovat jo saaneet tuollaisen suipon rakenteensa, maan alla ovat pyöreämpiä. Tämän  kasvuvaiheen kyseessä ollen, en huomannut juurikaan hajua.


 Tämä ruskea lima tulee myöhemmin, kitkeminen oli hajoittanut ne kaikki, jotka olivat kauniin punaisia kärjistään. Kärpäset syövät tätä ruskeaa itiömassaa ja samalla levittävät sientä. Haju siis houkuttelee kärpäsiä paikalle.
Tyttären koira olisi ollut erittäin halukas pyörimään näitten sienien päällä :D



 Siinä hajussa, ihan siinä vieressä, sammaleessa, saattoi kasvaa tämä söpöläinen. Uurrepesäsieni nimeltään, sievä kuin mikä. Oli vain vähän vaikea kuvattava, enkä hennonnut millään irroittaa maasta. En ollut tätäkään koskaan aiemmin nähnyt.  Nimi selvisi kun tunnistutin sienen tuolla FB:n ryhmässä ja pääsin selvittämään tarkemmin.  Ei olekkaan kovin tavallinen tuttavuus. Ilahduttava löytö!


Ja samalle päivälle, kolmaskin ennennäkemätön sieni. Siivosin vanhaa puukasaa kauemmas, se oli varmasti ollut siinä  parikymmentä vuotta. Kasan muutamassa alimmassa pökkelössä ja oksassa oli tällaista kaunista turkoosia sientä. Toisissa vain turkoosina värinä, toisissa näitä itiöemiä.
Aika uskomaton näky ja tässä on kyseessä patinanastakka.

Huomasin taas kerran, että kannattaa kulkea silmät avoimina!


torstai 11. elokuuta 2016

Punaiset luteet

Kuin koruja, nämä tuliluteet.

 Kuvauspaikkana, naapurikaupunki Imatra. Oletetaan että ovat tulleet salamatkustajina idästä tulleissa puukuormissa.  Löytymispaikan lähellä kulkee Svetogorskiin menevä junaliikenne. Ilmeisesti näistä ei ole mitään haittaa, puut näyttivät ainakin ihan hyvinvoivilta.


 Ensimmäinen havainto Imatralta on vuodelta 2010 ja sitä ennen on vain yksi havainto Helsingistä. Arveltiin että luteita on ollut täällä samalla paikalla jo aiemminkin, koska määrä oli kasvanut sen verran suureksi. Lude on lyhytsiipinen, eikä juurikaan pysty lentämään, sen vuoksi esiintymä on hyvin paikallinen.


 Kooltaan 9-11mm, muistuttaa väritykseltään hyvin paljon tutumpia veri-, sekä ritariludetta. Käyttää ravinnokseen lehmuksen- sekä malvan kasvinesteitä.


 Tuolla kuvauspaikalla oli rivissä 6-8 lehmusta, joitten rungoilla kävi melkoinen vilske. En kyllä osaa yhtään arvioida kuinka paljon näitä mahtoi olla, paljon. Enkä lähtisi laskemaan, ovat ne sen verran vikkeliä paikanvaihtajia :) Melkein voisi asian ilmaista näin, että puunrungot punaisenaan. Osa vilisteli maassa, parittelijoita lukuisa määrä, osa raahasi näitä lehmuksen siemeniä mukanaan.
Kiva kuvauskohde.


Kuvaaminen on jäänyt tältä kuluvalta kesältä tosi vähiin, enkä osaa edes oikein sanoa että miksi. On kai vain ollut muuta puuhaa.

Hyvää elokuuta kaikille täällä piipahtaville!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Säyseä ja peloton

 Viikko sitten oli ilo kuvata Ylämaankarjaa. Meillä oli kuvaajakaverini kanssa lupa mennä laitumelle, ihan sinne tapahtumien keskipisteeseen.
Tämä rotu on skotlantilaista alkuperää, luonteeltaan rauhallista, säyseää ja pelotonta. Kiinnostuin vähän enemmäkin tästä rodusta, ovat jotenkin niin sympaattisia. Karjankasvattajan merkitystä ja osaamista pidettiin tärkeänä siinä miten eläin tottuu ja totutetaan ihmisiin.


Tämä kaveri halusi ilmeisesti ystävystyä, olin siitä aika otettu :)
Se tuli pari kertaa ihan lähelle kun kuvasin kyykyssä. Mietin vain noita sarvia, kun lennossa oli jos jonkinmoista öttiäistä ja pörriäistä, joita ne huiskivat itsestään pois. Ettei vaan sattuisi mitään tahatonta vahinkoa, siksi väistyin aina kauemmaksi.


Huomasimme niitylle mennessämme, että siellä oli kaksi pikkuista nukkumassa. Melko nopeasti ne kipittivät levoltaan emojensa taakse. Vasikoitten ikää en tietystikään osannut arvella. Emoilla on voimakas äidinvaisto. Ne voivat olla aluksi jopa ylisuojelevia, kun pienet ovat alle kahden vuorokauden ikäisiä.


Tämä emo oli kovin äidillinen, nuoli ja helli poikastaan vähän väliä.
Vasikalla ei taida olla sen tarkempia ruokailuaikoja, kun kävi imemässä emoaan siinä kuvatessamme useammankin kerran.


Tämä äiti oli ilmeisesti vähän boheemimpi. Tästäkin imetystilanteesta lähti melko pian huitelemaan omille teilleen. Muutenkin kulki kauempana lapsestaan. Vasikat leikkivät ja olivat jonkin verran yhdessäkin.


Lauman sonni, ainoa urospuolinen jonka tällä niityllä näin. Rodulle on ominaista vahva laumahierarkia ja -käyttäytyminen. Jossa alempiarvoiset yrittävät välttää ylempiarvoisia. Siksi laiduntamisessa tarvitaan reilusti liikkumatilaa, jotta alueella voi olla erillisiä pienempiä laumoja.


Nämä eläimet ovat ympäri vuoden ulkona, kesät, talvet. Pörröinen aluskarva on hyvä lämmöneristys, pitkät päällyskarvat puolestaan toimivat sadetakin tavoin, kosteus valuu selkää pitkin alas ja aluskarva pysyy kuivana.
Talvikarva vaihtuu keväällä viileämpään ja ohuempaan kesäkarvaan. Tämä kaveri on juuri vaihtamassa karvoitustaan uuteen kesämallistoon.


Meidänkin puolestamme, hyvää kesää kaikille :D

maanantai 30. toukokuuta 2016

Orivarsat laitumella

Kuvasin 29.5 Suurmiehikkälässä perinteikästä orivarsojen laitumellelaskua. 18 komeaa 2-3 vuotiasta orivarsaa viettää koko kesän,  kolme kuukautta keskenään, upealla laitumella aivan järven tuntumassa.
Tämä yleisöä kiinnostava tapahtuma oli jo 54. kyseisellä paikalla.


Koko tapahtuma käynnistyi siten, että jokaisen hevosen kavioon tehtiin polttamalla numeromerkintä. Sitten omistajat/hoitajat saattelivat hevoset niitylle odottamaan vapaaksipäästämistä. Kaikki vapautettiin riimuistaan aivan yhtä aikaa.


"Et voi olla tosissasi, annatko noitten tosiaan tehdä miulle tuon toimenpiteen. Mietitääs nyt vähän, onko tuossa mitään järkeä."


"Kuule, olisin mieluummin viettänyt kotona, omassa tallissa, omalla niityllä tämän loman. Kotona on niin rauhallista. Miulle tulee siuta ikävä, nyt jo taitaa olla tippa silmäkulmassa."


Täsä vaiheessa saattajat tulivat juoksujalkaa pois niityltä ja hevosilla riemu repesi. Valtava töminä ja tömske kun kaviot pieksivät nurmea.


Pieniä ryhmiä alkoi syntymään, en osaa ollenkaan sanoa millaisin perustein. Joku rauhallinen hevonen keskittyi vain syömiseen, välittämättä vähääkään ympärillään pyörivästä sirkuksesta.


Tämänkaltaisia tilanteita oli paljon, jotkin tilanteet johtivat suoraan kahakkaan. Toisinaan toinen hevosista ilmeisesti luovutti "tuijotustaistelun", vai mitä haistelutaistelutilanteita  nämä sitten olivatkaan.




Tämän parin välille syntyivät suurimmat kahakat, välillä käytettiin  hampaita ja nipistelyä, potkujen ja tönimisten lisäksi. Pienenmpi hevosista on Jakutian hevonen, Suomessa harvinainen rotu. Kuuluttaja kertoi hevosen kestävän jopa -70° pakkasta ja siitä +40° helteeseen.
Siinä vieressä joku kommentoi että jompi kumpi näistä voi voittaa johtajuuskiistan, joka on olennainen asia täällä kesälaitumella.






Niitty on kovin kookas, hevosilla oli näitä kahakoita monessa eri kulmassa. Jonkun aikaa totuteltuaan yhdessäoloon, avataan portit vielä kookkaammalle alueelle liikkua.


Otin kuvia paljon. Hevoset ovat numeroituja, yritän opiskella lipun mukaan saadulla osaanottajaluettelon ja kuvien avulla mitä saattaisi tarkoittaa: hampahtavat jouhet, läpinäkyvä läsi, jänispilkku, herasilmä, siima, kuonopiirto, ulkoruunu, ym. monta muuta luonnehdintaa.


Välillä kuului aika moisia lätiseviä ääniä, kun potkut osuivat kohteeseen. Hirnahduksia, en tiedä johtuivatko kivusta. Johtajuustaistelu on kovaa!



Kuuluttaja kertoi,että näillä laitumilla vuosien varrella kesäänsä viettäneistä oreista joistain on tullut menestyneitä juoksijoita. Pistäkääpä tämä nimi mieleen: Prince Alfred, upea hevonen. Se juoksi josssain vaiheessa ihan taukoamatta, osa laumasta perässään, mikäli pysyivät. Ja oli jatkuvasti näissä johtajuustaistoissa mukana.


Tässä kuvassa on mielestäni jotain niin suomalaiskansallista, joten tähän on hyvä laittaa piste.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Pöllönpoikaset

Eräs elämäni mielenkiintoisimmista päivistä. Pääsin mukaan pöllönpoikasten rengastustapahtumaan. Kävimme katsomassa kolmea eri pesäpönttöä, joista kaksi oli viirupöllöjen asuttamia. Näissä kuvissa esiintyy ensimmäisen pöntön kolmen söpöläisen pesue emoineen.Toisessa pöntössä poikaset olivat liian pieniä rengastettavaksi, niitä ei edes nostettu pois pesästään. Kolmannessa piti olla helmipöllöpesue, mutta se olikin aivan tyhjä, lukuunottamatta saalismyyrää. Rengastaja oli nähnyt siinä vielä viikko sitten emon poikasineen.



Tämä oli ensimmäinen poikanen jonka rengastaja otti esille, emonsa jälkeen. Olin ihan myyty, tämän nyytin edessä :)


Poikaset eivät olleet tilanteesta millänsäkään, katselivat ihan rauhallisena ympärilleen. Toinen poikasista naksutteli hiljakseen nokallansa.


Rengastaja toimi tosi nätisti ja rauhallisesti.
Aika pian pikkuisia alkoi väsyttää, silmät painuivat kiinni ja kohta kylki maata vasten. Ensimmäinen vierailu ulkoilmassa ja pois pesäpöntöstä:)

.
Kolmas, pienin, sai ensimmäiseksi renkaan jalkaansa. Kokoero toisiin oli huomattava. Rengastaja epäili että ikäeroa voi olla jopa kaksi vuorokautta.


Olin tuosta kuvaustilanteesta niin täpinöissäni, etten edes älynnyt kysyä, mitä kaikkea tuossa mitattiin ja merkittiin. Poikanen näyttää ainakin kiinnostuneelta tietämään, mitä hänestä kirjoitetaan :)


Emo oli koko ajan tilanteessa mukana, istui siinä vähän matkan päässä lähipuussa seuraamassa. Teki koko aikana yhden ainoan kaarevan syöksyn. Olimme kuvaajakaverini kanssa tietoisia siitä, että viirupöllöemo voi olla agressiivinenkin. Olimme varustautuneet rengastajan ohjeitten mukaan.


Perhosia alkaa olla jo lennossa jonkin verran, siis kiirettä alkaa pitämään :)
Päivittelen nyt aika rauhallisella tahdilla, mutta kerron jos löytyy jotain mielenkiintoista.

Mukavaa kesää kaikille!


Auroran näkeminen ilahdutti viime viikolla. Tässä kuvaustilanteessa tuntee taas voittaneensa, kaiken sen perässäjuoksemisen jälkeen :)

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Muurahaisilla pitää kiirettä

Eilen oli varsin kylmä ja tuulinen päivä. Kuljeskelin kameran kanssa, toiveissa löytää neitoperhonen. Missään ei ollut ketään eikä mitään liikkeellä, paitsi näsiä, joka heilui tuulessa kun yritin sitä kuvata.
Muistin että perhospolun viereisessä rinteessä on pieni muurahaispesä, sinne. Aurinko oli pilvessä ja  hyvin hitaasti sielläkin liikuttiin. Istuin siinä vieressä ja ihmettelin. Yllättäen aurinko alkoikin paistaa ja välittömästi liike siellä vilkastui.


 Siellä mentiin ylös ja alas, välillä high five, toisinaan taas pientä uhittelua. Aika päättömän näköistä menoa, mutta uskon kyllä että tuon touhun täytyy olla ihan suunniteltua!


 Muurahaispesän takana oli vanhoja haapoja, ihmettelin niitten pinnalla olevaa jäkäläkasvustoa. Kirjasta tunnistin että tuo keltainen on haavankeltajäkälää. Harmaalle jäkälälle en löytänyt nimeä, saattaisi olla joku laakajäkäläistä, yritän selvittää.


 Neitoperhosen etsintä siis jatkuu, ehkä huomenna, jos säät sallivat. Olen kyllä nähnyt perhosen tänä keväänä lennossa, en vaan ehtinyt kuvaamaan.