tiistai 13. marraskuuta 2018

Ajassa mukana!

Olin vähän myöhäisherännäinen valotaulun suhteen. Selasin kangaskaupan verhovalikoimaa netissä ja huomasin, että tällainenkin idea on olemassa.
Innostuin ja aloin etsimään sopivaa kangasta. Kaikki ne joihin tykästyin, olivatkin lopussa, kai pari muutakin oli innostunut.
Onneksi löysin paikallisesta verhokaupasta 60cm kapan, joka oli ihan mieluisa. Kankaassa on painettuna  Suomenlinna. Siitä kappakankaan ylimmääräiseksi jäävästä palasta saa vielä tyynyn päällisen.



 Taulu on valmiina 60cm x 130cm
Purin kapan käänteet, niin sain tuon korkeuden.
Rautakaupasta löytyi sopivaa listaa, joista syntyivät kehykset, sieltä löytyi myös tuo XPS-levy, joka on eristyslevyä.
40 lampun LED-valosarja, siinäpä ne tarvikkeet taisivatkin olla. Hintaa tuli 60-70 euron välillä.
Niittasimme, (siis tein tätä mieheni kanssa, tuo jiiriin sahaaminen ja kulmapalojen laitto kun ei oikein kuulu vahvuuksiini ) kankaan  kehykseen kiinni. Sen jälkeen upotimme sopivaan mittaan leikatun levyn paikoilleen. Keksimme että parsinneulalla päällipuolelta pistellen saa merkit lampuille ihan oikeaan kohtaan mihin haluaa.
Sen jälkeen irroitimme levyn ja sopivalla ristipääruuvarilla läpi painellen reiät lampuille pistomerkkien kohdille.
Painelu kannattaa tehdä siltä puolelta joka tulee kangasta vasten, koska siihen ulostulokohtaan tulee kuitenkin pieni roso.
Lamput painellaan koloihin, sopiva ripustus ja se on siinä.



 Tämä levy on 2cm paksua ja mahdottoman kevyttä. Kokeillaan vielä sellaista ideaa, että toimisiko tämä ilman kehyksiä, kiinittämällä kankaan vain levyn päälle.



Taulu paikoillaan. Ylhäältäpäin tuleva valo tekee tuon valokaaren, joka mielestäni sopii tuohon ihan hyvin.
Koska olen värien kanssa tosi niuho, nuo oikeanpuoleiset tyynyt saavat jotain muuta tilalleen, olivat edellisen taulun kavereita
 Tein muuten tuon pyöreän maton pari viikkoa sitten. Oli mahdottoman mukava virkata isolla koukulla sitä ontelokudosta.

Näin päätin muuttaa  tämän blogin sisältöä, vähän noita omia näpertelyjuttujakin. Ainakin niin kauan kun perhoset eivät lennä, eivätkä luonnonkukat kuki :)

lauantai 10. marraskuuta 2018

Piristääkö pitsit?




                                               Pakkaspojat rakentelee lammikolle siltojaan.
                                               Huurukeijut levittelee harsojansa ylle maan.
                                               Näyttäydy ei kukaan muu,
                                               metsässä on marraskuu.

Mitäs sanotte, tämä mahdollinen ilmastonmuutos pakottaa kohta päivittämään kuukausirunotkin.
En ole nähnyt ainoatakaan pakkaspoikaa rakentelemassa siltojaan, ja vain parina aamuna muutama huurukeiju oli yrittänyt levittää huuruharsojaan, mutta jo ennen aamukymmentä aurinko oli nekin jo sulattanut.
Mutta ehkä tässä kiirehdin liikaa, marraskuustahan on vasta kolmannes kulunut.


 Katsoin kristallipallosta, eli netin 10 vuorokauden sääennustuksesta mitä on luvassa. Sadetta ja harmaatahan se näytti.
Nyt täytyy sanoa, etten ole mitenkään erityisen harmissani tästä, kuuman kesän jälkeen on mukava toisaalta tehdä kaikenlaisia kotijuttuja. Kaiken aktiivisen ulkopuuhastelun jälkeen, sytytellä pehmeitä kohdevaloja ja nauttia hämäränhetkistä.
Kaipaan kuitenkin niin kovasti pieniä pakkasia ja sellaista normaalia alkutalven tuntua.


Tykkään harmaista sävyistä, joten sillä teemalla tässä mennään.
Kuvat ovat Sortavalasta, osa julkisivuista oli hyvin ankeita, mutta ikkunoissa oli pitsiverhoja ja ikkunalaudoilla kukkia. Nämä kaksi kuvaa ovat nyt kuitenkin ihan ääripäätä, ilmeisesti asumattomista yläkerroksista.
Tästä tuli tuo otsikko, että piristävätkö pitsit.





 Nyt olisi sopiva vuodenaika tehdä niitä juttuja, joista on haaveillut.
Yllättäen ompeleminen kiinnostaisi, tein joskus aikoinaan tyttärelle kaikki vaatteet, ulkovaatteita lukuunottamatta.Nyt olen pari kertaa pyörähtänyt tuolla kangaskaupassa, siellähän on vaikka mitä ihanaa.
Mietin jonkinsorttista tuunailua, yhdistelemällä vanhaa ja uutta,en nyt ihan saa siitä ideasta vielä kiinni, ehkäpä se tässä valkenee.



 Täytyy nyt ensin saada nämä asiat kuntoon, joista tuolla edellisessä postauksessa kerroin.
Olen nyt totutellut  tähän eläkkeellä oloon, täytyy sanoa, ettei se ihan helposti kuitenkaan käynyt, kun yht'äkkiä olikin hirveästi vapaata aikaa. Tunsin itseni välillä hyödyttömäksikin, tässäkö tämä kaikki nyt olikin. Samalla se oli hyvin ristiriitaista ajattelua, kun tätä aikaa oli niin kovasti odottanut.
Mielestäni olen aika puuhakas, enkä ole sohvaperuna, niin välillä tuli jopa sellaista tylsistymistäkin. Nyt osaan jo olla, vaikken vieläkään ole sohvaperuna.



 Huomasin edellisen postauksen jälkeen, että kaipaan tänne blogimaailmaan, kaipasin tutuiksi tulleita ihmisiä.
Instagramiahan päivitän joka päivä ja siitäkin tykkään. Olen aina tykännyt katsella kuvia. Siellä on mahdottoman mukavaa nähdä  kuvaajia ja erilaisia otoksia ympäri maailmaa, erilaisia kuvaustekniikoita, luovien ihmisten työn tuloksia jne.


Pidän  nyt tätä blogia ehkä vähän eri tavalla kuin aiemmin, mutta luontoon liittyvät asiat ja luontokuvat pysyvät kuitenkin ihan tärkeinpinä.


                                                            Mukavaa marrraskuuta!

perjantai 2. marraskuuta 2018

Aikaa ei voi pysäyttää

Aikaa kun ei voi pysäyttää tai edes hidastaa jarruttamalla. Jos voisi, niin painaisin jarrua syyskuun kohdalla ja sitten hidasta jarrutusta tuonne lokakuun lopulle.
Nauttisin perusteellisesti väreistä, kuulaasta säästä, raikkaasta ulkoilmasta, lintujen muuttoauroista. Ihan tupla-ajalla.

 

 Tänä syksynä oli mielestäni mahdottoman upea ruska, voi että nautin. Lisäksi poikkeuksellisen lämmintä. Jos nyt jotain jäin kaipaamaan, niin niitä kirpeitä aamuja. Lehdetkin olisivat voineet olla yön jälkeen sen verran jäässä, että olisivat kahisseet jaloissa. Sellaisia kuurareunaisia, joita olisi voinut kuvata vasten aamuaurinkoa.




 Kärpässieni täytyy kuvata ihan joka syksy. Vaikka näitä kuvia, varsinkin näistä pienistä nappuloista, eri suunnista, alta, yltä ja päältä  on jo kansiot pullollaan.
Se on vaan niin nätti. että tekisi melkein mieli ihan pelkästä ihastuksesta hänetellä.




 Suunnitelmista eivät läheskään kaikki toteutuneet.
Peikkolastakin piti kuvata kirjaa ajatellen, kaikissa mahdollisissa kukkapuskissa ja maisemissa.  Kolme kertaa nyt luitenkin vain kuvasin.
Taidankin syyttää hellettä, juu, sehän se sumensi suunnitelmat ja pään.




 Osuin ihan tuurilla paikalle jonne oli kokoontunut 252 laulujoutsenta. En kyllä itse laskenut, vaikka olisin toki osannutkin sinne saakka.
Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet siinä samassa piirissä, mutta samalla alueella. Uskomaton näky, mieleenpainuvampia kokemuksia.
Tämä oli mielestäni mukava kuva, toinen yksilö oikealta, haluaa ihan selvästi tulla kuvatuksi lähtötouhuista ja kiireestä huolimatta.




 Yllättävän hyvin pääsin kuvaamaan, ne eivät olleet mitenkään erityisen arkoja. Tosin toimin kuten aina, kuvaaminen on kuitenkin se kakkosasia, kunnioitan eläinten rauhaa.



 En tykkää alkuunkaan liian kuumista päivistä, se tarkoittaa omalla kohdalla sellaista +23° ylittävää lämpötilaa. En vaan jaksa liikkua kuvaamassa. Tämän kesän kukka- ja perhoskuvaukset jäivät hyvin vähiin. Vaikka nämä ovat ihan suosikkikohteita.



 Maisemia kuvaan hurjan vähän. En osaa sanoa, mistä se edes johtuu. Mutta nautin näistä kesäiltojen auringonlaskuista.
Meillä mökkilaituri on sopivaan suuntaan tätä ajatellen.
Alkukesästä sitä pitää valvoa, vaikka silmät ihan ristissä puoliin öihin. Kesän edetessä alkaa sitten tämä valominen vähän helpottaa.


 Ajan kulukseni puhaltelin siinä laiturilla saippuakuplia, siihen jää muuten aika pahasti koukkuun. Sain kokeilemalla napakan seoksen, kuplat kulkivat hyvinkin kauas veden pintaa pitkin, välillä ilmaan ponnahdellen.
 Ja kalat olivat siinä illan edetessä ihmeissään. Välillä pieni parvi, ihan muutama kala, nousi sen verran pintaan, että vedenpinta rikkoutui.



 Se jaksaa aina hämmästyttää, miten jokainen ilta oli erilainen. Menneenä kesänä kun näitä kauniita iltoja oli toinen toisensa perään.





 Nämäkin kuvat ovat samalta viikolta. Ihan samoilla sijoilla tulee istuttua, siinä hyttysmyrkky pilvessä.
Joka ainoa ilta, uskollinen mökkinaapurimme lehtokurppa suorittaa reviirilentonsa. Osaan jo varautua kellon lähestyessä 21.45, niin tuttu ääni kuuluu.



 Joutsenet ovat siirtyneet näistä maisemista jo muualle.
 Keväällä, huhtikuussa mahdollisesti, jään reunalla, sulan läheisyydessä, näkyy räpylän jälkiä, tai parhaalla mahdollisella onnella pesimäpaikoilleen palanneet joutsenet. Siitä alkaa kevät ja uusi vuodenkierto, näin kuvaajan näkökulmasta.




 Lempikukkaa, kissankelloa, pääsi kuvaamaan, vielä syyskuun puolellakin.
Huomasin muuten äsken,tänä kesänä ei ollut muuten ainuttakaan punkkia, ei edes vaatteissa, mutta toisaalta tuli liikuttua normaalia vähemmin pelloilla ja ruohikoissa.



 Nyt sitten kuvataan lintuja. Metsäruokintapaikalla käy melko kesyyntyneitä närhiä, joilla on meneillään mahdoton hamstraamisvimma, talveen varautuminen. Pähkinät tekevät hyvin kauppansa.



Ihana töyhtötiainenkin on saapunut, toisinaan näkee  kaksikin. Sillä on tukka vuodesta toiseen aina yhtä hyvin. Ihana ja sympaattinen pikkulintu. Sitä nyt kuvaan kansion pullolleen.

Näen tällä hetkellä melko huonosti, syyskuussa tehty silmäleikkaus kotikunnassa tavallaan epäonnistui ja odotan nyt aikaa Helsinkiin uusintaleikkaukseen. Koska näen huonosti myös toisella silmällä, niin tämä elämä on aika tylsää, ei voi lukea, kaikenlainen mukava näpertely ei juurikaan onnistu, telkkarinkin katselu ajankuluksi on vähän hankalaa.
Koska tykkään niin valtavasti kuvaamisesta, niin kuvaan vaan. Mies auttaa kuvien valinnassa sen verran että poistelee epätarkat pois. Sommittelu ja tarkennus onnistuvat kuitenkin kohtuuhyvin, tai ainakin haluan uskoa niin.
Mutta toiveissa on parempaa, toivon!
 Arvostakaa aistejanne, ei sitä vaan ymmärrä, ellei tule jotain komplikaatioita!

lauantai 14. heinäkuuta 2018

Kesäkuulumisia

Tämä kesä on tuntunut pitkältä, se on tietysti ihan positiivinen asia. Johtunee siitä, että toukokuu oli jo niin kesäisen lämmin.
Pitkä kuiva ja lämmin jakso kuritti vähän luontoa, alkoi jo pelottamaan, että riittääkö mitään ihasteltavaa enää loppukesälle.


Kyllä näyttää riittävän. Tein eilen kuuden tunnin kuvausreissun, lämmintä oli +25°, tänään ei voimia riittänyt kuin kolmen tunnin reissuun, kun mittari näytti +28° Vähän liikaa, onneksi kotona voi vilvoitella ilmalämpöpumpun avustuksella.

Tämä luonnonkukkakimppu ilahdutti juhannuksena.



 Yritän vähän kehittyä eteenpäin tässä kuvaamisessa. Nyt on innostusta taustoihin, tässä kohtaa yllätyin ihan positiivisesti kun purin kuvat kortilta. Taustainnostuksesta johtuen olin niin hyvilläni.
Hämähäkki on verkossaan, taustalla huovinkukkaa ja mökkipolku, miten ihmeessä tuo ruskea sävy ilmestyi noin runsaana.



 Nyt on kissankellojen aika, tuo sininen sävy taitaa olla maailman kauneinta.
 Tänään kiinnitin huomiota siihen, miten erilaisia nuo kellot ovat, sekä kooltaan, että muodoltaan. Riippuukohan se kasvupaikan olosuhteista vai mistä.


 Leppäkertutkin ovat saapuneet näkyville, uskaltaisiko jo sanoa, että runsain määrin. Huomasin myös että kirvojakin näyttää olevan, joten niillä ei ole mitään huolta huomisesta.
Kyllä tuo seitsenpistepirkon ilmestyminen jaksaa aikuistakin aina ilahduttaa. Muistan nuoruudesta kesän kun näitä oli ihan valtavasti, kaduilla punaisena virtana, sekä Saimaan pinnalla ihan lautoiksi asti.


 Miulla on kamerarepussa aina iso musta jätesäkki. Miksikö? Se on kuvausalusta, menee pieneen tilaan, eikä välitä kastumisesta. Lemmikin kukkia kuvatessa levitin sen useammankin kerran maahan, ne kun kasvavat vähän kosteammilla paikoilla.
 En ole muuten onnistunut kamppaamaan yhtään lenkkeilijää, vaikka joskus röhnötän lenkkipolunkin varressa.



 Tässä toinen taustaltaan yllättävä hämähäkkikuva.
Tausta näyttää melkeinpä siltä kuin se olisi öljyväreillä tehty, kuin joku entisaikojen kuuluisa kuvataiteilija olisi sen aikaansaanut. Jos nyt yrittäisi tuota uudelleen, se ei varmastikaan onnistuisi.



 Vähältä piti etten taas myöhästynyt, nurmikohokki oli onneksi jättänyt pari vartta vähän myöhempään kukintaan.
Tämä on jotenkin niin jännä ja viehättävä kasvi, hyvin kuvauksellinen.



 Mustikka-aika on alkamassa. Paikallislehti kertoi että thaimaalaiset poimijat ovat jo saapuneet. Onneksi, ettei tätä upeaa marjaa jää niin paljon metsiin.
Meillä kotona mustikka kuuluu monen aamupalan yhteyteen. Sillähän kerrotaan olevan positiivista vaikutusta silmiin ja ihan tutkitustikin.





 Heinäsirkka uskoi olevansa hyvässä piilossa ja annoin sen uskoa, että näin on.
Koska näen tällä hetkellä melkoisen huonosti, harmittaa kun en pääse oikein täydellä temmolla kuvamaan näitä pienempiä otuksia. Elokuun puolivälin tienoilla pitäisi saada apua tähän harmittavaan ongelmaan.



Mukavaa kesää kaikille täällä vieraileville. Toisilla on loma jo varmastikin ollut ja toisilla se on edessä.
Nauttikaa luonnosta, kameran kanssa tai ilman.
 Olen muuten tämän kuvaamisen suhteen niin taikauskoinen, etten lähde juuri minnekkään ilman kameraa, koska silloin se susi taikka ilves varmsti kulkee ohitse.

torstai 17. toukokuuta 2018

Kevään tapahtumia

Olen iloksen päässyt tänä keväänä kuvaamaan monia sellaisia tapahtumia ja asioita joita en ole koskaan ennen nähnyt, saati kuvannut.


 Tytär oli kuullut metsosta, joka olisi helposti kuvattavissa. Siitä oli myös kerrottu varoituksen sana, jonka kyllä otimme ihan tosissamme. Ja myös siten, ettemme halua tätä metsoherraa tarpeettomasti häiritä.


Eipä tainnut mennä viittäkään minuuttia kun autoilimme ilmoitetulle paikalle metsätien varteen. Tuolta puun takaa se ilmestyi ja tuli ilmoittamaan, että ymmärrämmekö me nyt varmasti kenen reviirille olimme saapuneet. Ymmärsimme kyllä, ja pysyttelimme autossa.


Kun se siirtyi vähän kauemmas, niin kurkistelin autosta ulos ja kuvasin ihan tosi kiireellä. Autoa se enimmäkseen kiersi ja sätti meitä kiukkuisesti.


 Kun emme ymmärtäneet lähteä, kaikesta pomotuksesta huolimatta. Se hyppäsi yht'äkkiä auton konepellille, siinä ote lipsui pahemman kerran. Nokkaisi pari kertaa niin että tuulilasiin tuli aivan kivenhakkaaman jälkiä (tätä ei muuten kotona uskottu, että näin voin käydä) mutta asiasta on aivan vedenpitävät silminnäkijähavainnot. Siitä kiipesi katolle ja keikkui siellä ihan kuin olisi päättänyt jäädä sinne,  epäilimme jo  pitääkö tästä lähteä ajamaan metso katolla. Samalla tietysti huolestutti, mitä jälkeä se saa maalipintaan (sai kyllä).


 Komea, upea lintu se on. Tämän ulkokuori ei ollut aivan moitteeton se oli jossain saanut siipeensä, koska ainakin yksi pyrstösulista puuttui.


 Sinne se jäi metsätien varteen mahtailemaan reviirinsä rajalle. Toivottavasti se löytää itselleen puolison. Mahdollisille lapsille olisi ainakin luvassa hyvät itsetunnon geenit :)



 Toinen mielenkiintoinen juttu mitä kuvasin oli muurahaisten muuttopäivät. Koska näen tällä hetkellä melko huonosti (molempien silmien leikkaukset tulossa) niin piti mennä suunnilleen nenä maahan ihmettelemään mitä tässä oikein tapahtuu. Tosiaan, muurahaiset muuttivat toisia lajitovereitaan pesästä toiseen. Sama kantamistyyli tyyli kaikilla, eikä tuo kannettava juurikaan rimpuillut. Tuostakin lehden päältä oli melkoinen pudotus, noin muurahaisen mittakaavassa. Sinne vaan, tuleekohan muurahaisille mustelmia :)


Niitä siirrettiin varmastikin tuhansia, kantajien virta oli loputon, molempiin suuntiin. Toisia tuli vastaan hakemaan, kun toisilla oli kantamus jo sylissään. Ja virta kulki suunnilleen samaa polkua pitkin.
Välillä piti tyhjentää vastavalosuoja uteliaimmista :)



 Sammakkojakin kuvasin ensimmäistä kertaa, tätä kututapahtumaa.
Nyt todella onnistui ajoitus, tuo tapahtumahan on melko lyhyt. Taisin tehdä kyykyssä olemisen ennätyksenkin, yritin olla mahdollisimman paikoillani, koska ihan pienikin liike sai ne veden alle painuksiin, eivätkä ne heti sieltä nousseet.
Melkein nauratti ääneen, se oli jotenkin niin huvittavaa, kun kymmenet silmäparit tulivat tuijottamaan tätä ihmisihmettä. Siinä sitten tuijoteltiin, ihminen elämänsä pisimmässä kyykkyasennossa ja sammakot omassa elementissään. Oli hurjan mielenkiintoista!


 Näin mahdottoman monia lemmenpareja, melko onnellisen näköisiä nämäkin, eikö?
Ja se kurnutus, tasaista jatkuvaa ääntelyä, eikä niin hiljaistakaan.


 Tämä kuva on jotenkin vähän epämiellyttävä!
Joukossa oli ihan poikkeavan värinen sammakko, jonka räpylät vilkkuivat noissa parittelutouhuissa kovin näkyvästi. Jotenkin tulee mieleen kuolleen sammakon jalat.


 Tämäkin haave täyttyi, sain kuvattua rantakäärmeen. Olin vain kuvitellut sen mielessäni kookkaammaksi. Käärme viihtyi enimmäkseen tuolla varvikon suojassa, joten kovin kummoisia kuvia en saanut.


 Rantakäärmereissulla tapasin myös mustimman kyyn, mitä olen koskaan nähnyt. Sen suupielissäkin on tuollaista kuparin sävyä, muuten ne ovat yleensä valkoiset. Koska olen sen sen käärmepelkoni selättänyt, niin sanon että upea yksilö.


 Kangasvuokko on kukintansa kukkinut. Parhaan kangasvuokkopaikan ovat talviset metsätyöt osittain pilanneet. Ja taas siellä oli kuoppa, joku yrittää saada kangasvuokkoa kasvamaan pihallaan. Uskoisin että huonoin tuloksin ja luvatontahan tämä on.


Ja sain tietää valkovuokkopaikastakin ja pääsin kuvaamaan tätäkin keväistä kaunotarta.
Tällaisia onnellisia kuvaussessioita!

Mukavaa kevättä tai pitäiskö jo sanoa kesää teille kaikille!