Hämähäkki ei luovuta

 Seurasin mökillä vuorokauden verran hämähäkin puuhailuja ja totesin, että hämähäkki ei luovuta.

Se rakensi verkkonsa räystään alla olevan kookkaan vesisaavin päälle, päivysti siinä ihan koko päivän, ilman mitään saalista. Illalla se oli vielä ihan samoilla sijoillaan, vailla saalista.

Aamulla verkko oli rikkoutunut. Vain ihan pieni kaistale astian reunassa oli ehjänä, ja siinä se kökötti, en nähnyt oliko suu miten mutrussa.

Päivän aikana se puursi uuden verkon ja asettui taas päivystämään verkon keskelle. Voisiko tätä verrata siihen, että rakennusmies tekisi hirsikehikon siihen vaiheeseen, että huomenna voitaisi laittaa kattovasoja. Ja yöllä joku kävisi aina hajoittamassa hyvin alkaneen työn.

Harva sitä taitaisi sietää, mutta hämähäkki sietää :D

Oranssimaljakkaita näkyy nyt paljon. Voiko puhtaampaa oranssin sävyä ollakkaan ja miten erilaisia muotoja.

Lännensyyskorentoja näyttää nyt olevan liikkeellä aika runsain määrin. Antavat aika helposti kuvatakkin.

Luulin jo että syksy menee ilman amiraaliperhosia, mutta löysin sitten kaksi maahan tippuneitten omenoitten pinnalta, josta ne lennähtivät marjapensaitten tukien päälle.

Tykkään ihan valtavasti näistä syksyn sävyistä, keltainen, okra, erisävyiset punaiset, oranssit tummasta vaaleampaan. Ihana syksy!

Tein nyt ensimmäisen postauksen tällä uudella pohjalla, en edes katso esikatselua, annan vaan mennä :)

11427 askelta

Tänään tein otsikon pituisen kuvausreissun, olihan siinä askeleita.
Ihana päivä, sininen taivas ja tuulikaan ei tänään ollut kovin häiritsevää, noin kuvaamisen kannalta. Olin vaan ylipukeutunut, siis liikaa vaatetta. Olen hirveän huono juomaan, enkä oikein tunne janoa, mutta nyt en edes älynnyt ottaa vesipulloa mukaan. Olisi ollut syytä, tuli vähän hutera olo.

Sitruunaperhosia oli tänään vielä reippaasti lennossa ja niitähän voi nähdä vielä ihan tuonne kylmien tuloon saakka.

               Tästä väriyhdistelmästä tykkäsin kovasti. Vadelmapuskat ovat jo kovasti punertuneet.

Nokkosperhonen ja marjalude jakoivat sopuisasti tämän puna-apilan tarjoilut. Perhonen jopa peitti luteen hetkeksi siipiensä alle, siellä se odotteli ihan maltillisesti vapautumistaan.

Olen ihan samaa mieltä tämän tekijän kanssa, kuka hän lieneekään.  Pieni pitsikirjonta piristää erinomaisesti ruskalehteä.

Kissankelloja oli yllättävän paljon. Löytyi myös maitohorsmaa, päivänkakkaroita, leinikkejä, peurankelloa, ei nyt sentään niittyinä, mutta muutamia yksilöitä.

Huomenna taitaa säätila muuttua, aikamoista myrskyäkin luvassa.  Taidan keitellä silloin omenahilloa, makunystyrät tykkäävät siitä puuron päällä.

Toivotaan parasta lähipäiviksi , että kaikki selviäisivät mahdollisimman pienin vahingoin!

6. syyskuuta, päivän luontokuvat

 Ei ainuttakaan kuvaa kahteen viikkoon, en tainnut edes ottaa kameraa käteeni. Tällaista ei ole tapahtunut moniin vuosiin, aikamoinen riippuvuushan tuohon kameraan on tullut.
Tänään tein parin tunnin kuvausreissun. Yö on ollut melko kostea, ötököitä ei juurikaan näkynyt, ja ne vähätkin olivat vielä puolenpäivän maissa melko kömpelöitä. Lämpötila pysyttelee alle kahdenkymmenen asteen, aurinko hiukan pilkahtelee.
Tällaiselta tuolla luonnossa nyt näyttää. Syksy hiipii ja tykkään siitä ajatuksesta.

Pienikokoinen, jossain vaiheessa jäniksen tai hirven vaurioittama haapapuska oli jo saanut ruskavärit lehtiinsä. Se erottui niin hyvin muusta maisemasta.

Kimalainen taiteili ja tasapainotteli saniaisen lehdellä. Hyvin kömpelösti se liikkui, ja oli ainoa lajinsa edustaja joka oli edes liikkeellä.

Nyt kun meillä on tuo pieni lapsenlapsi, niin tulee entistä enemmän kiinnitettyä huomiota  myrkyllisiin marjoihin, sekä kasveihin, jotka nyt esimerkiksi vain polttavat. Nämäkin myrkylliset kielonmarjat näyttävät melko herkullisilta varmasti pienen ihmisen silmissä.

Tämä näytti vaan niin hienolta, tykkään  tällaisista pienistä yksityiskohdista. Mahtaako olla leskenlehden lehti!

Viispistepirkon kuoressa on jokin vaurio, lommo. Onkohan  kehityshäiriö, vai jonkin tapaturman tai hyökkäyksen aikaansaama.

Särmäkuisma saanut sadepisaroita terälehdilleen, sekä heteilleen. Tämänkin lajin aika alkaa olla jo ohitse, ihan muutamia oli vielä kukassa.

Mustikoitakin löytyi vielä ja olivat ihan napakoita ja hyvänmakuisiakin. Mietin tiukasti, että pitäisikö vielä mennä keräämään, vaikka en tarvitsisi. Talven tarve on jo pakastimessa, mutta toisaalta niin sääli jättää hyviä marjoja metsään.

Muutama puna-apila oli kukassa, niin kauniisti kastepisaroilla koristeltuina. Pölyttäjät eivät taida niitä enää löytää.

Ja puolukat kypsyvät kovaa vauhtia.

Tämä kuvauspolkuni kulkee sähkölinjan alla, joka on talvella  hiihtoladun pohjana, kesäisin hyvin vilkas koirienulkoilutuspolku, sekä kuntoilijoitten lenkkimaastoa.
Monesti hitaammin kulkevat ja koiraihmiset jäävät vaihtamaan muutaman sanan, kun siellä peppu pystyssä kuvailen. Tänään oli kiva, jotenkin sellainen hyvänmielen kohtaaminen.
Katsoin kun nuori isä juoksee vastaan varsin napakkaa vauhtia, pieni, noin kolmevuotias poika hartioillaan ja juttelee poikansa kanssa leppoisasti ihan koko ajan (eikä edes näytä hengästyvän :D) Poika kiertää isän hiuksia sormen ympärille, siltä se ainakin näytti.  Sitten kohdalla huikkaa iloisesti:" Hei!"  Näin vielä heidät toisenkin kerran, nyt vähän kauempaa, kun kävimme molemmat kääntymässä, ja sama hyvä meininki jatkui, eikä isä vieläkään ollut hengästynyt, koska vauhti ja jutustelu näytti pysyvän samana.