Kuvaaminen on ollut tavallista vähäisempää.
Uskoisin että monet muutkin kuvaamisesta innostuneet ovat harmitelleet näitä pimeitä viikkoja, joita tuolla takana on melkoinen määrä. Ei voi kun toivoa parempaa!
Tuolla kuun alkupuolella oli eräs melko tuulinen päivä, tuulensuunta näytti siltä, että nyt olisi mahdollisuus päästä kuvaamaan tyrskyjä Suur-Saimaan rannalle.
Perillä ei tarvinnutkaan pettyä.
Aallot vyöryivät melkoisella voimalla rantaan. Välillä tuuli innostui puhaltamaan niin, että oli vaikeaa, jopa vähän vaarallistakin liikkua siellä jäisillä kivillä. Jokainen aalto osaltaan kasvatti jääveistosten kokoa ja näköä.
Kameraa siinä kävi vähän sääliksi, kun vesi pärskyi muutaman metrinkin päähän rantaviivasta. Sitä oppi kyllä huomaamaan, millaiselle aallolle kannattaa kääntää selkänsä.
Voi että nautin siitä luonnon voimasta, olisi kai pitänyt syntyä jonnekkin vähän tyrskyisempään maahan :) Tämän nyt voisi ehkä jättää sanomatta!
Kuuden päivän kuluttua, halusin mennä katsomaan, mitä sinne nyt kuuluu.
Koko iso selkä oli jäässä, siellä oli jopa retkiluistelijoita. Ja rantaviiva useampien kymmenien metrien matkalta, oli täynnä näitä jääpuikkoja ja niitten kymmeniä, kymmeniä erilaisia versioita. Luonto oli päättänyt taas näyttää mitä osaa.
Jää oli aivan kirkasta, mitä nyt ihan kevyttä lunta oli satanut hiukan siinä aamulla. Onneksi oli paljon päällä, parisen tuntia pötköttelin ja kuvasin tuossa jään pinnalla.
Parin päivän päästä kävin taas uudelleen.
Jäälle oli tullut vettä ja edellisenä päivänä satanut räntälumi, oli pilannut lähes kaiken. Jääpuikoista osa oli katkennut, kun rataviivan jäävälli oli romahtanut. Suurin osa oli sohjon peitossa. Pettymys oli suuri.
Mitäs sitten! Onneksi pakkaspoika tuli hetkeksi vierailemaan ja sain jäädytettyä tällaisen ohuehkon levyn jota kuvata. Ja aurinkokin päätti näyttäytyä eräänä iltapäivänä, kuvaajan avuksi.
Kauniitahan nuo vesikuplat ovat katsella paljainkin silmin, mutta makromaailma näyttää toisinaan ihan ihmeitä.
Vielä lisää kun suurennetaan, kuplat näyttävät ihan kauneimmilta helmiltä. Jääkerros oli kuitenkin sen verran paksua, etten osannut ottaa tarkempaa kuvaa.
Pakkanen kiristyi lisää, vesi jäätyi jo ämpärissäkin. En vaan ole vieläkään keksinyt, miksi toisinaan kuplia muodostuu paljon ja toisinaan taas ei montakaan. Johtuuko se jäätymisnopeudesta, pakkasen kireydestä, vai mistä.
Muutamien vuosien takaisen paperikukkainnostuksen aikaansaannoksia löytyy varastosta ja päätin kokeilla yhdistää jäätä ja paperikukkia.
No, en nyt oikei tiedä... Tämä "taidehan" ei nyt kauaa säily :)
Eilinen oli aivan pilvetön päivä, joka suorastaan pakoitti ulkoilemaan. Kävin Kärnäkoskella sekä Partakoskella katsomassa, löytyykö sieltä jääveistoksia. Eipä ollut, vesi on niin korkealla, että kosken kivistä suurin osa oli veden alla.
Koskikara oli paikalla, pysytteli kylläkin vastapäisellä rannalla, sirkutellen ihan iloisestti. Olin luullut, että sirkuttelu alkaa myöhemmin keväällä, mutta totta se oli.
Oli ihanan näköistä kun lumi kimalteli, jotenkin tuli jopa pikkiriikkisen keväinen olo.
Marianna, lämpimästi tervetuloa lukijaksi!
Olen jäänyt pahasti Instagram-koukkuun.
Kun olen aina tykännyt katsella kuvia, aikoinaan ihan tuntemattomienkin albumeita ja otoksia.Niin tuolta maailmastahan niitä löytyy, pilvin pimein, ympäri maailmaa.
FB ja blogi ovat siitä syystä jääneet vähän toissijaisiksi. Silti tuntuu. että olen ihan liian some-riippuvainen :)
Blogia en kuitenkaan jätä, koska tykkään tästä blogimaailmasta kuitenkin!
Mukavaa kevään odotusta teille kaikille!
