Pieni tauko hartioille, tässähän ne vertyvätkin :D Istahdin selvittämään linnunpoikasen tunnistusasiaa ja siitä tuli idea tähän postaukseen.
Ylämaan-karjan emo on kovin suojeleva poikastaan kohtaan ensimmäisten elinpäivien aikana.
Kuvasimme niityllä, jossa karja oli laiduntamassa, siellä piti olla tarkkana. Olisi niin tehnyt mieli mennä lähemmäksi kuvaamaan, mutta emo voi tosiaan tässä vaiheessa olla arvaamaton.
Pienelle valkoposkihanhen poikaselle maistui ruoka. Koko ajan siinä liikkuessaan ne riipivät syötävää. Emot olivat tarkkana lähietäisyydellä.
Possuissa on jotain niin sympaattista! Ne ovat jollain tavalla ihan veikeitäkin, ja vielä niillä on nätti katse.
Tämä villasika lapsineen eleli Kiteen eläinpuistossa. Vähän tuossa kasvussa on kiinniottamista saavuttaakseen emonsa painon.
Valkoposkihanhiperhe rantautui juuri, untuvatkin ovat vielä ihan kosteat. Poikasilla oli ihan mahdoton kiire ruohon kimppuun. Uintimatka salmen yliste oli melko pitkä, joten uutta energiaa tarvitaan. Eipä tuossa montaa viikkoa tarvitse mennä eteenpäin, kun ensimmäinen ulkomaanmatka lentäen on edessä.
Lähellä kanadanhanhen poikaset olivat myös ruokailemassa, tässä tapauksessa ainakin eri lajit pysyttelivät erillään.
En varmasti koskaan unohda kesää, jolloin kuvasin näitä ketunpoikasia, ne olivat niin suloisia ja ihmeen luottavaisia. Pitkään aikaan en ole törmännyt ainoaankaan kettuun.
Tästä oli haaveillut, päästä kuvaamaaan pientä varsaa. Se onnistui, tämä pikkuinen on alle kuukauden ikäinen. Aika tiiviisti se seurasi emoaan, mutta välillä teki pieniä tutkimusmatkoja. Kuumana kesäpäivänä kaikenlaiset pörriäiset olivat kiusana, niitä piti pitkillä koivillaan huiskia. Tuostä hännästä eikä harjasta ole vielä apua.
Tämä oli myös ikuisesti mieleenjäävä kokemus, viirupöllön poikasten rengastus. Tämäkään kuva ei ole uusi, mutta kuvaaminen oli merkittävä kokemus. Missähän tämäkin rengastettu kaveri huhuilee nykyään.
Päivän toinen pikkupuuha on siemenseoksen tekeminen linnuille, sen kimppuun nyt.
Mukavaa itsenäisyyspäiväviikkoa!
