Eläinlapsia

Sain juuri joulukortit valmiiksi, tein niitä kolmena iltana, koska eri vaiheitten liimakerrokset piti välillä kuivahtaa. Osoitteetkin sain kirjoitettua, tällä kertaa ei yhtään osoitetta tarvinnut selvittää, siitä puuhasta selvisi reippaasti. Korttien teolla  on pitkä ja tärkeä perinne.
Pieni tauko hartioille, tässähän ne vertyvätkin :D Istahdin selvittämään linnunpoikasen tunnistusasiaa ja siitä tuli idea tähän postaukseen.

 Ylämaan-karjan emo on kovin suojeleva poikastaan kohtaan ensimmäisten elinpäivien aikana.
Kuvasimme niityllä, jossa karja oli laiduntamassa, siellä piti olla tarkkana. Olisi niin tehnyt mieli mennä lähemmäksi kuvaamaan, mutta emo voi tosiaan tässä vaiheessa olla arvaamaton.

Pienelle valkoposkihanhen poikaselle maistui ruoka. Koko ajan siinä liikkuessaan ne riipivät syötävää. Emot olivat tarkkana lähietäisyydellä.

Possuissa on jotain niin sympaattista! Ne ovat jollain tavalla ihan veikeitäkin, ja vielä niillä on nätti katse.
Tämä villasika lapsineen eleli Kiteen eläinpuistossa. Vähän tuossa kasvussa on kiinniottamista saavuttaakseen emonsa painon.

 Valkoposkihanhiperhe rantautui juuri, untuvatkin ovat vielä ihan kosteat. Poikasilla oli ihan mahdoton kiire ruohon kimppuun. Uintimatka salmen yliste oli melko pitkä, joten uutta energiaa tarvitaan. Eipä tuossa montaa viikkoa tarvitse mennä eteenpäin, kun ensimmäinen ulkomaanmatka lentäen on edessä.

 Lähellä kanadanhanhen poikaset olivat myös ruokailemassa, tässä tapauksessa ainakin eri lajit pysyttelivät erillään.

 En varmasti koskaan unohda kesää, jolloin kuvasin näitä ketunpoikasia, ne olivat niin suloisia ja ihmeen luottavaisia. Pitkään aikaan en ole törmännyt ainoaankaan kettuun.

 Tästä oli haaveillut, päästä kuvaamaaan pientä varsaa. Se onnistui, tämä pikkuinen on alle kuukauden ikäinen. Aika tiiviisti se seurasi emoaan, mutta välillä teki pieniä tutkimusmatkoja. Kuumana kesäpäivänä kaikenlaiset pörriäiset olivat kiusana, niitä piti pitkillä koivillaan huiskia. Tuostä hännästä eikä harjasta ole vielä apua.

 Tämä oli myös ikuisesti mieleenjäävä kokemus, viirupöllön poikasten rengastus. Tämäkään kuva ei ole uusi, mutta kuvaaminen oli merkittävä kokemus. Missähän tämäkin rengastettu kaveri huhuilee nykyään.
Päivän toinen pikkupuuha on siemenseoksen tekeminen linnuille, sen kimppuun nyt.
Mukavaa itsenäisyyspäiväviikkoa!

Vanha harrastus, uusi innostus.

Innostuin pitkästä aikaa paperikukista, joskushan ne olivat kovasti muotia. Onneksi en ollut hävittänyt paperinaruvalikoimaa. Mahdottoman kivaa näitä oli tehdä.

Entisiä valmiita kukkia löytyi pari kookasta laatikollista ja näpertelin vähän uusiakin. Yhdistin kirppareilta löytyneisiin ja kavereilta saatuihin vanhoihin kirjoihin. Mitä kellastuneemmat sivut, sen ihanampia nämä ovat. Kun tässä hakee vähän nostalgista tunnelmaa.

 Kissankello on aika hankala tehdä, jotta siitä saisi riittävän pullean.
 Kirjojen ystävänä, tuli mieleen, että onko tämä nyt hyvä loppu kirjalle. Mutta jos se on jo kiertoon lähtenyt, niin en pidä tätä pahana, parempi kuin lehtikeräys.

 Juhannusruusuun löytyi täsmälleen oikeansävyistä paperia, mutta tämä kuvaaminen sisätiloissa ei ole miun juttu. Siksipä vähän pehmentelin näitä kuvia, ja tunnelmankin vuoksi.

 Näistä pienistä ruusuistahan tehtiin joku vuosi asetelmia saviruukkuihin, niitä oli eräänä jouluna monilla markkinapöydillä.

 Paperinaruissahan löytyy ihan uskomattoman kauniita, toisiinsa sointuvia sävyjä. Ja hyvin aidonnäköisiä juuri kukkiin.

 Puna-apila olisi saanut olla hieman pulleampaa, näyttääkseen malliltaan. Täytyy muistaa seuraavalla kerralla tehdessään.

Päivänkakkarasta en saanut millään kuvia onnistumaan, joten mennään nyt näillä, kuuluu muuten suosikkikukkiini.

Sellaista syysaskartelua.

Vihdoin pientä pakkasta!

Olin toissaaamuna niin onnellinen kun lämpömittarin lukema näytti pientä pakkasta. Sen verran, että ajattelin kasvien pinnoille jo muodostuneen kuuraa, ja ehkä rannatkin olisivat jo saaneet pienen riitteen.
Sitä kuuraa en kuitenkaan oikein löytänyt, siis kuvauksellista kuuraa, sitten rantaan.

 Olihan siellä ranta jäässä, noin puolen metrin leveydeltä rannasta, mutta kuitenkin. Voi valtava, miten alhaalla vesi on!
Sanon nastoiksi, näitä jään alapinnalle muodostuneita kohoumia. Sisällään vangiksi joutuneita ilmakuplia, jää kiteytyneenä kuplien ympärille.
Eihän tätä paljain silmin näe millään, makrokuvaamista ihanimmillaan.

 Hankaluutena kuvaamisessa oli se, että sain vain pienen palasen, kahdella kuplalla, muuten se murtui, ohutta kun oli. Yritin pitää palasta kiinni vasemmalla kädellä, lämmin käsi sulatti pientä palaa pienemmäksi ja pienemmäksi. Toinen käsi kameran laukaisimella, ei kovin vakaata kuvaamista.
Joten siihen tarkkuuteen, joka olisi ihanteellinen en päässyt.

 Kääntelemällä eri suuntiin, tuli yllättäen ihan erilaisia näkymiä.
 Ellei tule lunta jään pinnalle nyt vähään aikaan, niin näitä kuplakuvauksia täytyy kehitellä lisää.

Sinitiaisen kuva näyttää siltä, että se olisi kuvattu talvella, se on kuitenkin toissapäiväinen. Valo tekee tuon lumisuusvaikutelman.

Mukavia loppuviikon päiviä!

Persoonallinen tiainen

Jos kysyttäisi lintumaailman suosikkiani, niin siihen olisi helppo vastata, ehdottomasti töyhtötiainen.
Se on vaan niin sympaattinen, eikä vähiten tuon  tuon hauskan töyhtönsä takia.

 Lisäksi se on melko luottavainen, sekin on sympaattinen piirre.
Olin eilen linturuokintapaikalla kuvaamassa, siinä se pyöri jaloissa, kiipeili kameralaukun päällä ja oli kovin seurallinen.
Jossain lintukirjassa sanottiin töyhtiksen äänestä, että se tulee pirteän nauravana, rullaavana sarjana. Sen äänen todella erottaa, hyvä niin.

 Linnnut keräävät nyt talvivarastojaan, joten ruokaa kuluu.
Nyt on menossa jo neljäs 20kg:n säkki auringonkukansiemeniä. Taliruokinnan aloitan vasta pakkasten tultua.
Töyhtis piiloitteli eilen kovalla kiireellä aika satunnaisesti siemeniä sinne, tänne maahankin. Epäilyttää, että mahtaako se löytää niitä lumen tultua. Mutta kyllähän niitä piiloitellaan kaarnankin koloihin, varmasti enimmäkseen.

 Irronnut höyhen saattaa olla pähkinänakkelin, joka myös keräsi varastojaan, väristä päättelin. Mietinkin, että meneekö se talvikolon pehmusteeksi.
Eilen vietin nelisen tuntia  tässä hyvässä seurassa, eikä aika käynyt ollenkaan pitkäksi, lämmintä taisi olla kuutisen astetta, käsiäkään ei palellut.
 Linnuistahan innostuin vasta noin 5vuotta sitten. Joten tämä kaikki on uuden oppimista ja innostusta. Äänten tunnistamista pidän kaikkein hankalimpana.

 Tämä ruokintapönttö tulee olemaan talvikuukausina vain pähkinäbaari. Uskoisin että asiakkaita riittää.

 Toisinaan linnuille tuli pientä torailua, töyhtis osaa kyllä pitää puolensa, eikä sinitiainenkaan hevin periksi anna.

 Menneellä viikolla toinen kuvauskohde olivat pisarat.
Apilakasvien lehdille tiivistyi mahdottoman kauniita pisararykelmiä. Toinen kaunis kuvauskohde olivat ne muutamat juhannusruusun lehdet, jotka olivat vielä kiinni jo aika alastomissa pensaissa.

Jokohan saataisi tulevalla viikolla pieniä yöpakkasia, jään ainakin odottamaan! Kuuraa ja jäätä tekisi niin mieli kuvata.

Ajassa mukana!

Olin vähän myöhäisherännäinen valotaulun suhteen. Selasin kangaskaupan verhovalikoimaa netissä ja huomasin, että tällainenkin idea on olemassa.
Innostuin ja aloin etsimään sopivaa kangasta. Kaikki ne joihin tykästyin, olivatkin lopussa, kai pari muutakin oli innostunut.
Onneksi löysin paikallisesta verhokaupasta 60cm kapan, joka oli ihan mieluisa. Kankaassa on painettuna  Suomenlinna. Siitä kappakankaan ylimmääräiseksi jäävästä palasta saa vielä tyynyn päällisen.

 Taulu on valmiina 60cm x 130cm
Purin kapan käänteet, niin sain tuon korkeuden.
Rautakaupasta löytyi sopivaa listaa, joista syntyivät kehykset, sieltä löytyi myös tuo XPS-levy, joka on eristyslevyä.
40 lampun LED-valosarja, siinäpä ne tarvikkeet taisivatkin olla. Hintaa tuli 60-70 euron välillä.
Niittasimme, (siis tein tätä mieheni kanssa, tuo jiiriin sahaaminen ja kulmapalojen laitto kun ei oikein kuulu vahvuuksiini ) kankaan  kehykseen kiinni. Sen jälkeen upotimme sopivaan mittaan leikatun levyn paikoilleen. Keksimme että parsinneulalla päällipuolelta pistellen saa merkit lampuille ihan oikeaan kohtaan mihin haluaa.
Sen jälkeen irroitimme levyn ja sopivalla ristipääruuvarilla läpi painellen reiät lampuille pistomerkkien kohdille.
Painelu kannattaa tehdä siltä puolelta joka tulee kangasta vasten, koska siihen ulostulokohtaan tulee kuitenkin pieni roso.
Lamput painellaan koloihin, sopiva ripustus ja se on siinä.

 Tämä levy on 2cm paksua ja mahdottoman kevyttä. Kokeillaan vielä sellaista ideaa, että toimisiko tämä ilman kehyksiä, kiinittämällä kankaan vain levyn päälle.

Taulu paikoillaan. Ylhäältäpäin tuleva valo tekee tuon valokaaren, joka mielestäni sopii tuohon ihan hyvin.
Koska olen värien kanssa tosi niuho, nuo oikeanpuoleiset tyynyt saavat jotain muuta tilalleen, olivat edellisen taulun kavereita
 Tein muuten tuon pyöreän maton pari viikkoa sitten. Oli mahdottoman mukava virkata isolla koukulla sitä ontelokudosta.

Näin päätin muuttaa  tämän blogin sisältöä, vähän noita omia näpertelyjuttujakin. Ainakin niin kauan kun perhoset eivät lennä, eivätkä luonnonkukat kuki :)

Piristääkö pitsit?

                                               Pakkaspojat rakentelee lammikolle siltojaan.
                                               Huurukeijut levittelee harsojansa ylle maan.
                                               Näyttäydy ei kukaan muu,
                                               metsässä on marraskuu.

Mitäs sanotte, tämä mahdollinen ilmastonmuutos pakottaa kohta päivittämään kuukausirunotkin.
En ole nähnyt ainoatakaan pakkaspoikaa rakentelemassa siltojaan, ja vain parina aamuna muutama huurukeiju oli yrittänyt levittää huuruharsojaan, mutta jo ennen aamukymmentä aurinko oli nekin jo sulattanut.
Mutta ehkä tässä kiirehdin liikaa, marraskuustahan on vasta kolmannes kulunut.

 Katsoin kristallipallosta, eli netin 10 vuorokauden sääennustuksesta mitä on luvassa. Sadetta ja harmaatahan se näytti.
Nyt täytyy sanoa, etten ole mitenkään erityisen harmissani tästä, kuuman kesän jälkeen on mukava toisaalta tehdä kaikenlaisia kotijuttuja. Kaiken aktiivisen ulkopuuhastelun jälkeen, sytytellä pehmeitä kohdevaloja ja nauttia hämäränhetkistä.
Kaipaan kuitenkin niin kovasti pieniä pakkasia ja sellaista normaalia alkutalven tuntua.

Tykkään harmaista sävyistä, joten sillä teemalla tässä mennään.
Kuvat ovat Sortavalasta, osa julkisivuista oli hyvin ankeita, mutta ikkunoissa oli pitsiverhoja ja ikkunalaudoilla kukkia. Nämä kaksi kuvaa ovat nyt kuitenkin ihan ääripäätä, ilmeisesti asumattomista yläkerroksista.
Tästä tuli tuo otsikko, että piristävätkö pitsit.

 Nyt olisi sopiva vuodenaika tehdä niitä juttuja, joista on haaveillut.
Yllättäen ompeleminen kiinnostaisi, tein joskus aikoinaan tyttärelle kaikki vaatteet, ulkovaatteita lukuunottamatta.Nyt olen pari kertaa pyörähtänyt tuolla kangaskaupassa, siellähän on vaikka mitä ihanaa.
Mietin jonkinsorttista tuunailua, yhdistelemällä vanhaa ja uutta,en nyt ihan saa siitä ideasta vielä kiinni, ehkäpä se tässä valkenee.

 Täytyy nyt ensin saada nämä asiat kuntoon, joista tuolla edellisessä postauksessa kerroin.
Olen nyt totutellut  tähän eläkkeellä oloon, täytyy sanoa, ettei se ihan helposti kuitenkaan käynyt, kun yht'äkkiä olikin hirveästi vapaata aikaa. Tunsin itseni välillä hyödyttömäksikin, tässäkö tämä kaikki nyt olikin. Samalla se oli hyvin ristiriitaista ajattelua, kun tätä aikaa oli niin kovasti odottanut.
Mielestäni olen aika puuhakas, enkä ole sohvaperuna, niin välillä tuli jopa sellaista tylsistymistäkin. Nyt osaan jo olla, vaikken vieläkään ole sohvaperuna.

 Huomasin edellisen postauksen jälkeen, että kaipaan tänne blogimaailmaan, kaipasin tutuiksi tulleita ihmisiä.
Instagramiahan päivitän joka päivä ja siitäkin tykkään. Olen aina tykännyt katsella kuvia. Siellä on mahdottoman mukavaa nähdä  kuvaajia ja erilaisia otoksia ympäri maailmaa, erilaisia kuvaustekniikoita, luovien ihmisten työn tuloksia jne.


Pidän  nyt tätä blogia ehkä vähän eri tavalla kuin aiemmin, mutta luontoon liittyvät asiat ja luontokuvat pysyvät kuitenkin ihan tärkeinpinä.

                                                            Mukavaa marrraskuuta!

Aikaa ei voi pysäyttää

Aikaa kun ei voi pysäyttää tai edes hidastaa jarruttamalla. Jos voisi, niin painaisin jarrua syyskuun kohdalla ja sitten hidasta jarrutusta tuonne lokakuun lopulle.
Nauttisin perusteellisesti väreistä, kuulaasta säästä, raikkaasta ulkoilmasta, lintujen muuttoauroista. Ihan tupla-ajalla.

 

 Tänä syksynä oli mielestäni mahdottoman upea ruska, voi että nautin. Lisäksi poikkeuksellisen lämmintä. Jos nyt jotain jäin kaipaamaan, niin niitä kirpeitä aamuja. Lehdetkin olisivat voineet olla yön jälkeen sen verran jäässä, että olisivat kahisseet jaloissa. Sellaisia kuurareunaisia, joita olisi voinut kuvata vasten aamuaurinkoa.

 Kärpässieni täytyy kuvata ihan joka syksy. Vaikka näitä kuvia, varsinkin näistä pienistä nappuloista, eri suunnista, alta, yltä ja päältä  on jo kansiot pullollaan.
Se on vaan niin nätti. että tekisi melkein mieli ihan pelkästä ihastuksesta hänetellä.

 Suunnitelmista eivät läheskään kaikki toteutuneet.
Peikkolastakin piti kuvata kirjaa ajatellen, kaikissa mahdollisissa kukkapuskissa ja maisemissa.  Kolme kertaa nyt luitenkin vain kuvasin.
Taidankin syyttää hellettä, juu, sehän se sumensi suunnitelmat ja pään.

 Osuin ihan tuurilla paikalle jonne oli kokoontunut 252 laulujoutsenta. En kyllä itse laskenut, vaikka olisin toki osannutkin sinne saakka.
Eivätkä ne kaikki suinkaan olleet siinä samassa piirissä, mutta samalla alueella. Uskomaton näky, mieleenpainuvampia kokemuksia.
Tämä oli mielestäni mukava kuva, toinen yksilö oikealta, haluaa ihan selvästi tulla kuvatuksi lähtötouhuista ja kiireestä huolimatta.

 Yllättävän hyvin pääsin kuvaamaan, ne eivät olleet mitenkään erityisen arkoja. Tosin toimin kuten aina, kuvaaminen on kuitenkin se kakkosasia, kunnioitan eläinten rauhaa.

 En tykkää alkuunkaan liian kuumista päivistä, se tarkoittaa omalla kohdalla sellaista +23° ylittävää lämpötilaa. En vaan jaksa liikkua kuvaamassa. Tämän kesän kukka- ja perhoskuvaukset jäivät hyvin vähiin. Vaikka nämä ovat ihan suosikkikohteita.

 Maisemia kuvaan hurjan vähän. En osaa sanoa, mistä se edes johtuu. Mutta nautin näistä kesäiltojen auringonlaskuista.
Meillä mökkilaituri on sopivaan suuntaan tätä ajatellen.
Alkukesästä sitä pitää valvoa, vaikka silmät ihan ristissä puoliin öihin. Kesän edetessä alkaa sitten tämä valominen vähän helpottaa.

 Ajan kulukseni puhaltelin siinä laiturilla saippuakuplia, siihen jää muuten aika pahasti koukkuun. Sain kokeilemalla napakan seoksen, kuplat kulkivat hyvinkin kauas veden pintaa pitkin, välillä ilmaan ponnahdellen.
 Ja kalat olivat siinä illan edetessä ihmeissään. Välillä pieni parvi, ihan muutama kala, nousi sen verran pintaan, että vedenpinta rikkoutui.

 Se jaksaa aina hämmästyttää, miten jokainen ilta oli erilainen. Menneenä kesänä kun näitä kauniita iltoja oli toinen toisensa perään.

 Nämäkin kuvat ovat samalta viikolta. Ihan samoilla sijoilla tulee istuttua, siinä hyttysmyrkky pilvessä.
Joka ainoa ilta, uskollinen mökkinaapurimme lehtokurppa suorittaa reviirilentonsa. Osaan jo varautua kellon lähestyessä 21.45, niin tuttu ääni kuuluu.

 Joutsenet ovat siirtyneet näistä maisemista jo muualle.
 Keväällä, huhtikuussa mahdollisesti, jään reunalla, sulan läheisyydessä, näkyy räpylän jälkiä, tai parhaalla mahdollisella onnella pesimäpaikoilleen palanneet joutsenet. Siitä alkaa kevät ja uusi vuodenkierto, näin kuvaajan näkökulmasta.

 Lempikukkaa, kissankelloa, pääsi kuvaamaan, vielä syyskuun puolellakin.
Huomasin muuten äsken,tänä kesänä ei ollut muuten ainuttakaan punkkia, ei edes vaatteissa, mutta toisaalta tuli liikuttua normaalia vähemmin pelloilla ja ruohikoissa.

 Nyt sitten kuvataan lintuja. Metsäruokintapaikalla käy melko kesyyntyneitä närhiä, joilla on meneillään mahdoton hamstraamisvimma, talveen varautuminen. Pähkinät tekevät hyvin kauppansa.

Ihana töyhtötiainenkin on saapunut, toisinaan näkee  kaksikin. Sillä on tukka vuodesta toiseen aina yhtä hyvin. Ihana ja sympaattinen pikkulintu. Sitä nyt kuvaan kansion pullolleen.

Näen tällä hetkellä melko huonosti, syyskuussa tehty silmäleikkaus kotikunnassa tavallaan epäonnistui ja odotan nyt aikaa Helsinkiin uusintaleikkaukseen. Koska näen huonosti myös toisella silmällä, niin tämä elämä on aika tylsää, ei voi lukea, kaikenlainen mukava näpertely ei juurikaan onnistu, telkkarinkin katselu ajankuluksi on vähän hankalaa.
Koska tykkään niin valtavasti kuvaamisesta, niin kuvaan vaan. Mies auttaa kuvien valinnassa sen verran että poistelee epätarkat pois. Sommittelu ja tarkennus onnistuvat kuitenkin kohtuuhyvin, tai ainakin haluan uskoa niin.
Mutta toiveissa on parempaa, toivon!
 Arvostakaa aistejanne, ei sitä vaan ymmärrä, ellei tule jotain komplikaatioita!