Piristääkö pitsit?

                                               Pakkaspojat rakentelee lammikolle siltojaan.
                                               Huurukeijut levittelee harsojansa ylle maan.
                                               Näyttäydy ei kukaan muu,
                                               metsässä on marraskuu.

Mitäs sanotte, tämä mahdollinen ilmastonmuutos pakottaa kohta päivittämään kuukausirunotkin.
En ole nähnyt ainoatakaan pakkaspoikaa rakentelemassa siltojaan, ja vain parina aamuna muutama huurukeiju oli yrittänyt levittää huuruharsojaan, mutta jo ennen aamukymmentä aurinko oli nekin jo sulattanut.
Mutta ehkä tässä kiirehdin liikaa, marraskuustahan on vasta kolmannes kulunut.

 Katsoin kristallipallosta, eli netin 10 vuorokauden sääennustuksesta mitä on luvassa. Sadetta ja harmaatahan se näytti.
Nyt täytyy sanoa, etten ole mitenkään erityisen harmissani tästä, kuuman kesän jälkeen on mukava toisaalta tehdä kaikenlaisia kotijuttuja. Kaiken aktiivisen ulkopuuhastelun jälkeen, sytytellä pehmeitä kohdevaloja ja nauttia hämäränhetkistä.
Kaipaan kuitenkin niin kovasti pieniä pakkasia ja sellaista normaalia alkutalven tuntua.

Tykkään harmaista sävyistä, joten sillä teemalla tässä mennään.
Kuvat ovat Sortavalasta, osa julkisivuista oli hyvin ankeita, mutta ikkunoissa oli pitsiverhoja ja ikkunalaudoilla kukkia. Nämä kaksi kuvaa ovat nyt kuitenkin ihan ääripäätä, ilmeisesti asumattomista yläkerroksista.
Tästä tuli tuo otsikko, että piristävätkö pitsit.

 Nyt olisi sopiva vuodenaika tehdä niitä juttuja, joista on haaveillut.
Yllättäen ompeleminen kiinnostaisi, tein joskus aikoinaan tyttärelle kaikki vaatteet, ulkovaatteita lukuunottamatta.Nyt olen pari kertaa pyörähtänyt tuolla kangaskaupassa, siellähän on vaikka mitä ihanaa.
Mietin jonkinsorttista tuunailua, yhdistelemällä vanhaa ja uutta,en nyt ihan saa siitä ideasta vielä kiinni, ehkäpä se tässä valkenee.

 Täytyy nyt ensin saada nämä asiat kuntoon, joista tuolla edellisessä postauksessa kerroin.
Olen nyt totutellut  tähän eläkkeellä oloon, täytyy sanoa, ettei se ihan helposti kuitenkaan käynyt, kun yht'äkkiä olikin hirveästi vapaata aikaa. Tunsin itseni välillä hyödyttömäksikin, tässäkö tämä kaikki nyt olikin. Samalla se oli hyvin ristiriitaista ajattelua, kun tätä aikaa oli niin kovasti odottanut.
Mielestäni olen aika puuhakas, enkä ole sohvaperuna, niin välillä tuli jopa sellaista tylsistymistäkin. Nyt osaan jo olla, vaikken vieläkään ole sohvaperuna.

 Huomasin edellisen postauksen jälkeen, että kaipaan tänne blogimaailmaan, kaipasin tutuiksi tulleita ihmisiä.
Instagramiahan päivitän joka päivä ja siitäkin tykkään. Olen aina tykännyt katsella kuvia. Siellä on mahdottoman mukavaa nähdä  kuvaajia ja erilaisia otoksia ympäri maailmaa, erilaisia kuvaustekniikoita, luovien ihmisten työn tuloksia jne.


Pidän  nyt tätä blogia ehkä vähän eri tavalla kuin aiemmin, mutta luontoon liittyvät asiat ja luontokuvat pysyvät kuitenkin ihan tärkeinpinä.

                                                            Mukavaa marrraskuuta!