Miehikkälän orilaitumella

Kävin sunnuntaina Miehikkälässä, katsomassa  toisen kerran eläissäni orivarsojen laitumelle laskua.
Se viime keväinen tapahtuma oli niin mieleenjäävä, että uusinta oli toiveissa.  Kiinnostavuutta ei puuttunut tälläkään kertaa.
Nyt tulee varsin pitkä postaus, mutta tapahtuma kokonaisuudessaan vaatii tämän :)
En ole koskaan ollut mikään hevostyttö, pikemmin taidan vähän pelätä hevosia. Mutta ne ovat niin kauniita ja uljaita liikkeissään ja viehättäviä kaikin tavoin.

 - Hei kuvaajakolleega, huomaatko otsakamerani!
Ikuistan tässä leirikesän alkamisen riemua. Tätä en voi kyllä pitää kuin kavion merkitsemiseen saakka. Sen jälkeen olemme ihan ilman mitään ihmisen laittamia vempeleitä.

Kavio sai merkinnän. Tämä ei satu.  Toisia vaan jännitti enemmän kuin toisia. Vieressä oleva kaasupullo piti kuitenkin aikamoista suhinaa. Sitten kun tilanteeseen rauhoituttiin, kaikki sujui hyvin.

 Tämä on se hetki kun riimut ja muut asiaan kuuluvat tarvikkeet irroitetaan ja orivarsojen kesäloma alkaa.
Hevosia oli kaikkiaan kolmetoista.  Useimmat niistä alkoivat tässä tilanteessa heti syömään :) Ei merkkiäkään hurjista taistoista johtajaksi pääsystä.

 Kyllä niitä kahakoitakin syntyi, mutta huomattavasti vähemmin kuin viime keväänä.
Pelotti oikein kuunnella kun kaviot osuivat kohteeseen, aikamoisia läiskähdyksiä! Mutta muistan että on kerrottu, ettei mitään vakavaa ole koskaan tapahtunut. Ja näitä laitumelle laskuja on ollut hyvän matkaa yli viisikymmentä.
Hurjaa meteliä hevoset pitivät, miksi sitä nyt kuvaisi, ei se ainakaan hirnumista ollut.

 Pikemminkin tällaisia tutustumisia oli paljon.
En tunne hevosten tapoja, mutta asiaan perehtyneille tuo korvien asento kertoo varmasti paljon.

 Tässä tilanteessa kaikki näytti niin kovin sopuisalta, kunnes tilanne repesi pieneen kahakkaan. Hännät ja harjat hulmuten siellä mentiin ja yleisöllä riitti katsottavaa.

 Yleisöä olikin paljon. Oli mukava kuunnella mitä siinä ympärillä ihmiset keskustelivat ja arvioivat tapahtuvaksi tulevana kesänä.
Vieressä oli kaksi alle viisivuotiasta pikkumiestä vanhempineen. Erään hevosen nimi oli Herra Paukku ja arvatkaa vaan että pikkumiehillä oli hauskaa. Pian nimi vääntyi Herra Kakaksi ja sitä kikatusta riitti. Melkein tarttui :) Vanhemmat yrittivät siirtää keskustelua johonkin muuhun suuntaan, mutta taas kohta palattiin Herra Paukkuun.

 Jotain erimielisyyttä tämänkin orikaksikon välille syntyi. Yllättävän  pitkään nämä nuuhkimiset kestivät ja useinmiten se näytti päättyvän näin.

 -   Nyt pitää keksiä jotain mukavaa. Laitanpa vähän multaa pöllyämään, jos toisetkin innostuisivat. Hei tulkaa mukaan, tämä on hurjan hauskaa!

 - Onko siulla koti-ikävä? Tule vaan tähän viereen, jutellaan vähän, kyllä me tästä selvitään. Muutama päivä, niin ollaan täällä kuin kotonamme.

 Ajattelin liittyä seuraamaan laidunvalvojan kuvaterveisiä ja hevosten eloa fb-ryhmässä. Kiinnostaa tietää, kuka se näistä johtajuuden valitsi, kun kukaan ei ollut mielestäni tässä alkutilanteessa erityisen pomoainesta omaava.

                                                        Mukavaa alkanutta viikkoa!

Lähes salaman nopea

Ensimmäistä kertaa pääsin metsämyyrää sen verran lähelle, että kuvaus onnistui. Kuvat ovat voimakkaasti zoomatut.

 Metsämyyrä elää nimensä mukaisesti metsissä. Tämä nappisilmä viipotteli lintujen metsäruokintapaikalla, jonne ne talvisin helposti hakeutuvat.
Myyrän  on pituudeltaan 6-12cm ja siihen puolen ruumiin pituinen, 3-6cm mittainen häntä.

 Katsoin taas kotiin tultuani luontokirjasta, mitä metsämyyrästä kerrotaan. Tämä onkin se kaveri joka levittää myyräkuumetta! Mietin heti mihin siellä koskin.
 Nyt ruokintapaikan kevätsiivouksessa täytyykin pitää maskia ja kunnon käsineitä. Työkaverini sairasti myyräkuumeen, aika ikävä tauti!
Myyräthän saattavat viihtyä myös pihavarastoissa ja kesämökkien liepeillä.

 Se oli uskomattoman nopea liikkeissään, melkeinpä käsittämättömän nopea. Kulki kaatuneitten puunrunkojen väleissä tuhatta ja sataa lintujen tiputtamia siemeniä hakemassa.

 Täällä satoi viime yönä taas vaihteeksi lunta, vaikka maa oli jo melkein lumesta vapaa. Näytti siltä että linnut olisivat kaivanneet vielä ruokaa, niitä oli aamulla paikalle mennessäni melko paljon ja mikä sirkutus!

Tässä kuvassa näkee miten mahdottoman pienet käpälät sillä on, verrattuna tuohon auringonkukan siemenen kuoreen, jonka se on juuri avannut.
Mukavaa seurattavaa tämäkin, sain silmäjoogaa samalla.

Tuijotuskilpailu :)

Kävin viime viikon perjantaina kuvaamassa Ylämaankarjaa. Nämä kaverit edustavat skotlantilaista naudan alkuperäisrotua.
Hauskannäköisiä turrikoita, jotka pärjäävät karuissakin olosuhteissa. Pärjääminen  perustuu siihen että rodun aluskarva on villavaa ja eristävää,  päällikarva puolestaan karkeaa.
Rotua käytetään nykyisin lihatuotannon lisäksi, mm. kulttuurimaisemien laiduntamisessa.

Kävin viime kesänä samalla pellolla kuvaamassa, ja sydän jäi silloin tuolle pellolle :)
Toivoimme kuvaajakaverini kanssa, että nyt talvella,  turkki olisi ollut vähän kuurassa ja hengitys höyryäisi.  Olisi saanut vähän erilaisia kuvia. Tällä kertaa pakkanen ei kuitenkaan riittänyt sellaisiin otoksiin.

Rotuaan komeasti edusta sonnipoika.
 Näitten kanssa ei kannata edes yrittää tuijotuskilpailua, ihan varmasti häviäisi :) Ne katsovat silmiin aivan herkeämättä, ripsienkään värähtämättä. Mitä lie miettivät!  Ihania joka tapauksessa!

Melkoisia lemmikkejä

Kuusamon reissuun mahdutimme myös käynnin suurpetokeskuksessa. Koirasusien tapaaminen  oli henkilökohtaisesti kaikkein hykerryttävin ajatus.
Näistä Suomen suurpedoista oikeaa sutta, eikä myöskään ahmaa tuolla ollut mahdollisuutta nähdä. Paikan sielu on Sulo Karjalainen, monet orvot karhunpennut hoitanut ja hoivannut konkari. Otsikko juontaa tähän, nämä eläimet tavallaan hänen rakkaita lemmikkejään.

Erittäin hyvä että lippuun sisältyy opastus, kokemuksesta tulee näin paljon rikkaampi.
Ihan ensimmäisenä katseet kohtasivat kahden urospuolisen koirasuden kanssa. Ne lepäilivät häkissään hyvin levollisen näköisinä. Todella kauniita eläimiä, kaivattu elämyskokemus toteutui!
Toivon niin kovasti että pääsisin joskus kuvaamaan oikeaa sutta.

 Seuraavana olivat vuorossa erilliset karhuaitaukset . Siellä elelivät yksin tai kaksin, Nätti, Juuso, Tessu, Reeta, Niisku ja Vyöti. Karhuista suurin osa on löydetty ja otettu hoivaan, syystä tai toisesta orvoksi jääneinä. Sulo Karjalainen on toiminut varaemona. Siinä on saanut eräänkin kerran ojentaa tuttipulloa, että nämä nallukat ovat saavuttaneet aikuisikänsä.
Oppaan mukaan jokainen on ihan oma persoonansa. Kuuluisin porukasta taitaa olla Juuso, taidemaalarinakin kunnostautunut kaunosielu.
Karhut osasivat jonkin verran temppuja, joista tietysti palkintona oli  herkkupala. Omenat, porkkanat ja viinirypäleet näyttivät maittavan. Kerjäämisen ne näyttivät kyllä hallitsevan :)

 Melkoinen on tuo karhun tassu, eipä tekisi mieli kättä ropata. Betonilla käveleminen on ilmeisesti vähän tylsyttänyt kynsien kärkiä. En ihmettele yhtään että karhu istuu joskus puussa :) Tuskin kuitenkaan tämä allaoleva Juuso.

 Aikamoinen köriläs karhuksikin, painaa lähelle viittäsataa kiloa. Hädintuskin se mahtui tuosta luukusta ulkoilualueelleen. Eikä se olisi oikein edes viitsinyt tulla, ei vaan tainnut huvittaa. Opas kertoi että talvi- ja talviunet tiputtavat vähän tuota painoa.
Juusolle saimme antaa herkkuja.
Annoin pari omenaa. Miltäs se tuntui? Eipä juuri miltään, sehän oli niin ystävällisen näköinen nallukka kuin olla ja saattaa :)

 Ennen ilveksien aitausta oli kettuaitaus. Kettu nukkui meistä mitään välittämättä. Vähäsen raotteli silmiään ja jatkoi uniaan.
Sitten nämä ilvekset. Osa  nukkui päiväuniaan, kolme kaverusta lähekkäin samassa mytyssä, en oikein päässyt kuvaamaan. Tarha oli reilun kokoinen, hienosti liikkumatilaa. Ilveksen kevyttä, venyttelevää liikkumista on mukava katsella.

 Katsokaa noita tassuja. Helppo kuvitella miten pehmeästi ja äänettömästi tämä kissaeläin pystyy etenemään.

Koirasusien aitaus oli valtavan kookas. Lauman emo on koira.  Pentueen koosta en osaakkaan sanoa, olin vain niin ihastuksissani niistä kaikista, etten edes hoksannut laskea lukumäärää.
Tämä yksilö muistutti kaikkein eniten sutta, vaikutti ehkä lauman varauksellisemmaltakin.

Ajatukset olivat kuitenkin vähän ristiriitaiset tuon käynnin jälkeen. Sitä en epäile yhtään, etteikö noilla eläimillä olisi tuolla hyvä olla. Ravintoa, hoivaa  ja liikkumatilaa ihan reilusti.
Jotenkin säälitti kun annoin Juusolle ne kaksi omenaa siitä aidan raosta! Vähän vaikea selittää.

Tietoa paikasta löytyy vaikka kuinka, kun laittaa hakusanaksi, vaikkapa Juuso-karhu.

Säyseä ja peloton

 Viikko sitten oli ilo kuvata Ylämaankarjaa. Meillä oli kuvaajakaverini kanssa lupa mennä laitumelle, ihan sinne tapahtumien keskipisteeseen.
Tämä rotu on skotlantilaista alkuperää, luonteeltaan rauhallista, säyseää ja pelotonta. Kiinnostuin vähän enemmäkin tästä rodusta, ovat jotenkin niin sympaattisia. Karjankasvattajan merkitystä ja osaamista pidettiin tärkeänä siinä miten eläin tottuu ja totutetaan ihmisiin.

Tämä kaveri halusi ilmeisesti ystävystyä, olin siitä aika otettu :)
Se tuli pari kertaa ihan lähelle kun kuvasin kyykyssä. Mietin vain noita sarvia, kun lennossa oli jos jonkinmoista öttiäistä ja pörriäistä, joita ne huiskivat itsestään pois. Ettei vaan sattuisi mitään tahatonta vahinkoa, siksi väistyin aina kauemmaksi.

Huomasimme niitylle mennessämme, että siellä oli kaksi pikkuista nukkumassa. Melko nopeasti ne kipittivät levoltaan emojensa taakse. Vasikoitten ikää en tietystikään osannut arvella. Emoilla on voimakas äidinvaisto. Ne voivat olla aluksi jopa ylisuojelevia, kun pienet ovat alle kahden vuorokauden ikäisiä.

Tämä emo oli kovin äidillinen, nuoli ja helli poikastaan vähän väliä.
Vasikalla ei taida olla sen tarkempia ruokailuaikoja, kun kävi imemässä emoaan siinä kuvatessamme useammankin kerran.

Tämä äiti oli ilmeisesti vähän boheemimpi. Tästäkin imetystilanteesta lähti melko pian huitelemaan omille teilleen. Muutenkin kulki kauempana lapsestaan. Vasikat leikkivät ja olivat jonkin verran yhdessäkin.

Lauman sonni, ainoa urospuolinen jonka tällä niityllä näin. Rodulle on ominaista vahva laumahierarkia ja -käyttäytyminen. Jossa alempiarvoiset yrittävät välttää ylempiarvoisia. Siksi laiduntamisessa tarvitaan reilusti liikkumatilaa, jotta alueella voi olla erillisiä pienempiä laumoja.

Nämä eläimet ovat ympäri vuoden ulkona, kesät, talvet. Pörröinen aluskarva on hyvä lämmöneristys, pitkät päällyskarvat puolestaan toimivat sadetakin tavoin, kosteus valuu selkää pitkin alas ja aluskarva pysyy kuivana.
Talvikarva vaihtuu keväällä viileämpään ja ohuempaan kesäkarvaan. Tämä kaveri on juuri vaihtamassa karvoitustaan uuteen kesämallistoon.

Meidänkin puolestamme, hyvää kesää kaikille :D

Orivarsat laitumella

Kuvasin 29.5 Suurmiehikkälässä perinteikästä orivarsojen laitumellelaskua. 18 komeaa 2-3 vuotiasta orivarsaa viettää koko kesän,  kolme kuukautta keskenään, upealla laitumella aivan järven tuntumassa.
Tämä yleisöä kiinnostava tapahtuma oli jo 54. kyseisellä paikalla.

Koko tapahtuma käynnistyi siten, että jokaisen hevosen kavioon tehtiin polttamalla numeromerkintä. Sitten omistajat/hoitajat saattelivat hevoset niitylle odottamaan vapaaksipäästämistä. Kaikki vapautettiin riimuistaan aivan yhtä aikaa.

"Et voi olla tosissasi, annatko noitten tosiaan tehdä miulle tuon toimenpiteen. Mietitääs nyt vähän, onko tuossa mitään järkeä."

"Kuule, olisin mieluummin viettänyt kotona, omassa tallissa, omalla niityllä tämän loman. Kotona on niin rauhallista. Miulle tulee siuta ikävä, nyt jo taitaa olla tippa silmäkulmassa."

Täsä vaiheessa saattajat tulivat juoksujalkaa pois niityltä ja hevosilla riemu repesi. Valtava töminä ja tömske kun kaviot pieksivät nurmea.

Pieniä ryhmiä alkoi syntymään, en osaa ollenkaan sanoa millaisin perustein. Joku rauhallinen hevonen keskittyi vain syömiseen, välittämättä vähääkään ympärillään pyörivästä sirkuksesta.

Tämänkaltaisia tilanteita oli paljon, jotkin tilanteet johtivat suoraan kahakkaan. Toisinaan toinen hevosista ilmeisesti luovutti "tuijotustaistelun", vai mitä haistelutaistelutilanteita  nämä sitten olivatkaan.

Tämän parin välille syntyivät suurimmat kahakat, välillä käytettiin  hampaita ja nipistelyä, potkujen ja tönimisten lisäksi. Pienenmpi hevosista on Jakutian hevonen, Suomessa harvinainen rotu. Kuuluttaja kertoi hevosen kestävän jopa -70° pakkasta ja siitä +40° helteeseen.
Siinä vieressä joku kommentoi että jompi kumpi näistä voi voittaa johtajuuskiistan, joka on olennainen asia täällä kesälaitumella.

Niitty on kovin kookas, hevosilla oli näitä kahakoita monessa eri kulmassa. Jonkun aikaa totuteltuaan yhdessäoloon, avataan portit vielä kookkaammalle alueelle liikkua.

Otin kuvia paljon. Hevoset ovat numeroituja, yritän opiskella lipun mukaan saadulla osaanottajaluettelon ja kuvien avulla mitä saattaisi tarkoittaa: hampahtavat jouhet, läpinäkyvä läsi, jänispilkku, herasilmä, siima, kuonopiirto, ulkoruunu, ym. monta muuta luonnehdintaa.

Välillä kuului aika moisia lätiseviä ääniä, kun potkut osuivat kohteeseen. Hirnahduksia, en tiedä johtuivatko kivusta. Johtajuustaistelu on kovaa!

Kuuluttaja kertoi,että näillä laitumilla vuosien varrella kesäänsä viettäneistä oreista joistain on tullut menestyneitä juoksijoita. Pistäkääpä tämä nimi mieleen: Prince Alfred, upea hevonen. Se juoksi josssain vaiheessa ihan taukoamatta, osa laumasta perässään, mikäli pysyivät. Ja oli jatkuvasti näissä johtajuustaistoissa mukana.

Tässä kuvassa on mielestäni jotain niin suomalaiskansallista, joten tähän on hyvä laittaa piste.