keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Vihdoin pientä pakkasta!

Olin toissaaamuna niin onnellinen kun lämpömittarin lukema näytti pientä pakkasta. Sen verran, että ajattelin kasvien pinnoille jo muodostuneen kuuraa, ja ehkä rannatkin olisivat jo saaneet pienen riitteen.
Sitä kuuraa en kuitenkaan oikein löytänyt, siis kuvauksellista kuuraa, sitten rantaan.



 Olihan siellä ranta jäässä, noin puolen metrin leveydeltä rannasta, mutta kuitenkin. Voi valtava, miten alhaalla vesi on!
Sanon nastoiksi, näitä jään alapinnalle muodostuneita kohoumia. Sisällään vangiksi joutuneita ilmakuplia, jää kiteytyneenä kuplien ympärille.
Eihän tätä paljain silmin näe millään, makrokuvaamista ihanimmillaan.




 Hankaluutena kuvaamisessa oli se, että sain vain pienen palasen, kahdella kuplalla, muuten se murtui, ohutta kun oli. Yritin pitää palasta kiinni vasemmalla kädellä, lämmin käsi sulatti pientä palaa pienemmäksi ja pienemmäksi. Toinen käsi kameran laukaisimella, ei kovin vakaata kuvaamista.
Joten siihen tarkkuuteen, joka olisi ihanteellinen en päässyt.




 Kääntelemällä eri suuntiin, tuli yllättäen ihan erilaisia näkymiä.
 Ellei tule lunta jään pinnalle nyt vähään aikaan, niin näitä kuplakuvauksia täytyy kehitellä lisää.



Sinitiaisen kuva näyttää siltä, että se olisi kuvattu talvella, se on kuitenkin toissapäiväinen. Valo tekee tuon lumisuusvaikutelman.

Mukavia loppuviikon päiviä!

26 kommenttia:

  1. Upeat kuvat!
    Täytyykin katsella jatkossa jäätä tuolla silmällä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään villiinnyin vallan, tuolla jään reunalla.
      Ihmeellisiä näkymiä, kun tässä näytöllä katseli.
      Kiitos paljon!

      Poista
  2. Vau miten hienot kuvat! Ja miten tuossa tirppakuvassa onkaan ihana valo, itse suloisesta sinitintistä puhumattakaan :)
    Rakastan tätä pikkupakkasta. Kunhan vielä tulisi pikkuisen lunta niin sitten olisi ihan täydellinen talvisää, ainakin meikäläisen mielestä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusimmassa Suomen luonto-lehdessä ylistettiin marraskuuta. Olin kyllä aika paljon samaa mieltä, ei tämä ole julma kuukausi. Mutta saisihan tuota valoa olla vähän useamminkin kuin tuossa tinttikuvassa.
      Kiitos paljon!

      Poista
  3. Onpa hienot kuplat. Pakkanen tuo taas uusia ulottuvuuksia kuviin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy kiirehtiä sen mukaan, mitä luonto kulloinkin tarjoaa.
      Pakkasenb tuli oli oikein mukavaa.
      Kiitos paljon!

      Poista
  4. Ihanat kuplakuvat! Minun on ehkä turvauduttava pakastimen tekemiin kupliin:)
    Tintistä upea kuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pakastinkin homman hallitsee, siinä voi vielä itse määritellä paksuudenkin :)
      Kiitos paljon!

      Poista
  5. Hei Vikki! Aivan upeita kuvia!

    VastaaPoista
  6. Kauniit jääkuplat, hienoa kuvaamista

    Mukavia pakkaspäiviä ja kuvailuja!

    VastaaPoista
  7. Pikku pakkanen on kuvaajan kaveri, se osaa maaalailla sopivasti silmänruokaa kuvattavaksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelin niin kovasti kuuraa ja näitä rantakaisloihin "dippautuvia" jäisiä taideteoksia. Viime yönä ranta olikin jäätynyt ja kaikki ne hienot jutut jäivän jään alle. Pitää keksiä uusia kuvauskohteita.
      Kiitos paljon!

      Poista
  8. Hienoja,kuin lasiteoksia! Minäkin tykkään kun on pikku pakkanen.Sitä lunta odottelen. :)
    Tintti suloisen mietteliään näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä maisema valaistui ihmeesti viime yönä, vaikka lunta on tullut varmastikin alle sentin.Oli niin kiva olla ulkona.
      Kiitos paljon!

      Poista
  9. Yöllä oli ollut -9 C pakkasta. Nyt voisi löytää vielä aamusta jäätä ja kuuraa, vaan kun maha on täynnä spesiaaliaamupalan jäljiltä, niin ei taivu vielä kuvaamaan. Täytyy tunti ainakin odotella! :) Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpä on ollut jo napakkaa pakkasta!
      Löysin eilen niin kivoja jääjuttuja rantavedestä, kuvasin ja ajattelin että tänään menen uudelleen.
      Yöllä järvi olikin jäätynyt ja jään päällä ihan pieni kerros lunta. Sinnehän ne kuvattavat jäivät, jään alle.
      Ei sitä täyden vatsan kanssa jaksa juuri kyykistellä :D
      Kiitos paljon! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista