sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lähempää tuttavuutta

Olen monestikin tainnut sanoa että mustarastaat ovat vaikeita kuvattavia tässä arkuudessaan. Joka kerran  kun olen yrittänyt avata ovea, huomatessani että ne ovat ruokinnalla,  ne olivat jo tipotiessään. Vaikka luulin ettei siitä välttämättä mitään ääntäkään syntyisi.
Mutta tänään, mikähän muutti mielen, ne tulivat jopa niin lähelle että oli vaikea kuvata. Enkä mitään deodoranttiakaan ollut vaihtanut :)


 Täällä tuuli aikalailla, mustarastasrouva sai taivutettua tuulen tekemään itselleen puuhkan.


 Seurasin pitkän aikaa tämän rouvan touhua.
Yhtä aikaa siinä edessä piiperteli parhaimmillaan kolmekin ruokailijaa, ne söivät maasta mitä toiset olivat tiputtaneet.



 Koiraskin saapui, se tuli tosiaan niin lähelle etten oikein päässyt kuvaamaankaan mukana olleella putkella.
 Enkä uskaltanut lähteä sisältä muuta hakemaan, kun kerrankin pääsimme tutustumaan lähemmin.

Touhukas tikkakin tuli paikalle, kiipeili ensin vähän aikaa hevoskastanjan rungolla, ennenkuin aloitti ruokailun.


                                                  Ovatko nämä ne kuuluisat ruokalevot :)

24 kommenttia:

  1. Mustarastaat aivan ihanina, aivan kuin poseeraisivat kameralle. Ja tikka nautiskelee ruoan äärellä simät ummessa, vai oliko tosiaan ruokalepo kyseessä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne taisivat poseeratakkin. Varsinkin tämä rouva viihtyi hyvin kameran edessä ja liiankin edessä :)
      Ehkä se otti sekunnin sadasosan torkut ;)
      Kiitos MInttuli!

      Poista
  2. Voi, miten kivoja kuvia! Sinä olet varsinainen lintukuiskaaja :) Mustarastaatkin sinuun luottavat!

    VastaaPoista
  3. Linnut tietävät, koska tulee kylmä, lunta tai muuten täytyy varastoida ruokaa elimistöön. Ehkä saatte lumituiskun sinne? Upeita kuvia sait. Kiva nähdä kerrankin oikein läheltä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä eläinten vaistoista ja käyttäytymisestä jäi erityisesti mieleen tarinat joita kerrottiin Thaimaan tsunamin jälkeen.
      Tänään kyllä tuiskutti pariinkin kertaan, jospa ne ennustivat!
      Kiitos Uuna!

      Poista
  4. Mustarastaat ovat huomannet sinut vaarattomaksi tyypiksi. Kylläpä poseeraavatkin.
    Mitä, nukkuuko tikka syödessään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo eilinen oli aika poikkeuksellista käyttäytymistä, lintu / linnut näkivät ihan varmasti että kuvasin siinä. Voi kun ne tietäisivätkin että olen ihan vaaraton linnuista innostunut höppänä :)
      Tikka laittaa silmänsä kiinni aina kun nokka osuu kohteeseen, tai hiukka ennen. Kuvasin tätä joskus aiemmin, kun pieni tiedemies miussa heräsi :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  5. Todella mahtavat kuvat mustarastaasta. Ei tuo tikka nuku, sillä on sellainen erillinen vikkuluomi jolla se suojelee silmiään. http://lintuilua.blogspot.fi/2015/02/vilkkuluomi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan uskomattoman mukavaa että ne käyttäytyivät noin luottavaisesti.
      Tikkaakaan en ollut nähnyt vähään aikaan, tai oikeastaan huomasin sen ettei talia oltu nokittu. Ja sekin tuli käymään.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  6. Hienoa, kun mustikset antautuivat sinulle kuvattaviksi. Nämä ovat kyllä vikkeliä pakenemaan, kun kuulevat terassin oven avautuvan.
    Hienot lähikuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hiljaa ei varmasti osaa hiipiä kukaan muu kuin saunatonttu, etteivät ne kuulisi.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  7. Hienot kuvat. Meilläkin vierailee mustarastaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan seuraavan kerran terveisiä niitten mukana, jospa ovat vaikka samoja lintuja :)
      kiitos Satu!

      Poista
  8. Sait kyllä hienosti kuvattua rouvan ja ukonkin. Meilläkin niitä on aamuisin tuossa maassa puoli tusinaa, mutta jos oven avaan, niin menvät ainakin kuusiaidan taakse piiloon. Nyt keväämmällä näköjään rouvat ovat rohkeampia, tarvivat kai ravintoa lisääntymistä varten :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin rouvat olivat ihan selvästi rohkeampia ja viime viikolla tuolla metsäruokinnalla ukot saivat häätöjä.
      Se taitaa sitten olla se luonnon laki, että pitävät puolensa jaksaakseen lisääntyä.
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  9. Upeita kuvia, me niin vähän lintuja saamme ihastella kisujemme takia. Täytyy lähteä ulos luontoon, eikä kotipihalla tihuuttaa.

    Aurinkoa viikkoon Vikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen monesti seurannut tyttären kissaa joka on ihan sisäkissa, kun se seuraa ikkunastalintuja. Kurkusta kuuluu ihmeellistä kurkkumurinaa ja peppu ja häntä viuhtovat ihan kummasti.
      Kiitos Tiia K. olisin ihan iloinen vaikka paristakin auringonsäteestä!

      Poista
  10. Ihan kuin meidän pihassa tänään siemeniä natustelleet kaksi mustarastasta. Hyviä kuvia onnistuit saamaan. Ehkä ne ovat jo tottuneet vakiodödöösi, eivätkä enää jaksaneet paikkaa sen vuoksi vaihtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houkuttelin niitä rusinoilla, kyllä näytti kelpaavan, pitänee ostaa vielä toinen pakkaus.
      Mustarastaita tuntuu nyt olevan, on van niitä kiva katsella! Ilahduttavat sitten keväämmällä laulullaan kun on tyytyväinen mieli!
      Kiitos between!

      Poista