Kevät etenee, kuusi kukkii

En ole aiemmin huomioinut miten kauniisti kuusi kukkii.
Tämän puun jossa nämä kukat olivat, oli myrsky kaatanut. Se rojotti siinä maassa pitkin pituuttaan, osa juuristosta sai vielä voimaa maasta, koska kukkii näin kauniisti ja oksasto näytti kaikesta huolimatta ihan elinvoimaiselta.

 Maisemakuvissa leikin vähän kameran kanssa. Kaikki nämä kolme kuvaa ovat heijastumia veteen. Käänsin kuvat ylösalaisin ja näin helposti sitä syntyi ihan uusia maisemia :)
Monestihan illalla tyyntyy, jolloin puut heijastuvat kauniisti tyyneen veteen.

Viikon puolenvälin jälkeen tein vain yhden perhosreissun. Huolimatta lämpimästä säästä, perhosia oli tosi vähän liikkeellä. Aurora lensi neljä kertaa ohitse, mutta ei aiettakaan siihen että se olisi pysähtynyt. Muuten nämä vanhat jo havainnoidut lajit olivat vähälukuisesti liikkeellä.
Orvokit ovat aloittaneet kukintansa ja siitäkös perhoset ilahtuvat. Kuvassa vaalea yksivuotinen pelto-orvokki, joka näyttää olevan kaaliperhosen suosiossa, sekä sininen monivuotinen metsäorvokki.

Viikon ilahduttavin asia oli vaskitsan kohtaaminen.
Tapasin sen varjoisalla metsäpolulla ja keskellä päivää. Se oli kai havainnut kulkijan, koska oli jähmettynyt aivan paikoilleen. Ehdin luulla jo kuolleeksi.
Odotin siinä kyykyssä että tapahtuuko mitään, ja tapahtui, se siirtyi vähän valoisampaan paikkaan metsänreunaan, onneksi kuvaajan kannalta, ja jähmettyi taas siihen.
Muistin että vaskitsa voi myös katkaista häntänsä, niinkuin sisiliskokin ahdisteltuna. Joten yritin toimia mahdollisimman hienovaraisesti. Siirsin muutaman heinän sen pään edestä pois, että saisin edes muutaman kuvan.
Päättelin tämän naaraaksi, koska koiraalla on kyljissään sinisiä täpliä. Naaraan ja nuoren pystyy tunnistamaan  vielä keskellä selkää kulkevasta mustasta pitkittäisjuovasta.
Kaveri oli jotenkin mahdottoman lempeän näköinen.

Mökkiviikonloppu

Pitkä mökkiviikonloppu takana, olipa taas mukavaa!
Kaiken puuhailun ohella ehdimme  nauttimaan heräävästä luonnostakin. Lämpökin helli, perjantaina oli +23°
Istuin vielä illalla yhdentoista aikaan ulkoterassilla kuuntelemassa yön ääniä, lämpömittari näytti +20° Yölaulajat aloittivat sirkutteluaan, taas kerran mietin että pitäisi opetella tunnistamaan näitä ääniä. Kaulushaikara tuuttaili kauempana, useampia yömuuttajien auroja  lensi  ylitse. Lehtokurppa suoritti useammankin reviirilennon, tutusti aivan samaa reittiä kuin joka ainoa kesä.
Tätä olen kaivannut!

 Ensimmäiset rentukat olivat jo avautuneet. Rannan tuntumassa oleva lahdeke on myöhemmin   aivan keltaisenaan rentukoista ja myöhemmin samalla paikalla avautuvat keltaiset kurjenmiekat.

Ihmettelen monesti näitä iltavaloja. 

Lämpimän perjantai-illan jälkeen taivaanranta oli upean punainen, en vaan saanut kuviin sitä oikeaa tunnelmaa. Täytynee harjoitella lisää, kesähän on vasta edessä :)

 Heräsin lauantaiaamuna ennen seitsemää, ajattelin että ehdin kuikan kanssa aamukalaan :) Toive!
Aamu oli viileä. Puin laiturille mennessäni  toppatakin ja otin jalkojen ympärille lämpimän shaalin.
Puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään. Kuikka on kuitenkin käynyt viime aikoina joitakin kertoja läheisen luodon kupeella kalastelemassa.
Mietiskelin siinä kaikenlaista, shaalinkin tarinaa, joka on ollut aikoinaan äidin. Se lämmitti äitiä hänen viimeisinä elinkuukausinaan. Äiti kuoli syöpään, vähän yli 60-vuotiaana. Tätä mietin ja vähän herkistyinkin. Häneltä jäi niin paljon elämää  näkemättä, äiti suri mm. sitä ettei näe lastenlasten kasvavan.
Siitäkin on jo yli 20-vuotta.
Siinä silmiä pyyhkiessäni huomasin yht'äkkiä että kuikka oli aivan vieressä, ihan muutaman metrin päässä. Eikä ollenkaan pelokkaana, jotenkin tuli aivan outo tunne!

 Ensimmäisiä ketunleipiäkin oli jo ilmestynyt. Miten hämmästyttävän nopeasti luonto herää kun lämpö lisääntyy.

 Toistan nyt vähän itseäni näillä perhoskuvilla, mutta ovat nämä niin ihania. Mikähän tämän puuttuvan siivenpalan tarina mahtaa olla.
 Karttaperhonen ei antanut suruvaipan olla hetkeäkään rauhassa, vaan hääti sen useamman kerran lentoon, vai kutsuiko leikkiin :)

 Kangasperhoset viihtyivät katajien oksilla, luulisi ettei tuo nyt olisi aivan paras mahdollinen laskeutumispaikka, mutta niitten mielestä se vaan näytti olevan.

 Tämä on se karttaperhonen joka keikkui koko ajan suruvaipan kintereillä.
Olen huomannut, että perhosia kuvatessa kannattaa pysyä paikoillaan, koska usein ne palaavat siihen samaan paikkaan, josta lennähtävät välillä pois.

Lauantai-illan iltarusko.
Ranta on länsisuunnassa, joten näin pääsee täysin siemauksin  nauttimaan auringonlaskuista. Aamuaurinkoa sen sijaan täytyy oikein kiivetä katsomaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa!

Päivän perhoset

Tänään pidimme remonttivapaan. Käytin tämän hienon päivän perhosten etsimiseen ja kuvaamiseen, siis hyvään tarkoitukseen. Tosin kyllä ensin silitin pyykin ja mankeloin lakanat ja pellavapyyhkeet. Mainitsin tämän siksi, että annan kuvan napakasta perheenemännästä :)
Puhelimen askelmittari näytti 10 653 askelta, tuli ihan mukavasti liikuntaakin, kaiken hyvän mielen lisäksi. Unohdin tietysti taas vesipullon, oli aika lämmin päivä, tai sitten liikaa päällä.  Hiukanhan tuo  lähes neljän tunnin lenkki uuvutti.

Isoimmassa kollaasin kuvassa karttaperhonen, näitä oli kolme liikkeelle. Vihreitä, pieniä, sieviä kangasperhosia oli paljon, perhosta sanotaan myös vihernopsasiiveksi.
Kolmas on herukkaperhonen, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt, tämä oli ainut lajinsa edustaja.
 

 Ylhäällä vasemmalla sitruunaperhonen, näitä oli ainakin parikymmentä. Kaaliperhosia kolme. Alhaalla oikealla virnaperhonen, ainoa tänään. Ja vasemman alalaidan neitoperhosia ehdottomasti eniten! Seitsämän eri lajia, olin iloinen!

 Untu se vaan tyytyväisenä köllötteli leskenlehtien keskellä, kaikesta kauneudesta  uupuneena.
 Alakuvasta tulee selllainen fiilis, kuin Untu olisi itse kasvattanut nuo kukat, ihan siemenestä alkaen. Ja ihailee nyt hyvin itänyttä kukkamaataan. Saattaahan se niin ollakkin, kuka tietää :)

Ohimennyttä kauneutta

Kangasvuokkojen aika alkaa olla jo ohitse.
Täytyy sanoa, että kauniilta ne näyttävät vielä tässäkin vaiheessa, vaikka se ihan erityinen suloisuus on jo ohimennyttä.
Yhtä paljon ne ilahduttavat joka ainoa kevät, kävin taas monta kertaa katsomassa. Kukkien määrä oli tänä vuonna huomattavasti vähäisempi, kuin esimerkiksi viime keväänä. Silloin niitä oli huomattavan paljon ja kukinta-aika oli pitkä.

 Tämä kaveri, ilmeisesti pajukkomaamehiläinen, löysi kylmänä ja lumisateisena päivänä hyvän paikan lämmitellä. Tuohan on kuin kietoutuisi turkiksiin, ravintoakin ihan imukärsän ulottuvilla.

Mökkiremppaa tehdessämme, olen seurannut västäräkkien touhuja.
Pari päivää sitten satoi tosi napakasti lunta, lintu sirkutteli siinä rantakivillä ihan hyväkuntoisen oloisena.
Huolestuttaa ihan hirveästi, että mistä näille aikaisille muuttajille löytyy ravintoa ja jo mahdollisille pesäpoikasille.

Kenraaliharjoitus kesään

- Kello on jo viisi, hyvää huomenta! Ovatko kaikki yhteisömme kalalokit paikalla, varsinkin kesän 2016-vuosikerta.
- Kerrataan vielä nämä  tutut ääntelyt, niin ette joudu pulaan missään tilanteessa.
 

 -Aloitetaanpa tutuimmassa eli kutsu-ja lentoäänestä. Sehän menee hennohkosti ääntäen, joko klia tai vaihtoehtoisesti keä.
-Seuraavaksi varoitusääni, se tulee huutaa  korkealta ja venytetysti  KLII, vaihtoehtona ääntelynä lyhyt, käy.

-Hienostihan tämä sujuu!
-Sitten äänne, jota toivottavasti ette joudu käyttämään, tai ainakin äärimmäisen harvoin. Se on haukkavaroitus. Hyvin kimakka, kiä.
-Lopuksi vielä paritteluääni, joka tuleee äännellä pitkänä sarjana ka-ka-ka-ka-ka
-Kiitos kaikille, kesä alkakoon!

 -No, on tätä jo harjoiteltu, eiköhän me olla jo valmiita, kun se kesä nyt tulisi!. Otan tässä pari selfietä. Näinkö se suu piti nyt laittaa!

 -Seurasin tässä noita kalalokkien harjoituksia. Hienostihan ne menivät.
Meillä naurulokeilla ei ole tänään harkkoja ollenkaan. Oikeastaan tulin vain näyttämään miten nätti olen. Tämä tumma huppu kuuluu  kesäpukuun. Talviasussa tästä on jäljellä on vain pienehkö tumma laikku silmän takana.

Elämää Vuoksella eilen.

Lintukirjoissa on usein kerrottuna nämä lintujen ääntelyt, aika vaikeata niitä on yrittää matkia :)
Jos nyt haluatte tästä kokeilla, ehkä ei kannata ainakaan asiakaspalvelussa ollessa :D

 Tässä alimmassa kuvassa yritin selvittää, mihin tuo toinen jalka oikein katoaa, linnun seistessä yhdellä jalalla.
Eipä se selvinnyt tälläkään kertaan, lähtivät pois!

Vuoksella

Kävin sunnuntaina pitkästä aikaa Vuoksen lintulavalla, katsomassa mitä sinne kuuluu. Hyväähän sinne kuului, äänekkäitä naurulokkeja jonkin verran, sekä varsin rohkea telkkäpariskunta.

 Yritin kuvata naurulokin hienoa, punaista kitaa, ei se oikein vastavaloon onnistunut. Ja toisesta suunnasta kuvaten, olisin seisonut jo Vuoksessa.

"Kuulkaapas katselijat, vaikka olenkin naurulokki,  niin ei sitä naurua aina pysty väkisin vääntämään!
Nyt ei vaan mikään huvita!"

 Telkkä sensijaan oli nyrjäyttää niskansa pelkästä riemusta. Saapui siihen rannan tuntumaan tyttöystävänsä, tai mahdollisen tuoreen vaimonsa kanssa sukeltelemaan.
Aiemmin keväämmälläkään en nähnyt näin hienoja temppuja, mahtoi kumppani olla otettu näistä kaikista huomionosoituksista.

 Ensimmäiset kevättaskuruohot availivat kukintojaan.
Kerrotaan että kasvi tuli reilut sata vuotta sitten vapaamatkustajana Keski-Euroopasta. Oli mokoma piiloutunut heinänsiemensäkkeihin.

Raparperikin on hyvässä kasvuvauhdissa. Piirakkavuokaa ei nyt ehkä ihan vielä kannata voidella. Tämä on kyllä eräs hauskimpia luonnon pakkauskeksintöjä :)

Untu ja kuikka

Innostuin kovasti tästä Untun ja heräävän luonnon yhdistämisestä,  olemme jo aika eroittamaton pari.
Untu on varsin kevyt kantaa, kamerarepussa on sille varattuna ihan oma pieni yksiökin :) Eväitäkään sille ei tarvitse varata, joten hyvin vaivatonta matkantekoa.

 Tytär löysi uuden sinivuokkopaikan, siis meille uuden. Eniten sinivuokkoja mitä olen koskaan nähnyt.
 Ohimenevällä polulla kulkee toisinaan koiranulkoiluttajia. Mietin miten toimin sellaisessa tilantessa, jos tulenkin yllätetyksi. Aikuinen nainen "leikkii" siinä polun vieressä pienen peikon kanssa, saatanpa jopa  puhua itsekseni, siis ihan vahingossa :) "Äiti laittaa siut siihen istumaan, istuppas nyt nätisti".
Otanko sellaisen hymyn, jossa ei näy hampaat, vaan huulet vetäytyvät kohti korvia yhteenpuristettuina. Sellaisen, että olen ihan ystävällinen, mutta en nyt juuri välittäisi seurustella, kun tässä on tällainen tärkeä kuvausprojekti meneillään.
Vai sanonko reippaasti hei ja kerron että kuvaan tässä suunnittelemaani korttisarjaa varten.
Ei tullut ketään :)

 Kuikka on elämys!
Se tuli eilen kalastelemaan hyvin lähelle mökkilaituria. Näin lähelle en ole koskaan aiemmin päässyt. Tosin se loittoni heti, kun kävelin rantaan.
Pitkään puhdisteltuaan se nousi veden pinnasta ylöspäin ja levitti siipensä. Olin juuri katsomassa edellä otettua kuvaa, enkä meinannut ehtiä tähän tilanteesen.
Suosikkilintuni ehdottomasti!

Hyvää viikonloppua!