keskiviikko 14. joulukuuta 2016

14. joulukuuta

Tonttujen näkyvällä, punaisella piippalakilla on tärkeä merkityksensä.
Linnut ja tontuthan ovat tunnetusti ystäviä keskenään, mutta yöllä saalistavat linnut saattavat luulla nopeasti liikkuvia tonttuja kookkaiksi hiiriksi. Tällaisessa tapauksessa esimerkiksi punainen piippalakki on tonttujen turva ja tunnusmerkki.


 Pöllö on eräs näistä yöllä saalistavista linnuista. Tonttuvanhemmat varoittavat ankarasti lapsiaan menemästä ulos ilman tätä punaista piippalakkiaan.
Suora lainaus Suuresta tonttukirjasta: "Tämä on selvänä todisteena siitä, että linnut pystyvät todella eroittamaan värit toisistaan, vaikka biologit ovat tähän päivään asti epäilleet sitä."


Tässä hyvä esimerkki lintujen ja tonttujen ystävyys- ja yhteistyösopimuksesta.
Viirupöllö oli lupautunut katsomaan tonttuvauvan perään, tonttuvanhempien ollessa lahjojenjakoon liittyvässä palaverissa. Se oli jo hieman aiemmin luvannut huolehtia peikkolapsesta, siinähän ne menivät samalla. Tuosta peikkolapsen hangelle nukahtamisesta ei kannata olla huolissaan, peikkolapset ottavat usein pienet hankinokoset. Ihmislapset saisivat kyllä näin tehdessään melkoisen flunssan.
Hyvä tässä on pienten nukkua, pöllön valvovan silmän alla.

Eivätpä taida jäälyhdyt ämpäreissään jäätyä, kun lämpömittari näyttää vain -4.2°, tai jos jäätyvät niin kovin hitaasti. Joulukortit ovat postissa. Lahjat hankittu, vielä tosin pakkaamatta. Näin tämä joulunodotus menee hitaasti kiiruhtaen :)

22 kommenttia:

  1. Peikkolapsi ja tonttuvauva, oi miten söpöt.

    VastaaPoista
  2. Yhdessä on mukavampi ottaa peinet hankinokoset :)
    Suloinen kuva!

    VastaaPoista
  3. Pöllömuori näyttää jo kokeneelta lastenvahdilta, eiköhän luoteta häneen.

    VastaaPoista
  4. Jälleen niin ihastuttava postaus joulukalenterissasi!

    VastaaPoista
  5. Uma ternura de fotografias.
    Um abraço e continuação de boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  6. Varmasti tehokas pikkuisten vahti tuo pöllö. Näkee ja kuulee kaiken.
    Tuli mieleen, pitävätkö tontut sisätiloissa askarrellessaan tumma pipoa. Semmoisia näkyi kun olen katsellut Joulukalenterin Jääseikkailua.
    Hyviä lyhtyjä saat, kun maltat antaa jäätyä sopivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkee vaikka suoraan taaksensa, mikään ei pääse yllättämään!
      Tuossa tonttukirjassa näyttää olevan arkipuvun kanssa ruskea hattu. Myös tummanvihreitä näyttää olevan.
      Nyt pakkanen kiipesi jo lähes seitsämään asteeseen, jospa aamulla olisi valmista.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  7. Voi kiesus, miten ihastuttava kuva pilteistä! <3 <3
    Tonttuvauvankin niin mukava nukkua peikkovauvan karvoja vasten.
    Ja olen kyllä huomaavinani viirupöllön ilmeestä, että lempeys hiipii väkisinkin senkin tarkkaavaiseen katseeseen,vaikka sen hiukan pitäisikin petolintua tuossa
    esittää.:) Pienet varmasti lämmittävät senkin sydäntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävykset keskenään!
      Viirupöllöähän on syytä varoa silloin kun on sen oma pesintäaika, mutta kovin lempeältä se tässä näytää. On varmastikin "lapsirakas" :)
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  8. Suloinen kuva pienistä! Niin jouluisia postauksia!

    VastaaPoista
  9. Voi miten suloisia pikkuisia ja voi miten tarkka vahti! Hiljalleen se vesi viimein jäätyy lyhdyksi, onneksi ei ole kovia pakkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset pakkaslukemat ovat oikein sopivia, jatkukoon näin :)
      Kiitos Saila!

      Poista