Leikkejä

Jälleen tuulee, sunniteltu perhoslenkki jää tekemättä. Eivät perhoset näytä oikein tuulella lentävän, vai eikö niitä yksinkertaisesti ole.
Mutta, onneksi ovat nämä ketut, joten näillä kuvilla mennään kohti syksyä! Positiivista, eikö, tämä syksyä kohti meno :D
Olen kuvannut  useampana päivinä, joten sävyt ja valaistusolosuhteet ovat olleet erilaisia.

 Olen erittäin ihastunut juuri tähän kettuun, tässä katseessa on jotain sielukkuutta!
 Istuin eilen maassa kuvaamassa ( joka ei ole varmastikaan kovin viisasta, siitä väliä : )). Kolme kettua tuli loikoilemaan vasemmalla puolelle, ehkä noin 1,5m päähän ja kaksi oikealle puolelle. Ilta-aurinko paistoi lämpimästi, hetkessä oli jotain ihan uskomatonta!
Istuin siinä keskellä ihan hiljaa paikoillani, välillä sanoin ketuille jotain hiljaisella äänellä. Mietin sitä että kannattaako kettuihin ottaa suoraa katsekontaktia, sitähän ei suositella koirankaan kyseessä ollen. Ketut kyllä hakivat sitä.
Tämä kaveri tuli ehkä noin 70cm päähän, hivuttautui eteenpäin tassuillaan auttaen ja katsoi näin intensiivisesti suoraan silmiin ja kauan, kunnes kävi siihen nukkumaan. Huomasi kai voivansa luottaa. Tiedän että olen rauhallinen luonteeltani, jospa kettu vaistosi sen ja pystyi rentoutumaan.
Luulen että se olisi halunnut sanoa jotain :)

 Ketut olivat tyytyväisen tuntuisia ja telmivät keskenään. Perhesiteitä ja ystävyyttä selvästi vaalittiin kuonoon ja suupieliin koskettelemalla.

Tämä kuvakulma oli aika onnekas sattuma, aurinkokaan ei pilannut tilaisuutta tämän leikin ikuistamiseen.

Tämä ilahdutti erityisesti! Pikkuisella on sisaruksissa ystävä, jonka viereen voi kellahtaa päiväunosille ja joka ottaa myös leikkeihin mukaan.

Ritari juhannusyllätyksenä

Kyllä taas luontoihmisen sydäntä sykähdytti :)
Olin Juhannusaattona mökkimaastossa jo aamuvarhain liikkeellä, kameran kanssa tietysti. Kerrankin oli tyyntä ja mukava kuvata, ellei nyt itikoita oteta huomioon.

 Ritariperhonen ( Papilio machaon ) osaa aina yllättää, silloin kun sitä vähiten odottaa.
Viime kesänä näin perhosen kaksi kertaa ja edellisenä kesänä kerran. Joten osaan tästä iloita!

Nyt on ollut sen verran menoa ja meininkiä, etten ole juurikaan netissä ehtinyt olla, mutta ehkä ensiviikolla jää aika tehdä blogikierroksia.
Kiitos Juhannustoivotuksista!

Porukan pienin

Pienin porukassa vetoaa aina tunteisiin! Varsinkin tässä tapauksessa kun olemus ja kokoero sisaruksiin verrattuna on varsin huomattava. Hellyyttävä "vauvakettu".

 Kaveri tuntuisi tarvitsevan enemmän unta kuin mitä se saa. Välillä uni painaa silmät kiinni, ihan seisoessakin.  Sisukkaasti se kulkee muitten liepeillä, ehkä vähän syrjittynä.
Tämän takia tunnen jonkin verran syyllisyyttä kuvatessa, mutta näyttävät nämä osaavan nukkua kun tarve vaatii. Pienin vaatisi vain enemmän, mutta ei taida malttaa.

Äitikettu pistäytyi eilen pesueensa luona. Siinä hännät viuhuivat villisti pelkästä ilosta. Äiti nuoli pentujensa korvia ja etsi kai kirppuja turkista, ainakin se siltä näytti. Voihan se olla jonkinlaista hellyydenosoitustakin, tai niitä molempia, en tiedä.
Tämä pienin kulki koko ajan äidin lähettyvillä, mutta ei tohtinut mennä lähelle. Äiti kyllä "kirputti" pikkuisenkin ja haluanko vain uskoa, että vähän kauemmin kuin muita :)
Ja taas uni alkaa voittaa, sisaruksen selkää vasten on mukava levätä. Siinä se oli niin pitkään kun toinen malttoi olla paikoillaan.

Tämä kuva on mielestäni liikuttava. Äitikettu meni tuonne alas ja pikkuinen katsoi siinä kauan, ihan liikkumatta paikoillaan.
Toivotaan että tässä tapauksessa se sanonta pitää paikkansa että: "Maasta se pienikin ponnistaa."

Vaarallinen matka

Tähän asti päästyään on täytynyt selvittää monta vaaraa.

Seurasin tänään kahden lokinpoikasen selviytymistä isosta vaarasta, vilkasliikenteisen kadun ylityksestä.

Kuvasin Linnoituksessa kukkia, kun lokit aloittivat voimakkaan kirkumisensa. Ymmärsin että asia liittyy poikasiin, mutta en arvannut että seuraa kadunylitys. Poikaset kipittivät polkua pitkin muurin suuntaisesti. Nyt ihan väärään suuntaan, veteenhän sitä pitäisi yrittää, siis täyskäännös.

Ollaanko jo perillä?
Ihan kuin tähän yöllisen vesilammikon eteen olisi tosiaan pysähdytty ihmettelemään että ollaanko jo perillä :) Jokin ihme vietti kai se tähän pysähdytti!

Ei vielä, matka jatkukoon kohti oikeaa osoitetta. Ei sinne enää pitkä matka ole, kunhan oikea suunta löytyy.

Läpi hiekka-aavikon, nyt nokat alkoivat kääntyä oikeaan suuntaan. Toki emot ja koko suku, setineen ja täteineen kirkui ohjeitaan. Ketä siinä nyt uskomaan kun ohjeita tulee monesta kurkusta yhtä aikaa.

Pyörätien ylitse huimaa vauhtia! Harvoin oli tilannetta ettei edes pyörätiellä näkynyt ketään. Alueella näyttäää olevan paljon koiria, joten koiranulkoiluttajia ja pyöräilijöitä riitti.

Nyt seuraa tämän matkan vaarallisin vaihe, kaksikaistaisen tien ylitys. olin valmiina kyllä viittomaan, että tuolla taivaltaa kaksi pikkuista kohti suuria seikkailuja. Kuten huomaatte kuvasin aika kaukana etten häiritse. Poikaset olivat tässä reunuksella jonkin aikaa, ilmeisesti pelotti hypätä alas. Mietin myös sitä osaavatko linnut hahmottaa liikenteen, kun tähän sattui niin sopiva sauma ylitykseen, tarkoitan siis yläpuolella vahtivien lintujen kirkumista.

Onneksi selvittiin, koin itseni osalliseksi tähän tapahtumaan, koska olisin "ohjannut" tarvittaessa liikennettä :)  Kaksi autoa pysähtyi, bussi meni juuri ohitse kun poikaset yrittivät kivetyksen päälle, mutta onneksi ei käynyt kuinkaan! Luulisi että bussin ilmavirta olisi vähän heilauttanut tuollaista kevyttä karvapalloa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kävin kurkkaamassa tien toisella puolella mitä sinne kuului. Lokkiyhdyskunta hätisteli variksia pois! Vaarallista on pienen lokinpojan elämä. Toivotin onnea ja menestystä ja lähdin kohti uusia seikkailuja :)

Poikasia

Tässä voisi olla se söpöysvaroitus:) Ja arvatkaapa vaan, olinko onnellinen!

 Pieniä ketunpoikasia alkoi ilmestyä näkyviin jokapuolelta, lopulta niitä oli kahdeksan. Kettuemo synnyttää 4-8 poikasta, joten tämä emo on ollut kovin hedelmällinen.
Olin asiasta aivan lumoutunut, en oikein tiennyt minne katsoa!
Onneksi ne kaikki näyttivät niin hyvinvoivilta ja reippailta, jäi niin sanotusti "hyvä maku suuhun"!

Tuttu töyhtötukka

Kävin tänään katsomassa löytyykö valkoposkihanhen poikasia samasta paikasta kuin viime kesänä. Eipä ollut, ei edes sellaisia jätöksiäkään, joista olisi voinut päätellä perheitten olemassaolosta. Haapanaperhettäkään ei näkynyt kuten viime kesänä.
Paikkaa piti hallussaan sen sijaan kaksi silkkiuikkua, jotka olivat yllättäen aika luottavaisia. Mikään ei tuntunut niitä hetkauttavan, ei edes kanavaristeilyltä palaavat sisävesilaivat töräyttelyineen.

 Tykkään kuvata tätä kyseistä lintua. Pitäisi vain järjestää enemmän aikaa, olla siellä paikan päällä ihan useita tunteja.

 Tässä kulaus Saimaan vettä, pieneen tai suurempaankin janoon! Kaksi kulausta näytti riittävän tämän janon sammuttamiseen.

Linnun takajalat ovat yllättävän takana, en ole tainnut koskaan nähdä silkkiuikkua ihan maalla kävelemässä, tosin jossain pesänkohennuspuuhissa. Eivätpä ne maalle kuulukkaan!

Mikä pisti?

Ensinnä, puolukka kukkii, joka on positiivinen asia! Mutta seuraava ei.

Mikä olisi voinut pistää, onko teillä aavistuksia?
Kuvasin eilisiltana pari tuntia ihan maanrajassa. Päätin kuvata vain makrolla, ettei tarvitse putkea vaihdella koko ajan.
Hyttysiä pyöri ympärillä, mutta niistä ei ole ollut koskaan kummemmin haittaa, lukuunottamatta niitä ensimmäisiä pistoksia jotka vähän jälkikäteen kutittelevat.
Aamuyöstä heräsin neljän aikaan kun korvantaus ja kaula tuntuivat tosi kipeältä, enkä saanut enää nukuttua. Päivällä turvotus ja kipu tuntuivat lisääntyvän (yhä edelleen on aika kovakin kipu.)
 Lopulta sain lääkärin ajan, sain antibiootit ja allergialääkkeen.  Pään kääntäminen tuntuu hankalalta, silmälaseja on vaikea pitää turvotuksen takia. Ennen antibioottien aloittamista tuli kamala kutina takaraivolle, tuntui melkein siltä ettei haarukkakaan auttaisi raapimisessa :) Jos olisin aloittanut jo lääkkeen, olisin ilman muuta luullut sen kutinan johtuvan lääkkeitten sopimattomuudesta.
Tosi, tosi kurja tunne ja olo. Selviä pistoskohtia ei näy, ihmeellistä!