maanantai 28. syyskuuta 2015

Sinisiipinen

Kuvaajatuttavani pyysi viime viikolla seurakseen etsimään sinisiipisirkkaa ( Sphingonotus caerulans )
Tästä kyseisestä sirkasta on juttu uusimmassa Suomen Luonto-lehdessä. Poimin kyseisestä artikkelista osittain tätä asiatietoa.

Se on harvinainen laji Suomessa, 2010 luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Aiemmin esiintyi vain Hankoniemellä ja Tammisaaressa, nyt on levinnyt laajalti Kaakkois-Suomen soranottoalueille.


Pitkään katselimme ja ihmettelimme siinä sorakuopalla. Yht'äkkiä huomasimme nämä kolme yksilöä samalla kivellä.
 Ehdimme  melkovarmasti ihan viimetipassa, lentoaika joka on alkanut jo heinäkuun puolivälissä, päättyy syyskuun loppuun ja tuo kuvauspäivä taisi olla viimeinen tämän kesän yli +15° aurinkoinen päivä.

Koiras on kooltaan 1,5-2cm ja naaras vähän kookkaampi, lähes 3cm pituinen.
Omaa erittäin hyvän suojavärin, tuntuu melkein siltä, että osaa vielä valita ympäristönsä värisävyjensä mukaan.


 Toivoimme tietysti lentokuvaa, jolloin kauniit siniset siivet olisivat näkyneet, mutta ei. Näimme monta lentotapahtumaa, jopa melko pitkiäkin liitoja. Kuvaaja ei vaan siinä tilanteessa ehtinyt mukaan. Yhden ainoan kerran ehdin nähdä hyvin siipien kauniin sävyn ja muutaman kerran kuulin koiraan hiljaisen sirinän.


Tämä kuva tuli bonuksena, olimme jo siinä poislähtöä tekemässä, kun huomasimme tämän parittelevan pariskunnan. Naaras kuljetti perässään tätä huomattavasti pienempää koirasta, ihan minne tahtoi!
Hienoa että suku jatkuu!

Tämän sirkan näkeminen oli kesän toiveissa! Ensikesälle jää vielä haaveeksi niitten kauniitten siipien kuvaaminen.

18 kommenttia:

  1. Piti ihan googlata siipikuvia. Olittepa erikoisen sirkan löytäneet. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivet ovat tosi viehättävän näköiset!
      Kiitos Seija!

      Poista
  2. Onnittelut. Upeaa lopetella sirkkakuvaukset tuollaiseen löytöön.

    VastaaPoista
  3. Hui. Kun kerrot että on erikoinen, muuten en tietäisi. Onnittelut löydöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin kuulla tästä sirkasta vasta edellisenä kesänä.
      Kiitos Pelaguu!

      Poista
  4. Hienoa löytää jotain noin harvinaista! Aika paljon pariskunnalla on kokoeroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava tunne löytää tämä kaveri.
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  5. Hieno löytö! Eipä tietäisi, että niillä on sellainen kaunis salaisuus piilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niitä siipiä noistakaan kuvista hahmota millään, ovat ne niin piilossa.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  6. Hieno ja harvinainen otus. Hyvin luontoon sopiva ja hukkuva väritys sillä. Tuo parituskuva on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdottoman vaikea oli hahmottaa, on niillä niin hyvä suojaväri.
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  7. Kiitos! Kukapa muu, kuin Vikki tuo meille muillekkin ihasteltavaksi moisen upean harvinaisuuden! Mielettömän upeat värit läheltä katsottuna, ja varmasti kaukaa katsottuna vaikea huomata.Hauskaa tuo, kuinka emäntä vei ja ukko vikisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä todella näytti ukko vikisevän :)
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  8. Onnittelut harvinaisuuden bongauksesta ja kuvista!

    VastaaPoista