keskiviikko 13. elokuuta 2014

Taas opin uutta :)

Enpä tiennyt tämänmoisestakaan  otökästä mitään ennen viime sunnuntaita!  Muistelen että näitä reikiä hiekassa olen kyllä nähnyt mutta olen kai luullut että ne ovat muurahaisten tekemiä.
Kuvia on aika monta mutta tämän asian kertominen vaatii nämä 16 kuvaa.
Sitaateissa oleva asiateksti on Åke Sandhall: Ötökät-kirjasta


 Olin kuvaamassa sudenkorentoja kun huomasin tämän vilkkaan kaverin, joka kulki kovaa vauhtia heinänkorrelta toiselle ja välillä kiisi maata pitkin ikäänkuin olisi ollut eksyksissä.
Pakkohan tätä näytelmää piti alkaa seuraamaan.
Kotona selvisi että kyseessä on hietapistiäinen, 12-20 mm kooltaan, liikkuu huhti-syyskuussa, yleinen hiekkamailla.


 Paljaalla silmälläkin näin että kaverilla on toukka saaliinaan. Ihmeen taitavasti se piteli toukkaa otteessaan vaikka vauhti oli melkoinen.




 Kuvasin kyykyssä tämän hiekassa olevan reiän vieressä mutta en osannut tässä vaiheessa epäillä että tällä pistiäisellä ja reiällä olisi mitään tekemistä toistensa kanssa.
"Aikuinen hietapistiäinen imee ravinnokseen kukkien mettä, mutta toukat kehittyvät eläinravinnolla, pääasiassa perhostoukilla." Ahaa!


Hietapistiäinen kulki ensin useamman kerran reiän ohitse ennenkuin aloitti tämän kaivamistouhun.
"Ensin pistiäinen kaivaa hiekkaan käytävän, peittää sen kivellä ja lähtee saalistusmatkalleen. Löydettyään toukan se lamaannuttaa toukan keskushermoston."
Tässä pistiäinen on siis palannut saalistusmatkaltaan toukka mukanaan. Päällimmäisenä kolossa oli pistiäisen kokoonnähden melko iso kivi jonka se nosti ihan huolettomasti pois ja sen jälkeen monta pikkukiveä. Vauhti oli kova ja työkentely järjestelmällistä.


 Toukka oli ihan liikkumattomana tuossa työmaan vieressä. Välillä pistiäinen siirsi kiviä kauemmaksikin. Kuinkahan paljon niitä mahtoi ollakkaan!




 "Se vie saaliinsa pesälle, siirtää kiven sivuun ja vetää toukan käytävään. Sitten se kiinnittää munan toukan pintaan, sulkee käytävän ja kaivaa uuden käytävän seuraavaa uhria varten."


 Toukka liukui ihan kevyesti ja vaivattomasti pesän syövereihin ja näkymättömiin kuin myös pistiäinen, hetkeen ei näkynyt liikettäkään.


 Munimisessa ei tosiaan kauan aikaa mennyt, kohta se tuli taas maan pinnalle ja aloitti järjestelmällisesti sulkemaan pesän suuta.
"Pistiäistoukka syö ensin saaliin vähemmän tärkeät osat, niin että ravinto pysyy elävänä ja tuoreena."


 Sulkemisen se aloitti pienemmillä kivillä joita se haki vähän kauempaakin, taitavasti eturaajoilla kantaen.


 Tässä taas kokoonnähden melko suuri kivi. Olisi ollut mielenkiintoista ottaa tästä asiasta videota. Netistä muuten löytyy kun laittaa hakusanaksi hietapistiäinen, siinä näkee mikä vauhti tässä toimenpiteessä on.


 Toisessa kirjassa kerrottiin että että pistiäisen toukka kuoriutuu aikuiseksi vasta seuraavana kesänä. Kuinkahan monta perhostoukkaa tässä menetetään!


 Välillä pistiäinen kävi heinänkorrella ikäänkuin peseytymässä, se hankasi jaloillaan päätään ja kehoaan ja palasi sitten taas työn ääreen.


Työ alkaa olla valmis. Tuo suunnilleen klo. 7.00 kohdalla oleva kivi on hyvä merkki seurata miten se noita kiviä ottaa ihan tuosta lähiympäristöstä. Lopuksi se vielä huvittavasti "potki " hiekkaa tuohon päälle. Eipä kukaan arvaisi ellei tietäisi mitä tuolla paikalla tapahtui. Hietapistiäinen hävitti niin sanotusti jälkensä.




34 kommenttia:

  1. Hyvää jälkeä sait vanhallakin kameralla. ( Luin edellisen postauksen kommenteista). Aika moinen taidonnäyte pistiäiseltä, mutta tuo toukkaan muniminen ja sen elävänä syöminen tahtoo puistattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi en ole luopunut tästä vanhasta kamerasta.
      Ajattelin monesti tätä toukkaa mutta jos keskushermosto on lamattu niin ei se kipua ainakaan tunne.
      Inhottava ajatus jokatapauksessa!
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  2. Aikamoinen olio, jotenkin pelottavan näköinen suorastaan eikä sen tavatkaan näytä ihan hovikelpoisilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuota hommaa se tekee ties kuinka monta kertaa päivässä.
      Olisi mielenkiintoista päästä kuvaamaan kaivuhommat. Saattaisin rikkoa sen valmiin onkalon kun pistiäinen häviäisi!
      Rakentaisin parempaa maailmaa :D
      Kiitos JPK!

      Poista
  3. Kiva, kun olet "pallannut linjoille", Vikki. :)) Melkoinen esitys ollut nähtävänä ja hienosti tallennettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opin että täytyy pitää välillä pieni tauko, huomatakseen että tämä on tärkeä asia!
      Se oli aika mielenkiintoista kun ei yhtään tiennyt mitä odottaa.
      Kiitos marliska!

      Poista
  4. Kiitos stoorista! Kuvasin tuollaista hietapistiäistä itsekin mökillä heinäkuussa yhtenä päivänä, sen meno oli varsin holtitonta ja tolkutonta, sellaista päämäärätöntä koheltamista. Kiitos siis vielä lajitunnistuksesta, arvelinkin sen olevan jonkin sortin pistiäinen, aika iso oli kooltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ihan päämäärätöntä koheltamista! Mietin että eikö se tosiaan hiomannut sitä koloa vai mitä yritti hämätä vai mureuttiko toukkaa.
      Aika isojakin toukkia näkyy kuljettavan, on noissa jaloissa voimaa vai käsissä. miten sitä sanotaan :)
      Kiitos Intianminttu!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Löutäisipä kolopaikan hienolta hiekalta niin saisi tarkemmat kuvat.
      Kiitos orvokki!

      Poista
  6. Kiva, että olet taas "takaisin"... piti heti tulla lukemaan kun huomasin postauksesi :)
    Uusi tuttavuus tämä hietapistiäinen ja tosi hauska kertomus :)
    Kiitos erinomaisesta esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten tuolla yllä sanoinkin, tauko on näemmä välillä paikoillaan!
      Kumma etten ole aikaisemmin nähnyt vaikka aika paljon nenä maassa kuljenkin.
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  7. Pieni peto sanoisin tämän kuvakertomuksen perusteella. Hienot kuvat ja tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksei voisi munia vaikka ylikypsään marjaan, olisipa niin suunniteltu :)
      Ei kyllä saa minkäänlaista sympatiaa!
      Kiitos seita!

      Poista
  8. Kerrassaan hienosti kuvattu ja kerrottu, mielenkiintoinen juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä ötökkämaailma ihmeellinen!
      Kiitos Kirsti!

      Poista
  9. Mainio sarja.
    Otus oli minulle uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli aika onnekas sattuma kun jäin ihmettelemään sitä koheltamista korsilla.
      Pitänee näihinkin otuksiin vähän lisää perehtyä.
      Kiitos Eko!

      Poista
  10. ...Niin opin minäkin!
    Hienot kuvat ja hyvin kerrottu tämän pistiäisen käyttäytymisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollei se olisi niin "julma" niin ihastuisin kovasti tällaiseen ahertajaan
      Säilöisi vaikka puolukoita :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  11. Olen vain kerran elämässäni nähnyt saman otuksen ja nyt sain sille nimen, kiitos! Seurasin myös samaa kaivamisnäytelmää hiekkarannalla ja minusta se oli hauskaa katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta oli hauskaa katsottavaa, paitsi tuo toukkaosuus!
      Täytyy katsella nyt noita koloja uusin silmin!
      Kiitos Katinka!

      Poista
  12. Todella mielenkiintoinen kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin varmastikin 100 kuvaa. Olin taas niin tohkeissani etten muistanut muuttaa suljinaikaa.
      Kiitos Kertsi!

      Poista
  13. Ensinnäkin hienoa että olet taas mukana ja toisekseen ihan mahdottoman upeasti toit tietoisuuteemme tämänkin luonnon pienen ihmeen. Kyllä tuolla maantasossa tapahtuu paljon samaan aikaan kun me katsellaan hieman ylemmäs. Kiitos tästä, upea mielenkiintoinen postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin että tämä on tärkeä osa elämää, ykkösharrastus kaikkineen!
      Niskakaan ei tässä niin rasitu kun katselee alaspäin :)
      Aika mielenkiintoinen tapahtumaketju tosiaan!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla jos suinkin osun paikalle yritän ottaa videota.
      Kiitos Susanna!

      Poista
  15. Hävisikö kommenttini? Kirjoitan uudelleen.
    Kyllä luonto on ihmeellinen!! Ei uskoisi että noin pieneen päähän mahtuu tieto siitä, mitä kaikkea hänen pitääkään tehdä. Kiitos hienosta dokumentista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, miten monta vaihetta täytyy osata suorittaa. Pitääkin selvittää mikä on tämän puurtajan arvioitu elinikä. Onko se yksi kesä vai mitä!
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  16. Jokos oot päässy tutustumaan kärpäspistiäisiin? Ne muistuttaa äkkiseltään ampiaisia, kaivavat myös kuoppia maahan ja näissä riittää seurattavaa enemmän kuin hietapistiäisissä koska nämä eivät sulje pesäkoloaan niin nopeasti koska täyttävät kuoppaansa kärpäsillä. Yleensä näkyy useampia kekoja joiden keskellä kolo sillä useampi yksilö pesii samassa paikassa. Ja kannattaa tarkkailla niitä koloissa olevia kärpäsiä... tulet huomaamaan jotain yllättävää ;)

    VastaaPoista