perjantai 2. toukokuuta 2014

Vesilintuja

Luontokuvauskurssin linnustoa.

Tapasin ilokseni sellaisia lajeja joita en ollut koskaan nähnyt. Tässä postauksessa nokikana oli ainoa jonka olin nähnyt aiemmin. Niin ja tietysti naurulokki oli tuttu.


                                                                        Harmaasorsa


 Suomen luonto tunnistusoppaassa sanotaan näin: "Harmaasorsa on kotiutunut yhä tukevammin rehevien kosteikoiden ja lintujärvien asukiksi. Talvialueet ovat Tanskan salmissa ja Länsi-Euroopassa."


Naaras muistuttaa sinisorsanaarasta. Nokka on sivuilta keltainen ja pienempi kuin sinisorsalla. Lintujen parimäärä 7500.


                                                                         Nokikana


                                                                 Punasotka


 Tämä oli hauska porukka, pärähtivät siihen paikalle kuin mopopojat. Uivat innoissaan kiertäen yhtä pesimäluotoa. Näytti siltä että ylimääräistä energiaa olisi vaikka kuinka tuhlattavaksi.
Koska lintu ei ollut ennestään tuttu, luulin jo että molemmat sukupuolet ovat samannäköisiä.


 Sitten selvisi että tämä joukossa mukana pyörinyt yksilö olikin naaras,  koirasvaltaisuus on huomattava. Yhtä naarasta saattaa piirittää jopa 5-10 koirasta. Mitään liehittelyä en tainnut havaita. Erittäin mukava porukka seurattavaksi.


 Punasotkaa pidetään vaarantuneena lajina. Parimäärä 11 000 Talvialueet ovat Länsi- ja Etelä-Euroopassa.


 Naurulokeilla oli siinä aamuhämärissä tunteet herkässä. Näytti siltä että useimmat olivat jo löytäneet sekä puolison että pesäpaikan.








Luulen että tämä on sääksi, lensi kovin, kovin korkealla. Tämä oli paras kuva jonka sain.

Vielä yksi kukkapostaus tulossa kurssilta, joten en näytä niitä kaikkia kolmeatuhatta kuvaa ;)

8 kommenttia:

  1. Upeat kuvat ja todellakin minulle myös aivan "uudet" lajit. Erityisesti tuo punasotka on mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punasotka oli hauska lintu tai tässä tapauksessa parvi!
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  2. Hieno valaistus näissä upeissa kuvissasi.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamun valo on kaunista!
      Kiitos ja samoin siulle Sirpa!

      Poista
  3. Kyllä taas todistit, että aamuinen valo on paras. Hienot kuvat .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän kirkas kova valo tuntuu hankalimmalta!
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  4. Hauskat naurulokit!! :D Upeaa hetkien tallentamista. Luonto tarjoaa niin paljon ja miten voikaan päästä näihin hetkiin mukaan kun vain pitää silmät auki ja on oikeaan aikaan liikenteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurulokit olivat varsin villillä päällä :)
      Joka puolella tapahtuu uutta. Kyllä olen tätä aikaa odottanutkin kun talvi oli jotenkin niin hankala kuvaamiseen, varsinkin mennyt talvi!
      Kiitos Pelaguu!

      Poista