torstai 31. tammikuuta 2013

Kuin vanhoja kiiltokuvia

Tänään oli kovin pilvinen päivä tai ehkä enemmänkin sumuinen, lämpötila oli nollassa.
Huomasin miten viimekesältä jääneet ruusun kukat olivat sulaneet ja näyttivät siinä sumun keskellä vähän vanhoilta kiiltokuvilta.


Näistä kuvista nyt puuttuvat ne hopeahileet, muistatteko :)  Mutta nostalgista tunnetta löytyy sitä enemmän!


Olen kadottanut jonnekkin tässä muuttojen varrella sen kiiltokuvakirjan johon ihailtu alakoulun opettaja ja koulukaverit kirjoittivat muistoloruja. Sekä hassuja että selkeitä elämänohjeita.
"Muista silloin minua kun kirppu puree sinua ".


Onkohan tämä kiiltokuvien ja varsinkin lorujen keräily jo ihan kokonaan katoavaa kansanperinnettä.
Omassa työssäni ainakin huomasin että tarrat taisivat olla huomattavasti parempi reippauspalkinto kuin kiiltokuvat.
 Olisin niin onnellinen jos onnistuisin vaikkapa kirpputorilta löytämään tällaisen muistojen kirjan. Täytyykin kulkea silmät auki!

16 kommenttia:

  1. Todella kauniit kiiltokuvamaiset ruusut ovatkin. Eipä noita muistokirjoja juurikaan ole vastaan tullut. Omani poltin suutuspäissäni, kun nuorena eräs poika meni siihen riipustelemaan ilman lupaa. Harmittaa, mutta minkäs enää voi. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ne ovat tuhoutuneen juuri noista samantapaisista syistä, pojat ovat kyllä saaneet paljon pahaa aikaan :D:D
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  2. Nättejä kuvia ja kauniisti ruusut ovat niissä säilyneet. Vain äitini muistokirja jossa oli näitä jotakin on tallella, omat päiväkirjat ja muut on poltettu ja revitty, kiiltokuvia minulla ei ollutkaan kuin pari enkeliä ja ikivanha lumikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätttävän hyvin ovatkin säilyneet nämä talviset kuukaudet. Meilläkin on äidin muistokirja tallella ja voi niitä entisaikojen käsialoja, sitä kaunokirjoitusta!
      Näin elämää kokeneena sitä olisi paljon viisaampi säilyttämään näitä korvaamattomia aarteita.
      Kiitos Mustis!

      Poista
  3. Aivan ihania kuvia!
    Minulla on pari kirjaa tallessa, tosin huonokuntoisia, Pitäisikin tehdä niistä juttua.
    Muuten, on myös pieni kirja julkaistu noista muistojen kiiltokuvista ja värssyistä. en muista nyt nimeä, mutta kerran vein sellaisen tuliaisiksi tädilleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta se kuluneisuuskin antaa niille oman hohtonsa!
      Nyt kun sanoit niin taidankin muistaa nähneeni tämän tai ainakin kuulleeni.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Herkkiä muistojen hetkiä. Vanha loru sopisi tosiaan hyvin pariksi.
    Ruusun sulle antaisin,
    mutta mistä mä sen saan,
    kun halla on vienyt kukkaset
    ja lumi peittää maan.

    Oi, tuo on vähän liian surullinen, mites olis:
    Sun untesi kultainen polku,
    se satujen linnaan vie.
    On ruusuilla viitoitettu
    tuo rakkauden kultainen tie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä penkissähän näitä hallanviemiä olisi ja lumi peittää maan. Tämä olikin ihan tuttu loru!
      Tämän kuullessaan taitaa puna nousta vähän kokeneemmankin tytön poskille!
      On nämä niin romanttisia :)
      Kiitos Uuna kun etsit näitä loruja!

      Poista
  5. Noista kauniista ruusukuvistasi tulee todellakin mieleen ne kiiltokuvat :). Minullakin oli muistojen kirja, johon ystävät kirjoittivat runon ja laittoivat aina kiiltokuvan. Harmi kun sitä ei tullut säilytettyä, keräsin myös paljon paperinukkeja, mutta nekin annoin pois. Muistoissa säilyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä ei ymmärtänyt aikoinaan näitä säästää!
      Muistin tuolla ylenpänä kun vastasin Mustikselle nämä paperinuket. Niillähän oli kaikilla nimet ja vaatteissakin nimet sitten ne asuivat niissä omissa laatikoissaan. Muistoissa säilyy:)
      Nythän meillä on sitten blogit ja blogikaverit :D
      Kiitos Annele!

      Poista
  6. Ihanat kiltsikkakuvat! :D Tiedätkös Vikki, mulla on säästössä mun kaikki lapsuudenaikaiset kiiltokuvat! Juu-u! Sekä irto-, että albumikuvat. Arvaa miltä
    tuntuu, kun niitä hypistelee ja ihastelee? ;) Täytyiskin laittaa joku postaus
    lempparikiltsikoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen kyllä kateellinen, hirmuisen kateellinen :D Yritän kuvitella miltä se hypistely tuntuu......suljen silmätkin :)
      Näyttäisit nyt vähän meillekkin, katsellaan ihan nätisti ja hiljaa!
      Kiitos Pessi!

      Poista
  7. Kiiltokuvat ei ole oikein mun juttu, mutta hämärästi muistelisin kuvien muistuttavan niitä. En muista, että tyttärellä olisi ollut kiiltokuvia. Taitaa olla jo vanhempien ikäluokkien juttu. Hienot kuvat jokatapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuossa oikein että mitäs se veli keräili, taisi olla jotain autonkuvia mitä oli levypurkkapakkauksissa.
      Oma tytär on syntynyt 80-luvun puolivälin jälkeen, melkoisen määrän hänen kokomiaan tarrakirjoja vein vasta hänelle täältä kotivarastoista.
      Kiitos Harry!

      Poista
  8. Kiiltokuvat oli niin ihania; isäni toi reissuilta minulle ja ainakin yksi muistokirja on jossakin varaston laatikossa... "Ken viime sivulle kirjoittaa, se eniten sua rakastaa", tuosta viimeisen sivun paikasta oli aina kova kilpailu :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiltokuvat olivat hyviä tuliaisia! Niinpä olikin :) Muistan yhden kirjan miltä se näytti, sellainen kangaspäällysteinen hennon vaaleansininen missä oli kauniita vaaleanpunaisia ruusuja.
      Kiitos Mags!

      Poista