Sukellus

Nyt yllätti koirastelkkä suopeudellaan , liikkui sunnuntaina samoissa maisemissa kuin alla oleva merimetsokin.
Valkoista Antsku-sorsaa olin tapaamassa, kun huomasin sorsien joukossa kolme telkkää, kaksi koiraspuolista sekä naaras.
Telkät näyttävät viihtyvän hyvin osittain sulana olevassa Vuoksessa.
Koirailla taisi olla jo vähän kevättäkin rinnassa kun ajoivat toisiaan kiivaasti takaa. Pientä pääntaivutteluakin ilmeni siinä naaraan lähettyvillä.

Toinen koiraista tuli sukeltelemaan ihan rannan tuntumaan. Olin ollut siinä kyykyssä jo pidemmän aikaa, joten tottui kai läsnäolooni.

Vähän aikaa kesti että opin aavistamaan milloin seuraava sukellus mahdolllisesti alkaa, tiettyjä maneereja seuraamalla. Monesti se yllätti ja "filmiä" paloi turhaan :)

On tuossa linnussa voimaa. Kovin helponnäköisesti tuo sukeltaminen sujuu. Hienoa kehonhallintaa, ja kaiken lisäksi, tulee ruokailu ja liikunta suoritettua siinä samassa.

 Vesi oli yllättävän kirkasta. En vaan uskaltanut mennä yhtään lähemmäksi.  Näytti kyllä siltä että rannalla oleva jäätynyt "vesikansi" olisi kestänyt. Vuoksen vietäväksi joutuminen ei houkuttele, ainakaan talvella.

Räpylät näyttävät toimivan melana ja kai tuolla pyrstölläkin suoritetaan jotain ohjausliikkeitä, kun se on noin levällään.

Tämä vedestä pintaan ponnahtamisen kuvaus, se oli vaikeinta. Enkä huomannut sellaista edes ajatella että olivatko sukellukset samanpituisia ajaltaan.
En vain millään saanut tarkennettua oikeaan kohtaan. Epätarkkoja kuvia mekoinen määrä. Siinä taas yksi oppimisen paikka.

                                     Valmiina uuteen sukellukseen, ihan kuin lupaa kysyisi :)

Eräs kuvaushaave

Kevät etenee, voisi kai jo sanoa että pitkin harppauksin. Valoisuus lisääntyy, niin mikäs tämän mukavampaa!
Viimeviikkoina olen kuvannut melko vähän, on ollut kaikkea muuta aikaa vievää puuhaa. Nyt päivien pidentyessä kuvausaikaa tulee lisää ja kuvattavaakin tässä viikkojen edetessä kohti kevättä. Tammikuussahan olisi saanut valtavan hienoja talvikuvia, joita ihailin tuolla fb:n puolella. En oikein tiedä miksen osaa/innostu ottamaan maisemakuvia.

17.1 Imatralla, Vuoksen rannalla oli pakkasta -20° ja melko napakka tuuli. Paikallinen lintumies kertoi siinä kiikaroidessaan että vastarannalla on kaksi merimetsoa, ihan rannan tuntumassa. Sinne!
Olin varma että poissahan ne ovat kun sinne ehdimme, automatkaa tuli kuitenkin jonkin verran sillan kautta kiertämällä.

Ihmeellistä kyllä, siinä ne pysyivät, ihan rannan tuntumassa. Sain kuvata mielin määrin. Viime keväänä ei onnistunut mitenkään, olivat niin kovin arkoja. En tiedä, saiko kylmyys ne pysyttelemään aloillaan. Valoa olisin tähän toivonut, kauniitten siipien takia.
Merimetsoistahan on kovasti haittaa siellä missä ne ovat päässeet reilusti lisääntymään. Täällä koen ne vielä eksoottisina lintuina ja sain toteuttaa erään kuvaushaaveistani.

Samalla rannalla hurvitteli vanha tuttu Antsku-sorsa. Se uiskelteli monta metriä yhteen suuntaan etenemällä näin, vuorotellen pää tai pyrstö veden alla ja kohta toiseen suuntaan. Näytti ihan siltä että Antskulla oli kivaa!

Tervehdys!

 Ja taas on joulu, eihän siitä kauaa ole kun viimeeksi tämän toivotuksen tänne laitoin :) Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin ilmeisesti aika rientää.

 Olin suunnitellut tänne laitettavaan korttiin oikein perinteistä punatulkku-lyhteellä kuvaa. Koska tiesin että punatulkut vierailevat, ilmeisesti ihan päivittäinkin ruokinnalla.Uskokaa tai älkää, vielä tänäänkin yritin. Täällä kun aurinko paistoi puolenpäivän jälkeen mahdottoman kauniisti.
Lyhde kylpi auringon valossa, vain punatulkku puuttui, se yksikin olisi riittänyt. Kuulin lintujen ääntelyä kauempaa, yllättäen ja ihan hiljaa maahan lennähti kaksi komeaa koirasta. Maahan, miksei lyhteelle?
Ei siinä auttanut telepatia eikä mikään. Lyhde ja punatulkut eivät vain kohdanneet toisiaan. Kuvitelkaa miltä se näyttäisi, punatulkku lyhteellä. Kaunista, eikö vain:)

Orava istuskeli rakennuksen varjossa kasvavan koivun oksalla. Taisi kuivatella vastalakattuja kynsiään, joulun juhlaan valmistautuen.

 Oikein onnellista joulunaikaa ja elämyksellistä uutta vuotta!  Tavataan kevään kynnyksellä!

Lintuja

Tilhet ovat saapuneet, harmillista ettei täälläpäin ei ole tänä vuonna juurikaan pihlajanmarjoja. Lähinaapurin pihan koristepensaista löysin tämän linnun seuralaisineen.
Ilta alkoi jo hämärtää ennenkuin ehdin kuvaamaan, yritän tänään uudelleen. Tosin pelkään pahoin että tämän kyseisen pihan pensaitten marjat ovat jo syöty. Linnut olivat kovin liikkuvaisia tuossa pensaiston sisällä, joten kuvaaminen oli haasteellista.

Kuvaajatuttavani osoitti että närheen pystyy luomaan luottamussuhteen. Ei se hetkessä kuitenkaan käynyt. Oli reissuja kun hän ei edes kuvannut, vaan totutti lintuja ihmisen läsnäoloon.
Olen päässyt tässä tapauksessa vähän niinkuin "valmiiseen pöytään". Linnut, joita on ainakin kaksi,  ovat huomanneet ettei tuosta toisestakaan kuvaajasta vaaraa ole. Närhet tulevat hakemaan tammenterhoja ja pähkinöitä varsin lähellekkin, eivätkä pelkää edes kameran räpsähdyksiä.

 Aikamoinen määrä pähkinänpuolikkaita tuohon kupuun mahtuu. Laitan kuvaushoukuttimeksi muutamia kymmeniä puolikkaita, eikä siihen paljonkaan jää, kun lintu lähtee piiloitusmatkalle. Tullakseen taas kohta uudelleen.

Monesti ne tulevat kahden välilaskun jälkeen, puusta puuhun siirtymällä, aina lähemmäksi. Tarkkailevat tilannetta ihan hiljakseen, kunnes laskeutuvat herkkuja kupuunsa ahtamaan. Tammenterhothan niille myös tunnetusti maistuvat.
Vielä viime syksynä pidin närheä vaikeana kuvattavana ja sitähän se olikin. Olen niin iloinen näistä kuvaustilanteista. Närhi on kaunis lintu!

Omenoitten ystäviä

Lintuja olen viime aikoina kuvannut, sekä hiukan myös kettuja. Tänään illansuussa ketut pysyttelivät poissa, kuvaajakin joutui lähtemään kotiin kun vesisade alkoi.

Sain vinkin omenapuusta jossa kottaraisparvi vierailee omenoilla herkuttelemassa. Olihan siellä muitakin asiasta kiinnostuneita, puussa sekä maassa.

"Hiirikäsi" tuntuu jo huomattavasti paremmalta, mutta jatkan vielä tätä lepoaikaa jotta kuntoutuisi kunnolla.

Muistakaa ottaa huomenna sateenvarjo mukaan!

Kettukeskiviikko 14.

Pieni muisteluosuus kettukesästä. Tämä kuvausprojekti jää ihan varmasti erääksi parhaista luontokokemuksista.

 Tämä kuva on otettu ensimmäisellä kuvausreissulla.

 Kuulin että tuolla radan varrella elelee kettuperhe. Näkymä oli kuitenkin ihan uskomaton, kun kolme pientä telmi siinä radalla ja neljäs kaverus palaili tuolla pieneltä tutkimusreissulta.

 Perheen muodostivat vanhemmat sekä yhdeksän pentua. Samaan kuvaan sain kahdeksan perheenjäsentä enimmillään. Kasvettuaan pennut liikkuivat jo aikalailla eri teitä.
Tässä toinen vanhemmista palaa saaliinsa kanssa tervehtimään ja siitäkös pennut villiintyivät.

  Pienin oli liikuttavin, kokoero toisiin oli huomattava. Se oli jonkinverran syrjittykkin siinä pentujen keskuudessa, mutta  sitkeästi se on mennyt eteenpäin ja on tietääkseni vielä elossa ja voimissaan.
Oma koti kullan kallis, tässä tämä pienin pesäympäristössään.

 Nämä kaverukset näyttävät melko identtisiltä, mutta kyllä niissä selviä erojakin oli. Luontaista uteliaisuutta, mitähän tuolla alhaalla oikein tapahtuu!

 Kuvaajia riitti,  tämä oli niin kiinnostava perheyhteisö. Mitähän herkkuja tämän kuvaajan taskusta löytyy :)

 Ja emot kantoivat ruokaa, kaloja, lintuja, myyriä, lihapiirakoitten jämiä, ties mitä löytämäänsä. Ihmiset kantoivat myös ruokaa, rippijuhlien tähteitä, makkaraa, koiranruokaa, kissanruokaa, mitä kukakin. Ja siitähän keskusteltiin. Ymmärtääkseni välillä taidettiin vähän menettää malttiakin. Asiatonta sekä asiallista palautetta, sekä väittelyä siitä, mikä on ketuille parhaaksi. Syötä tai älä syötä, huomaa tai ole huomaamatta.

 Ketut kasvoivat ja komistuivat tässä julkisuuden keskellä, vähääkään välittämättä ympärillään tapahtuvasta tohinasta. Ainakin siltä se näytti.

Kurre ja seuralaiset

Pähkinänakkelit olivat ruokintapaikalla. Ruoka näyttää pitävän ne toivotusti alueella, toivottavasti tulevana talvenakin.
Pitkästä aikaa näin oravia, olettaisin että saman pesueen pentuja, kun niin vilkkaasti leikkivät keskenään. Kiipeilivät perätysten ihan mahdotonta vauhtia puun runkoa ylös ja alas, kiertäen ja kaartaen. Kiipeilytaidot olivat loistavasti hallussa!

Eilen oli valtavan kaunis syyspäivä, pilviä ei juuri lainkaan. Lämpötila tosin pysytteli alle kymmenen asteen.
Käsineet unohtuivat matkasta, tuntui että niitä olisi tarvittu.

 Oravat säksättelivät aikansa yläpuolella, ennenkuin rohkenivat laskeutua herkkuja hakemaan. Linnut eivät niistä juurikaan piitanneet.

 Pähkinöillä houkutelin, niinkuin tuossa oikealla näkyy. Tiedän ettei oikeissa luontokuvissa saisi näkyä "haaskaa", mutten onnistunut rajaamaankaan :)

Talitiainen näyttää ihan siltä että sitä ottaa päähän, kun pyörin vain oravien ja pähkinänakkeleitten ympärillä. No, kyllähän sen ymmärtää :)

Oikea käsi on kipeytynyt, sen takia olen ollut täällä nyt vähemmin, kuten ehkä tulevinakin päivinä/viikkoina, sa nähdä. Tällä hetkelläkin tuntuu siltä, että olisi viisainta lopettaa juuri nyt.
Ei muuten vaivaa kun tässä kirjoittaessa ja kuvia käsitellessä. Erityisen kipeä kohta on kyynärtaipeesta alaspäin olevassa lihaksessa päällipuolella. Käden oikaiseminenkin sattuu, pientä turvotusta.
Kerron oireet vain ihan sen takia, että tunnistaako kukaan olisiko tässä kyseessä suuttunut "hiirikäsi".
Olen tehnyt viitisen vuotta päätetyötä ja sitten illalla vielä täällä blogimaailmassa, joten en pitäisi sitä mahdottomana.
Pitää kai marssia tuonne työterveyshuoltoon!