sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Lintuja

Tilhet ovat saapuneet, harmillista ettei täälläpäin ei ole tänä vuonna juurikaan pihlajanmarjoja. Lähinaapurin pihan koristepensaista löysin tämän linnun seuralaisineen.
Ilta alkoi jo hämärtää ennenkuin ehdin kuvaamaan, yritän tänään uudelleen. Tosin pelkään pahoin että tämän kyseisen pihan pensaitten marjat ovat jo syöty. Linnut olivat kovin liikkuvaisia tuossa pensaiston sisällä, joten kuvaaminen oli haasteellista.




Kuvaajatuttavani osoitti että närheen pystyy luomaan luottamussuhteen. Ei se hetkessä kuitenkaan käynyt. Oli reissuja kun hän ei edes kuvannut, vaan totutti lintuja ihmisen läsnäoloon.
Olen päässyt tässä tapauksessa vähän niinkuin "valmiiseen pöytään". Linnut, joita on ainakin kaksi,  ovat huomanneet ettei tuosta toisestakaan kuvaajasta vaaraa ole. Närhet tulevat hakemaan tammenterhoja ja pähkinöitä varsin lähellekkin, eivätkä pelkää edes kameran räpsähdyksiä.


 Aikamoinen määrä pähkinänpuolikkaita tuohon kupuun mahtuu. Laitan kuvaushoukuttimeksi muutamia kymmeniä puolikkaita, eikä siihen paljonkaan jää, kun lintu lähtee piiloitusmatkalle. Tullakseen taas kohta uudelleen.


Monesti ne tulevat kahden välilaskun jälkeen, puusta puuhun siirtymällä, aina lähemmäksi. Tarkkailevat tilannetta ihan hiljakseen, kunnes laskeutuvat herkkuja kupuunsa ahtamaan. Tammenterhothan niille myös tunnetusti maistuvat.
Vielä viime syksynä pidin närheä vaikeana kuvattavana ja sitähän se olikin. Olen niin iloinen näistä kuvaustilanteista. Närhi on kaunis lintu!

24 kommenttia:

  1. Ihana närhi!
    Minäkin kuvasin närheä eilen, mutta arka se oli, enkä päässyt lähelle. Kuvat sen mukaisia ;-)

    VastaaPoista
  2. Komeat närhen kuvat!

    VastaaPoista
  3. Näin närhen eilen, vaan se oli niin korkealla puussa, ettei kuvaa kyllä napattu. Toivon, että se tapaus, joka on kahdesti käynyt pihassa vielä hieman "kesyyntyisi". Ihana nähdä tilhikuvia, meille ei oo toivoakaan vierailusta, ei ole syötävää.

    VastaaPoista
  4. Nättihän närhi on. Eläintekesyttäjänä saat sen vielä hakemaan ruokaa kädestäsi.
    Minunkin pihassani vierailee närhi, mutta niin arka.

    VastaaPoista
  5. Linnut ovat väritykseltään kuin serkukset, ruskaan sopivat? Kai luonto näin järjestänytkin ravintotottumustensa tähden :) Todella kauniita lintuja kummatkin.

    VastaaPoista
  6. Kyllä, närhi on kaunis lintu ja kuvat upeat!

    VastaaPoista
  7. Närhi on fiksu ja oppivainen lintu kuten variskin. Varmaan moni muukin kunhan niiden kanssa vaan viettää rauhassa aikaa. Ihanat kuvat jälleen, kuvissasi on aina jotakin aivan erityislaatuista tunnelmaa.

    VastaaPoista
  8. Lindo, belas aves e muito bem captadas.
    Um abraço e bom Domingo.

    VastaaPoista
  9. Närhestä aivan ihana kuva!!
    Näinpähän minäkin tänään tilhiä, mutta en linssin läpi :(

    VastaaPoista
  10. Tilhet lensivät täälläkin eilen parvina, mutta poispäin . Eipä ole marjoja niille nyt pensaissa eikä puissa..
    Närhi on kauniina kuvissa, on se komeanvärinen.

    VastaaPoista
  11. Närhet ja tilhet ovat kyllä kuvattavien lintujen eliittiä! Kaunis taustakin linnuille.

    VastaaPoista
  12. Upeat kuvat! Närhi on arka lintu, ja useimmiten sen vain kuulee, muttei ehdi nähdä.

    VastaaPoista
  13. Ihanat lintu kuvat <3

    VastaaPoista
  14. Tilhiä en ole tänä syksynä vielä nähnyt.
    Närhi on löytänyt ruokinnalle täälläkin.

    VastaaPoista
  15. Todella hyvät kuvat!!! Varsinkin kun ottaa huomioon näiden lintujen nopeuden sekä arkuuden. Meillä käy ruokinnalla kaksi närheä, mutta että saisin niistä kuvia, hah, pelkkiä haavekuvia =D

    VastaaPoista
  16. Mistähän tilhet tulevana talvena löytävät ruokaa, kun pihlajanmarjoja ei ole missään, ei ainakaan täällä.

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia linnuista jälleen. BTW blogissani olisi sinulle pieni haaste =).

    VastaaPoista
  18. Kauniit kuvat linnusta <3

    VastaaPoista
  19. Närhi käy päivittäin meidän pihalla. Kaunis otus sekin.

    VastaaPoista
  20. Wow !! Fantastic pictures !! Birdwatching is a great joy !!
    Greetings

    VastaaPoista
  21. Kiitos Intianminttu!
    Hyvää joulumieltä myös siulle ja iloista alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  22. Kiitos teille kaikille kommenteista!
    Olen saamassa "hiirikäteni" kuntoon, kuten olette huomanneet rajoittamalla rutkasti täällä netissä oloaikaa. En ole oikeastaan kierrellyt edes blogeissa.
    Mutta kevät ja sen mukanaan tuoma uusi elämäntilanne ja uudet kuvauskohteet muuttavat sitten tilanteen.

    VastaaPoista