sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Vieras Siperiasta, olettaisin.

Viime syksynä emme tavanneet ollenkaan, edellisenä kyllä.
Siitäpä syystä riemu oli vähintäinkin kaksinkertainen, kun kuulin että pähkinähakki on saapunut maisemiin.
Parkkeerasin itseni  toiveikkaasti kuusen juurelle odottelemaan, lämmintä oli vain +5°, tuuli oli kylmää ja melko napakkaakin.
Mietiskelin miten mahtaa Floridan rannikolla asuva tätini selvitä Matthew-hurrikaanin vaikutuksista, tilanne oli juuri silloin akuutti.
Silloin sen huomasin.


 Se oli tullut ihan vainvihkaa  Makedonianmännyn juurelle herkuttelemaan käpyjen siemenillä.
Pähkinähakki kuuluu varislintuihin. Ajattelin siinä katsellessani , että sehän keikistelee vähän samaan tapaan kuin närhikin. Kallistelee päätään, kuin kuuntelisi.


 Välillä se kiipesi käpyineen puuhun, syödäkseen siellä. Välillä sitten vaihteeksi herkutteli maassa. Aika monta siementä sitä varmasti päivän mittaan täytyy nauttia pärjätäkseen, pieniä kun ovat nuo annospalat.
Lintu on melko peloton, joten kuvaaminen on helppoa. Se tosin liikkuu vähän nykivästi, hyppelee hauskasti eteenpäin.




 Olen käynyt nyt kuvaamassa kolme kertaa, aina se on ollut paikalla, välillä niitä on ollut kaksikin. Käpyjä varmasti riittää, ollut hyvä käpyvuosi.


 Paksunokkainen alalaji esiintyy Lounais-Suomessa, sekä Ahvenanmaalla. Syksyisin joinakin vuosina Siperiasta vaeltaa pähkinähakkeja Suomeen. Silloin kun sen ravintoa, sembramännyn siemeniä, kypsyy varsinaisilla elinalueilla niukasti.
Tästä päättelin että nämä kaksi voisivat olla rajan yli passitta saapuneita. En tiedä!


 Reilu viikko sitten löysin vielä auringonkukkia pellolta. Ruska jäi lähes kokonaan kuvaamatta, vielähän  tässä ehtii.

18 kommenttia:

  1. Graafisen kaunis lintu.Minusta on erityisen hienoa, kun blogissasi pääsee katsomaan ja tutustumaan mitä erikoisimpiin lajeihin, niin eläin, kuin kasvipuolellakin.
    Uskon, että sinustakin on hienoa päästä kaikkien näiden upeuksien kanssa linssitähtäin etäisyydelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kovasti ihan tavallisistakin asioista, sinitinteistä ja päivänkakkaroista, mutta ihanaa löytää aina jotain uutta.
      Ja mukava kertoa näistä ei niin tavallisista löydöistä tänne blogiin.
      Tutustuin pari vuotta sitten erittäin aktiiviseen luontokuvaajaan. Hänestä on ollut ihan suunnattomasti apua, olen päässyt löytämään ja katsomaan sellaisia asioita joita en itse olisi löytänyt ehkä koskaan.
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  2. Erityisen tyylikäs lintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kuin jokin "muinaisesine" :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  3. Tämä ei väreillä koreile, kaunis musta-valko asu!
    Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hienosti suunniteltu pakkaus :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  4. Belas e fantásticas fotografias.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  5. Pystyn kuvittelemaan innostuksesi, siinä ei paljon kylmyys haittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun jostain oikein innostuu niin ei haittaa kylmä eikä nälkä :)
      Kiitos Seija!

      Poista
  6. Mahtavat kuvat! Pähkinähakki on upea lintu. Miten ihmeessä se nappaa niin nopeaa siemenen suuresta käpysestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on upea lintu, välillä sitä vaan katsoo sen hyppelyä ja touhuamista ja jättää kuvaamisen sikseen.
      Tuossa nokassa näyttää olevan kovasti voimaa, mutta miten se poimii sen pienenpienen siemenen niin näppärästi!
      Kiitosa Anne!

      Poista
  7. Hauskannäköinen lintu. On siinä nokkaa kerrakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vähän kuin muinaislintu :)
      Kiitos seita!

      Poista
  8. Tosi hienot kuvat ja kuvauskohde!
    Olipa tosi kiva lukea mielenkiintoisia asioita tästäkin upeasta linnusta. Kiitos taas kerran sinulle Vikki ♥
    ps. blogissani on sinulle yksi "juttu" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin ihan kuvattava, voisin istua tuolla useammankin tunnin, enää ei vaan tarkene :)
      Kiitos Ansku! Käyn kurkkaamassa blogissasi!

      Poista