tiistai 25. lokakuuta 2016

Lumisade

Lappeenranta sai tänään luultavasti ensilumensa.
Jos täällä huomenaamuna on lunta klo. 9.00 1cm säähavaintoaseman mukaan,  niin voidaan puhua ensilumesta.  Tämä on Ilmatieteen laitoksen määritelmä. Talviaikaan kellonaika on klo.8.00


Lumisade alkoi aamulla siinä yhdeksän tienoissa.  Iltaan mennessä sitä oli kertynyt jo noin viitisen senttiä. Kola piti ottaa jo esiin, siis ihan jo käyttöönkin.

Aamu kymmenen jälkeen olin jo ulkona, kuin malttamattomat lapset. Joskus tuntuu siltä että, mitä  enemmän on niin sanottu "koiranilma", niin sitä enemmän nautin ulkonaolosta.


 Tilhiä oli aikomus lähteä kuvaamaan. Niitä oli eilen iltapäivällä iso parvi ja totesin että pihlajanmarjat alkavat olla jo melko vähissä näillä kulmin. Ainakin tuttujen katujen varsilla. Löytyihän se parvi, ääntelystä kun ei pääse erehtymään. Linnut olivat paikalle tullessa korkealla koivujen latvoissa.


 Lumisade näytti niin kauniilta, miten nopeasti maisema alkoikaan valaistua.
Kävelin etsimässä muita kuvauskohteita, kun tilhet vaan pysyttelivät siellä koivujen latvaoksilla. Ihmettelin miten paljon puissa ja pensaissa on vielä lehtiä.


Punatulkkuparvi, ihana yllätys. Oikeastaan en ole tainnut koskaan nähdä näin montaa yhdessä. Siinä parvessa oli 8-10 yksilöä.
Ja pihlajanmarjat näyttivät maistuvan. Hoksasin että nehän syövät vain sisustan siemenineen ja tiputtavat kuoret pois.
Punatulkut eivät olleet mitenkään erityisen arkoja, varovaisia kylläkin, hakeutuivat mieluusti puun toiselle puolelle.







  Laskeutuivathan ne tilhetkin alemmaksi, ovat vaan niin uskomattoman levottomia. Jokainen liikkuva  ajoneuvo saa ne välittömästi lentoon. Eivätkä ne palaa ihan heti takaisinkaan, jos palaavat edes samaan kohtaankaan, saattavatpa hyvin lentää kauemmaksikin.
Tilheä kuvaisin mieluusti enemmänkin. Lumisade alkoi vaan muuttua vetisemmäksi ja säälin tätä kuvauskalustoani. Luulen että tilhikuvaus oli tässä tältä syksyltä ellen keksi uutta kuvauspaikkaa.






Sitten tämä ikuisuuspulma, milloin vaihtaa renkaat. Loppuviikolle on luvattu sadetta, joten kannattaako vielä vaihtaa. On se vaikeaa :D

22 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia. Tilhet ja punatulkut kuuluvat niin talven tuloon. Oikein aloin odottaa lumisadetta tänne länsirannikollekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhet tulivatkin melko aikaisin! Olisin niin mielelläni toivonut kuviin pakkashuurua, kaikkea ei saa :) Täällä oli paljon marjoja, mutta nyt puut ovat jo lähes tyhjiä.
      Ihmeesti tuo lumisade saa maiseman valaistumaan!
      Kiitos Risa!

      Poista
  2. Ihanat kuvat!!
    Ensimmäinen lumi/räntäsade on aina yhtä mukava asia. Olin eilen lapsellisen iloissani sateesta. :))
    Renkaat on vielä vaihtamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin jopa hymyillä itsekseni, kun kävelin tuolla lumisateessa! On se niin mukavaa.
      Nyt täällä sataa ihan napakasti vettä.
      Kiitos marliska!

      Poista
  3. Hauska tuo jarruttava tilhi toisessa kuvassasi.
    Hyviä tilhikuvia onnistuit noista vikkelistä kavereista saamaan.
    Punatulkku onkin hieman poseeraamaan erikoistuneempi lintu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhiä oli valtava määrä tuossa puussa, jonka juurella tilhi jarruttaa :)
      Ja sitten tuli pakettiauto ja kaikki olivat kohta tipotiessään.
      Punatulkku on jotenkin niin pönäkkä tapaus.
      Kiitos Seija!

      Poista
  4. Jänittävää nähdä lunta, kun täällä etelässä ei ole vielä ollut. Vaan aikanan se tännekin tulee =).Kauniita kuviasi oli jälleen ihanaa katsella <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan ihan kunnon talvea kohtuullisine pakkasine ja lumineen.
      Aika moni suomalainen varmasti toivoo että saisimme viettää edes jonkinlaisen talvikauden.
      Kiitos Katinka!

      Poista
  5. Ensimmäinen kuva on mielestäni todella kaunis ja kuvaava! <3 Samoin kuudes.
    Ja lintukuvasi ovat upeat.En osaa päättää kumpi on mielestäni se ihanin, tuo 8 vai 9, kumpikin on niin suuremmoinen eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylimmässä kuvassa näkyy vähän tuiskuakin. Oli niin kiva vetää huppua pipon päälle ja nauttia siitä kelistä.
      Tilhi on mahdottoman mielenkiintoinen ja ilmeikäs kuvattava. Mutta pihlajan oksisto vähän hankaloittaa kuvaamista, aina on jokin oksa pyrkimässä eteen.
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  6. Ihastuttavia kuvia! Suloinen talven alun tunnelma niissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin todella tuosta päivästä. Nyt vesisade pieksee ikkunaa ja lumi katoaa huimaa vauhtia.
      Kiitos Ninnu!

      Poista
  7. Hienot kuvat! Joitakin vuosia sitten talvi tuli lokakuussa ja lehdet jäivät lumen alle odottamaan. Sitten lumi suli joulun maissa ja tapaninpäivän jälkeen sai ne lehdet haravoitua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista myös erään tuollaisen syksyn, silloin lehdet jäivä melko vihreinäkin puihin. Huomenna pääsee halutessaan haravoimaan, siltä näyttää juuri nyt :)
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  8. Upeita kuvia!
    Täällä ei lumesta vielä ole tietoa ja tilhetkin ovat tänä vuonna pysyneet poissa. Yleensä näihin aikoihin ne tulevat syömään marjoja ikkunamme alla olevista ruotsinpihlajista, mutta tänä vuonna ei marjoja ole jostain syystä tullut, joten siksi kai linnutkin pysyvät poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyi miten aikaisin tilhet tänne tulivat. Täällä oli valtavan paljon pihlajissa marjoja, toisin kuin viime vuonna.
      Miten ihmeessä ne sen tietävät, minne kannattaa suunnata. Viime vuonna kun ei ollut marjoja, kuten teillä nyt, ei ollut tilhiäkään.
      Kiitos Kristiina!

      Poista
  9. Kauniita kuvia olet ottanut. Minä jätin tiistain väliin ja lähdin heti keskiviikkona kuvailemaan ensilumen peittämiä maisemia. Ilma on usein pukeutumiskysymys ja täällä maaseudulla luonto näyttäytyy loska-aikaankin kauniina minun mielestäni. Voi että, kun räkätit ehtivät popsia pihan isoista orapihlajista kaikki marjat. Ei auttanut, vaikka hätistelin parvea lähtemään huitomalla ym. hassua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma on tosiaan pukeutumiskysymys ja nykyisellä kerrospukeutumisvaihtoehdoilla pärjää kyllä kelissä kuin kelissä. Voi vaan ilkkua pakkasukollekkin :)
      Nautin varmasti eniten syksystä, oli sitten mitä tahansa tarjolla, myös se loska-aikakin.
      Tässä lähikulmilla räkättejä oli vähän, vaikka kuulinkin että räkätit vievät pihlajista marjat.
      Kitos Beate56!

      Poista
  10. Tällä kertaa eteläisempi Suomi sai ensilumen ennen Pohjois-Suomea. Hienosti olet tallentanut lumisia kuvauskohteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tuo ensilumi saa hymyn huulille!
      Kiitos seita!

      Poista
  11. Espoossa ei ollut lumesta tietoakaan, mitä nyt vähän pikkuräntää tihuutti (suli heti pois).
    Tilhi on jännittävän ja erikoisen näköinen lintu. Tosi hienot kuvat siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä reilussa viikossa tilanne on kovasti muutunut, tuo kuvissa oleva lumi suli vedeksi. Viimeyö toi noin viiden senttimetrin lumipeitteen.
      Kiitos orvokki!

      Poista