keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kettukeskiviikko 2.

Tästähän tämä kettukeskiviikko olisi pitänyt aloittaa, kettuäidin esittelystä.
Tämä riutuneelta näyttävä synnyttänyt äiti oli varmastikin muutamia kuukausia sitten hurmaava kaunishäntäinen kettuneiti  tavatessaan puolisonsa ja lastensa isän. Joka kulki tuuheassa talviturkissaan yöllistä reviiriään, samalla houkutellen itselleen puolisoa, toistelemalla korkeaa rräv-huutoaan.


 Toivottavasti kukaan ei ajattelisi tästä kuvasta että "Hyi, mikä kapinen kettu!"
Kettuäidillä on takanaan 9 synnytystä ja koko tästä katraasta huolehtiminen. Ensin imetystä ja sen jälkeen jatkuvaa ruoan hankintaa pesäpoikasille. Joten ulkonäkö karvoineen kaikkineen ei voi olla kovin freesi!
Ymmärtääkseni kapisen ketun tunnistaa hännän kurjasta kunnosta ja tämä häntähän näyttää hyvältä.

Hetken kyllä mietin että voiko kuvassa olla mahdollisesti urospuolinenkin kettu, koska senkin sanotaan osallistuvan ruoanhankintaan. Nisiähän tuossa mahan alla ei näy, mutta tässä vaiheessa kuvausta imetyksestä on jo aikaa.


 Täällä Lappeenrannassa, niinkuin muuallakin ketuista on tullut citykettuja. Villiketuista, ihmispelon voittaneita kaupungin kasvatteja.
Tapasin kolmesti näillä kuvausreissulla käydessäni aikuisen ketun. Tämän vierailun yhteydessä poikaset villiintyivät ihan täysin, voi sitä riemua. Lähes jokaista paikallaolevaa se ehti helliä. Ainakin ymmärsin tämän "kirputtelun" sellaiseksi. Ei tämä kurinpalautukseltakaan näyttänyt, vaikka toisaalta näyttikin :)


Yllättävä kohtaaminen!
Olin liikkeillä sinä aamuna jo reippaasti ennen kuutta, kun ajattelin että ketut ovat aamuvirkkuja. Mutta eikös mitä, yhdeksän jälkeen ne  kömpivät esiin, eivätkä edes kaikki. Odottavan aika oli pitkä. Toisaalta oli mukava kuunnella kaupungin heräämistä uuteen päivään.
Niin, tämä ruoantuoja tuli ihan kuin varkain tuolta muurin takaa. Enkä mitenkään ehtinyt valmistautua, nopeasti vain kamera päälle.

Kertokaahan te missä "matalikolla" kettu on yöllä vieraillut, en ymmärrä. Voi vain arvailla!

37 kommenttia:

  1. Voi, ison urakan on kettu tehnyt, kun on kasvattanut sellaisen määrän poikasia ja ruokkinut.

    Tuo alin näyttää siltä, että kalatorilla on repolainen käynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukuisa määrä kaupunkilaisia on jakanut tätä kettuäidin huolenpitoa. Onko se sitten hyvä vai huono asia!
      Kalastuspaikka olisi mielenkiintoista tietää!
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  2. Kiitos kuvista! Mielenkiintoista seurata välitykselläsi tätä perhettä! Mamma kyllä näyttää kaikkensa antaneelta, :)
    Olisikohan "kettuna" saanut siepattua joltain kalastajalta...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammaparka on kyllä hatunnostonarvoisen urakan tehnyt.
      Luulisi että kaupat laittavat ylijääneet kalansa bioroskiksiin, tiedä häntä!
      Kiitos Mirjam.Matilda!

      Poista
  3. Nämä sinun kettupostauksesi ovat kyllä kesän parasta blogilukemista. :)

    VastaaPoista
  4. Onhan se synnyttäminen raskasta puuhaa ja vielä yhdeksän !
    Tuoretta lähiruokaa pennut saavat :)
    Kiva kuvsarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä kodinhoitoapua taida kukaan tarjota :)
      Ihan totta, tuorettä lähiruokaa!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Liekö joku aamulla verkkojaan kokenut kalastaja lahjoittanut osa saaliistaan ketulle. Voi olla jo " vanha" tuttu. :) Todellakin kesän mukavinta seurattavaa nämä kettujutut, muutenkin parhaassa blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voi olla totta, kyllä Saimaalla kalastajia riittää!
      Nyt tämä blogi on vähän "kesäterässä", kuvaaminen jänyt aika vähiin.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  6. Hauskaa kerrontaa hienoin kuvin. :)

    VastaaPoista
  7. Kettuemo kaikkensa antaneena ♥
    Ihanat kuvat ja kivaa kerrontaa, näitä sinun kettupostauksiasi odotan aina erityisen suurella innolla! Ketunpoikasia olen nähnyt viimeksi lapsena, ja siitä on jo tosi pitkä aika ;)
    Nykyisissä kotimaisemissani olen nähnyt vain aikuisia kettuja (tai mahdollisesti yhden ja saman) ja kerran näin ketun kantavan pientä pentua suussaan.
    Kiitos taas tästä keskiviikkopiristyksestä ja mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut ilo seurata nyt kahtena kesänä kettujen elämää. En edes muista milloin näitä ennen olen nähnyt ketun.
      Tämä on kyllä ihan ainutlaatuista ja tieto näistä ketuista on levinnyt varsin laajalle.
      Kiitos Ansku!

      Poista
  8. Täällä taas turvallisesti netin kautta päästy seuraamaan kettujen elämää, paljon kiitoksia kuvista. Antoisia kuvauspäiviä toivotellen, Sonja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole vaan ihan turvallisin mielin, täällä nämä pysyvät :D
      Kiitos Soja!

      Poista
  9. Koville on kettu äidillä ottanut perheen lisäys. Näyttäs että ei ole saanut ruokaa tarpeeksi, laiha on.
    Kiehtovia kuvia ja kerrontaa.

    Mielessäni on käynyt, jospa kettu vei pihastamme lokin poikaset.
    Pihapiirissämme joku immeinen kertoi nähneensä ketun toissa vuonna.
    Sitähän ei tiedä jos tänäkin vuonna olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettuäiti joutuu varmasti liikkumaan paljon ruoanhakumatkoillaan, eikä aina ilmeisesti edes tule saaliin kanssa.
      Ymmärtääkseni kettu ottaa linnunpoikasenkin tilaisuuden tullen.
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  10. Kettuemo on lujilla hankkiessaan lapsileen ruokaa. Olikohan samat ketut alueuutisissa, näyttivät samalta!
    Ihania ovat olleet sinun kettupostaukset!l

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ketut ovat saaneet laajaa julkisuutta monenlaisessa mediassa.
      Ja kuvaajia on riittänyt!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  11. Oi että onpa vain riutuneen näköinen. Pennut sulosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emo liikkui kuitenkin hyvin reippaasti ja terveen oloisena!
      Kiitos Pelaguu!

      Poista
  12. No ainakin ruuanhakijaa on tällä kertaa onnistanut ja pentujen nälkää saa siirrettyä taas hiukan eteenpäin.
    Hieno on ollut seurata kettujen perhe-elämää täällä.
    ps. blogissani on sinulle jotain....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kalasaaliista riittää kyllä useammallekkin nälkäiselle suulle!
      Kiitos seita!
      Kiitos myös tästä huomioimisesta, olen otettu! Mietin ihan ajan kanssa miten teen :)

      Poista
  13. Kapia ei näytä potevan, mutta niin hoikka on kaveri. Toivottavasti löytää lihottavaa murkinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiire taitaa pitää hoikkana! Kuvaajatuttava oli nähnyt emon kantavan lihapiirakkaa, sehän se olisi emollekkin aikamoinen energiapaukku.
      Kiitos Sussi!

      Poista
  14. On varmasti kova työ hankkia ruuat yhdeksälle pennulle! Hyvin näyttää kuitenkin onnistuvan. Todella mielenkiintoinen kuvauskohde :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kerran tuovan varista, nuo lentämään opettelevat linnunpoikaset taitavat olla helppo kohde.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  15. Todella ihmisiin tottuneita kettuja ovat, päästävät lähelle katsomaan ja seuraamaan. Mutta sehän on vain mukavaa, näin saamme seurata kuviesi välityksellä näitä veijareita...=)

    Hieno kuva tuo kettu saaliin kanssa, tilanne lienee harvoin kuvaksi ikuistettu. Joskus kuvaustilanteet tulevat eteen niin nopeasti, että ei tosiaan ennätä muuta kuin kameran ottaa käteen ja laittaa päälle. Mutta se ei haittaa, hienoa että näitä harvinaisia tilanteita saa tallennettua.

    Mukavia kuvauspäiviä edelleen sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat tottuneet ihmisiin, siellä oli parhaimmillaan jopa 8 kuvaajaa kun olin paikalla. Osa toki ohikulkijoita kännykkäkameroillaan. Eivät nuo ketut näytä kuitenkaan häiriintyvän.
      Harmittelin etten ollut laittanut kameraa kuvauskuntoon, kun tilanne tuli niin nopeasti ja meni yhtä nopeasti ohikin.
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  16. Kyllä minustakin hännästä päätellen kettu on ihan hyvinvoiva. Ihana olisi törmätä noihin useamminkin, silloin tällöin täällä meilläkin ketunkolon kulmilla törmäilee kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin kuvia kapisista ketuista ja tämä äitikettu näyttää olevan niistä kaukana.
      Tällaista tapahtumaa tuskin kokee toista kertaa elämässään. Saa olla onnellinen tästä luontokokemuksesta. Tai miten sen nyt ajattelee kun kyse on cityketuista!
      Kiitos miia ketunkololla!

      Poista
  17. Upeat kuvat! Tuossa ensimmäisessä kuvassa kiskot tuovat kuvaan hienosti ulottuvuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa kiskoilla poikaset viettivät suurimman osan ajastaan, kunnes reviiri alkoi laajentua.
      Kiitos S. Willberg!

      Poista
  18. Kovaa on niin monen vilkkaan ja nälkäisen pennun hoitaminen. Aikamoinen kalasaalis :) Hienoja tilanteita saatiin taas nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä näyttää olevan vahvimman laki voimassa. Ihmismieli kokee välillä ihan sääliäkin!
      Miten tuo emo on saanutkin poimittua tuollaisen kalasaaliin !
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  19. Aivan ihania kuvia. Melkoinen kalasaalis!

    VastaaPoista