lauantai 8. marraskuuta 2014

Mökkimatkalla

Mökki laitettu lopullisesti talvikuntoon tältä kesältä. Talven aikana tehdään vain pikaisia huoltoreissuja, katsotaan  että kaikki on hyvin.

Kotimatkalla olikin mukava yllätys. Kolme metsäkaurista oli ruokailemassa ihan tien vieressä.








 Kovin arkoja ne olivat. Pienen hetken meitä ihmeteltyään, lähtivät karkuun.
Hirvenmetsästys tuolla alueella taitaa olla jo ohi, saalista oli saatu. Sen näimme edellisellä kerralla ohikulkiessamme. Ovatkohan metsäkauriit sen metsästyksen takia noin valtavan arkoja.


 Kuvasin vielä pienen hetken kun ne juoksivat läheiselle pellolle ja siitä uudelleen metsään.




Metsoa en ollut nähnyt koskaan. Kovin kaukana se oli tänäänkin, mutta metsoksi tunnistettavissa.
Ohi meni sen sijaan palokärjen kuvaaminen. Sekin oli ihan mökkitien varressa, mutta mäkeen ei voinut pysähtyä liukkauden takia. Siinä meni hyvä tilanne ohi.

EDIT: Täällä ilmoittautuu harhaanjohtaja! Kertsi Maisemapaikasta huomasi että kyseessä on teerikukko, joten en edelleenkään ole tavannut metsoa.

36 kommenttia:

  1. Metsäkauriit ovat kivoja metsässä, ei tiellä. Olisi kiva kuvata niitä. Sinullapa oli oikea luontoretki tuo mökin talvikuntoon laitto! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä nämä ovat olleet vielä harvinaisia, nyt ilmeisesti lisääntymässä. Kovin ovat varovaista sakkia.
      Mökki on 25km kaupungista, kyllä niillä reissuilla aina jotain tapaa, tänään oli sitten onnekkampi päivä.
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  2. Tuntuu, että metsän eläimet kilvan tahtoo tulla kuvattaviksesi. Hieno saldo mökkireissulta, kauriit, metso ja melkein palokärki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen välillä itseni aika onnekkaaksi, se on sitten eri asia ehdinkö kuvaamaan :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  3. Onpa ollut hieno kuvauspäivä. suloiset kauriit, ukkometsokin! Palokärki varmaan vielä ilmestyy kamerasi eteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palokärki on ollut meillä mökkimaisemissakin, havainnot ovat perustuneet enimmäkseen äänihavaintoihin.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  4. Hieno kuvasaalis! Kauniita metsäkauriita ja vielä metsokin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy alkaa laajentamaan tätä kuvausreviiriä. Mutta olen niin kova eksymään. Jollein muutamaan viikkoon kuulu mitään niin olen todennäköisesti eksynyt :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Tosi hienot kuvat! Aika vaikea on varmaan ollut tarkentaa tuonne oksien taa. Ihanaa talven tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika hankalaa kun ei tiennyt ollakko varpaillaan vai kyykyssä. Ja toiset olivat korvat valppaina valmiina pakenemaan.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  6. Kauniita kuvia ja siellähän näyttäisi olevan enemmän lunta mitä Rovaniemellä! :) Anteeksi että pilaan ilosi mutta viimeisessä kuvassa taitaa olla urosteeri.. Nokan väri ja muoto ainakin viittaavat siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne tuli reippaasti yhden yön aikana lunta ja lisää satoi vielä eilenkin. Virallinen lumen syvyys näyttää olevan 6cm, paikoittain kuitenkin enemmän.
      Et mitään iloa pilaa, hyvä kun kerroit, tykkään että asiat/tunnistukset ovat oikein!
      Nyt se metson "metsästys" sitten jatkuu :)
      Kiitos Kertsi!

      Poista
  7. Onnistuneet kuvat jälleen, kuvasi ovat aina niin upeita. Kauriskuvissa on jouluinen tunnelma, punainen tupsulakki puiden takana vain puuttuu. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoin ajattelin, jouluista tunnelmaa. Mikähän sen tunteen loppujen lopuksi tekee?
      Kiitos marliska!

      Poista
  8. Upeita luontokokemuksia olet jälleen saanut "filmille". Minä en juurikaan ole päässyt kauriiden lähelle, mutta nyt kun maa on luminen niin pihassamme oli pikkuruiset sorkan jäljet ;) Jospa nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin että millähän niitä voisi houkutella kunnei ole noita heinäpaalejakaan tarjota.
      Pidetään peukkuja, kyllä se tänä talvena onnistuu!
      Kiitos Tylsä Mörökölli!

      Poista
  9. Kyllä ovat söpöjä nuo kauriit!

    VastaaPoista
  10. Jotenkin nuo metsot ovat niin hassunoloisia lintuja, kun istuvat valtavina möykkyinä hennolla puunoksalla. No, eläinmaailmassa kaikella lienee tarkoituksensa.
    Hienoja elämyskuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan Metsän tarina-elokuvastakin kun ne istuivat suurina parvina puitten yläoksilla.
      Siellä korkealla taitavat olla maukkaimmat syötävät!
      Kiitos between!

      Poista
  11. Hienoja luontoelämyksiä ja vielä kuvatkin niistä muistoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vain erottanut että kyseessä oli teerikukko, onneksi sain tunnistusapua.
      Kiitos seita!

      Poista
  12. Täällä päin ei metsoja näy, mutta metsäkauriita jokunen, Tosin niiden elintilat tuntuvat valtaavan pelottomammat "serkut", valkohäntäpeurat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläpäin ei taas tietääkseni ole valkohäntäpeuroja, en tiedä varmasti!
      Kiitos Intianminttu!

      Poista
  13. Hieno kuvasaalis! Hieno tunnelma metsäkauriskuvissa ja hauska metso bongauskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin että metsäkauriskuvat eivät onnistu, olivat niin risyjen keskellä, olin iloisesti yllättynyt kun näinkin hyvin!
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  14. Ihanat talviset kuvat. Hyvä tilanne kauriiden kanssa, sait hienot lähikuvat. Metso liikkuu usein samoilla alueilla, voit hyvin nähdä sen uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ihan talventuntua, tosin ei kylmää. Toivottavasti tapaan uudelleenkin nämä kaverit vaikka "metso" olikin teerikukko.
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  15. Ihanat kuvat. Samoin nuo oravakuvat tuossa ylempänä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu,! Samoin siulle, mukavaa sunnuntai-iltaa!

      Poista