torstai 13. marraskuuta 2014

Keskeytynyt ruokailuhetki

Ajoittain tässä kuvatessa tulee ihan syyllinen olo siitä että häiritsee kuvattavaansa.
Kuten tässäkin tapauksessa, linnut ruokailivat ihan kaikessa rauhassa pellon reunassa kun tulimme paikalle. Enkä tietystikään malttanut olla kuvaamatta näin hyvää tilannetta.


 Siihen asti kaikki sujui hyvin kunnes nousin autosta. Lintuparvihan nousi lähes välittömästi lentoon.  Ymmärrän hyvin että  linnut tankkaavat tulevaa muuttomatkaa varten ja poikaset tarvitsevat runsaasti energiaa selvitäkseen perille. Ja nyt ne joutuivat tuhlaamaan turhaan sitä energiaa joutuessaan siirtymään toiseen paikkaan.


 Ajattelin etteivät nämä joutsenet näin varovaisia olisi olleet, olen kuvannut joskus lähempääkin, mutta valitettavasti näin kävi. Tämän tilanteen kuvaamisesta on parisen viikkoa.


                                           Siellä ne menevät, nämä kauniit, ylväät linnut!

20 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat nuorista ! Jokohan muutto on alkanut, kovin olivat lentotuulellaa täälläpäin toissa päivänä, useita meni matalalta ylitse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähään aikaan en ole täällä nähnyt ja noitten lintuharrastajienkin sivuilla on ollut aika vähän havaintoja.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  2. Ehkä niitä oli jokin hätyytellyt aiemmin. Tai sitten ne vaan olivat muutenkin vaihtamassa paikkaa. Tosin jos joukossa oli poikasia niin ne lähtevät herkemmin "pakoon" viemään jälkikasvuaan turvaan ja opettavat niitä myös siten varomaan ihmistä. Kauniit kuvat sait tilanteesta vaikka sääli etteivät jääneet kuvattaksesi ihan rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pelto on ihan vilkasliikenteisen tien varrella että ainakin liikenteeseen ovat tottuneet. Tiedä sitten missä ovat kesänsä viettäneet. Poikaisia tässä oli enemmän kuin aikuisia. Se kaikki tapahtui taas niin nopeasti etten ehtinyt oikein reagoimaan!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  3. Siksi mä en uskaltanut ollenkaan lähestyä meidän lähipellolla olevia joutsenia, joita oli reippaasti toista sataa. Niitä kävi kyllä kiikaroimassa lintubongarit, vaan minä katselin vain autosta. Olisi ollut noloa, jos ne olisivat ottaneet ritolat mun takia. Vaikea tietää, miten lähelle sallivat tulla. Tosin peltoa halkoo tie, josta on kyllä kulkua, että ehkä ne olivat tottuneita enempi ihmisiin. Hyvät kuvat sait ja ajattele niin, että annoit niille opetuksen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä pelästytyin monisatapäisen isokoskelolauman lentoon kun risu katkesi jalan alla, olin jo lähes rannassa. Silloinkin harmitti valtavasti.
      Kyllä nuo lintubongaritkin varmasti pelästyttävät parvia lentoon, ainakin uskon niin.
      Tuo opetus-juttu olikin hyvä pointti :)
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  4. Uskon, että pahoitit mielesi ruokailuhetken keskeytyksestä,mutta jospa jatkoivat matkaansa juuri siihen suuntaan mihin oli tarkoituskin...
    Hienot kuvat sait uljaista lentäjistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime keväänä kun olin Hannu Siitosen luontokuvauskurssilla niin opin häneltä tätä kantaa, että luonto elpyy joissain tapauksissa hitaasti, esimerkiksi nyt jäkälät. Yritän parhaani mukaan ajatella kuvaustilanteissa jos niin vaaditaan, luonnon tai eläimen etua.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Näyttävät olevan nuoria joutsenia. Jospa ne ovat kasvaneet jollain syrjäisellä metsäjärvellä ja olivat erityisen arkoja.
    Näin joskus käy, ei sille mitään voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli nuoria ihan useampiakin. Hyvin voi olla näin, tavallista ihmisarempia.
      Kiitos Uuna!

      Poista
  6. Epäilen myös, että olivat erityisen arkoja. Esimerkiksi Hangossa joutsenet ovat selvästi tottuneita ihmisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskushan joutsenet voivat olla jopa maanvaiva röyhkeydessään. Vaikka se tuntuu aika uskomattomalta, tällaista olen kuullut Länsi-Suomen kesämökkiasukkailta.
      Kiitos Sussi!

      Poista
  7. Olen myös onnistunut karkottamaan pellolla olevat joutsenet nousemalla autosta. Pysäköityyn autoon ne eivät kiinnitä huomiota, auton ikkunasta kuvaaminen ei näytä häirisevän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auto on kyllä hyvä piilokoju! Olen huomannut sen keväällä esimerkiksi töyhtöhyyppiä kuvatessa.
      Kiitos seita!

      Poista
  8. Upea tuo alin kuva. Ihan taijanomainen. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on aika jännä luonnonvalo, pehmensin vähän reunoilta!
      Kiitos Piupau! Kiitos, siulle samoin!

      Poista
  9. Siellä mennään pää kolmantena jalkana ja kova kailotus liene käynnissä.
    Mainiot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kailotus oli kova, vaikka ne olivat ihan hiljaa ennen liikkeelle lähtemistään.
      Kiitos Liplatus!

      Poista