maanantai 3. syyskuuta 2012

Toive toteutui!

Eräs kesälle asetettu toive / haave toteutui, tapasin kuikan tai vielä onnekkaammin tapasin useita kuikkia :) Ihan sattumalta katse osui auton ikkunasta oikeaan suuntaan ja  kuikka on niin helposti tunnistettava!
Se on eräs upeampia lintuja,  olemuskin on jotenkin niin juhlava ja arvokas.

Sain otettua nämä kuvat eilen. Viikonloppu olikin mukava, lauantaina  joutsentanssi ja seuraavana  päivänä nämä ihastuttavat kuikat. Päivä oli kovin harmaa ja sade oli pientä tiheää pisaraa, melkeinpä sumumaista.
 Olin niin onnellinen kun tapasin nämä kuikat, ehdottomasti eräs kesän mieleenjäävimpiä luontokokemuksia ja huippuhetkiä!


Parvessa oli yhdeksän lintua. En osaa arvata mikä tätä porukkaa voisi yhdistää, emot ja poikaset, ehkä poikamiehiä?  Niillä näytti olevan kuitenkin hauskaa, liikkuivat pareittain lähellä toisiaan tai kolmen ryhmässä. Seuratessa tuli sellainen tunne että taitavat ovat kovin sosiaalisia!




Olin niin innoissani kuvaamisesta että mietin vasta jälkeenpäin pitivätkö linnut minkäänlaista ääntä, ei todennäköisesti, ei ainakaan tätä tuttua kuiik-ko, kuiik-ko ääntelyä.




Tämä vasemmalla oleva taitaa ola porukan vintiö.   Luulin kauempaa ihan toiseksi linnuksi kun siinä näkyi niin paljon valkoista kylkeä. Se vaan teki koko ajan  temppuja, välillä näkyi vain valkoinen maha ja räpylät kun se sukelteli toisten ympärillä, välillä jättäytyi selvästi jälkeen. Aloin jo miettiä onko sillä jotain tasapainohäiriöitä. Mutta kun porukka lähti uimaan selälle se pysyi ihan hyvin mukana.




Katsoin Luontoportista Birdlifen äänestystulosta vuodelta 2010 jossa kuikka oli valittu rakkaimmaksi mökkilinnuksi 38% äänistä, laulujoutsen sai 6% ja västäräkki 4%

Otin paljon kuvia, harmitti kun päivä oli niin pilvinen ja tuhnuinen. Linnut etenivät koko ajan rannasta poispäin selkävesiä kohti. Täytyy yrittää uudestaan vielä joku toinen päivä, mutta nämähän kohtaamisethan eivät ole tilattavissa vaan onnellisia yhteensattumia!

23 kommenttia:

  1. Voi Vikki, onnittelen sydämeni pohjasta. Toivoin niin, että tapaisit kuikat koska joutsenetkin oli siellä. Tuon hetken muistat kauan, mutta ei se yhtään vähennä seuraavan kerran riemua.
    Hienot kuvat sait, eikä tuo harmaus haittaa, sää oli mikä oli et sille mitään voi.
    Tapaat varmaan ne vielä uudestaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäthän tämän tunteen, ensimmäiset kangasvuokot jne. :)
      Aina sitä innostuu uudestaan sellaisista asioista jotka ovat tärkeitä!
      Jospa seuraavalla kerralla olisi kirkkaampi päivä, olen toiveikas :)
      Kiitos paljon Tiitsa!

      Poista
  2. Saat onnellinen ollakin, noita ei meilläpäin näy. Hieno hetki varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin olen tavannut tosi harvoin, joskus sentään äänen kuullut. Ovat nyt ilmeisesti yleistymässä.
      Kiitos AINA!

      Poista
  3. Toivottavasti tapaatte uudelleen. Hienot kuvat sait ja kiva kun niitä oli useamman linnun ruhmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät vaan mahtuneen yhteen kuvaan :) Toivon niin kovasti että tapaamme uudelleen!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  4. Voi, olipa sinulla onnea saada noin hienot kuvat. En ole ikinä nähnyt kuikkia. Upeita lintuja tosiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä viehätys piilee osittain siinä että ovat olleet erämaalintujen maineessa.
      Oli todella onnea matkassa!
      Kiitos Risa!

      Poista
  5. Voi, kuinka ihana kuikkajoukko! Onnittelut Vikki toiveen täyttymisestä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä joukkoa oli niin mukava seurata, näytti tosiaan siltä kuin olisivat seurustelleet.
      Kiitos Pessi!

      Poista
  6. Voi onnittelut todella tuollaisesta hienosta kohtaamisesta! Sait hyviä kuvia ja ihanan kokemuksen :-D

    VastaaPoista
  7. Hauska yksilö sieltä kuikkien joukosta löytyikin.
    Ihanaa että toiveesi toteutui.
    Minusta kuvat ovat hienoja. Selvästi syksyinen tapaamispäivä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin tosiaan mikä tätä yhtä veijaria vaivaa vai hupsutteliko se tosiaan :)
      Syksyä noissa kuvissa on toisin kuin nyt kun aurinko paistaa ihan siniseltä taivaalta!
      Kiitos Matonkude!

      Poista
  8. Oi kuinka ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  9. Täytyyhän kesän toive täyttyä, ennen kuin kesä kokonaan loppuu ♥
    Hieno kuvasarja ja kauniita lintuja tosiaan. Jospa ne jo suunnittelivat lähtömatkaa ja olivat siksi kokoontuneet yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi toive vielä olisi ja se on perhonen, suruvaippa!
      Nämä ovat jotenkin niin maalauksellisiakin. Kyllä tämä varmasti liittyy lähtömatkan alkusuunnitteluihin!
      Kiitos Siira!

      Poista
  10. Olipa kiva nähdä kuvia sukulaisista :D. Olen nimittäin Kuikka äidin puolelta. Olen kerran myös nähnyt kuikat näin laumana Kuolimolla. Ihmettelin kovasti, koska kuikka on luonteeltaan erakko. Mietin silloin, että olisiko kyseessä ollutkin kaakkuri, mikä on ulkomuodoltaan paljon samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän osaat kertoa mitä tämä yksi veijari touhusi :D
      Olen kuullut että Kuolimolla näkee kuikkaparvia, se on niin valtavan puhdasvetinen järvi!
      Kiitos Meeri!

      Poista
    2. Heh, Kuikat saattaa olla aika veijareita :D. Ainakin enosta on kerrottu, että uiskenteli kukasta kukkaan...

      Poista
  11. Mahtava kuikkaparvi. Ja ihan paras tuo valkomahainen veijari :) Oikein hyvät kuvat.

    VastaaPoista
  12. Juu hän oli kyllä veijari, tahtoisin tavata uudelleen!
    Kiitos Lissu!

    VastaaPoista