Varrella virran

Antsku-sorsa on sen verran harvinaisempi tapaus, että laitetaan nyt vielä kerran hänen kuulumisiaan.

 Huomaatteko nuo pyrstökikkarat, niistä tietää että kyseessä on koiraspuolinen lintu, tästä lempinimestään huolimatta. Jossain edellä muistaakseni kerroinkin, että nimi oli keksitty Imatralla  Putoushahmo Antskun mukaan, jonka kerrottiin olevan sieltä kotoisin.

 Tämä pariskunta viihtyi keskenään, kuljeskelivat sekä uivat rinnatusten, ilmeisesti pariutuneet. Kovin samanmieliseltä tämä puhdistuskin näyttää.

 Antsku seuraa ihan kirjaimellisesti sanottuna vanavedessä ja vielä sokkonakin. Tätä se rakkaus teettää :)

Lentoonlähtö

Joskus vastavalo yllättää.

Talvipäivä

Tänään oli pitkästä aikaa mahdottoman hieno talvipäivä, aurinko paistoi aivan pilvettömältä taivaalta.
Lähdimme heti aamusta etsimään koskikaraa, toiveissa oli myös saukon tapaaminen.

Kuljimme joenvartta. Edellisenä päivänä sataneeseen lumeen ei kukaan ollut vielä painanut askelten jälkiään. Vastaan tullut vanhempi mies kertoi että oli kulkenut polun reunassa, sitä ajatellen jos joku haluaa kuvata polkua. Eipä tullut edes mieleeni kun lähdimme polkua etenemään. Hienosti ajateltu!
En ole tainnut koskaan nähdä miten mäntyjen rungot höyryävät, kun aurinko alkaa niitä lämmittää. Harmi kun en saanut sitä höyryä kuviin.
Aurinko lämmittää jo ihan todella, sen tunsi mustan untuvatakin läpi.

Polku päättyy tähän,  tämän sulan, virtaavan  veden äärellä koskikara viihtyy. Joen reunustat ovat melko kivikkoisia  ja vähän vaikeasti pääteltävissä mikä kohta kestää liikkumista näin talviseen aikaan. Kaiken lisäksi lintu viihtyy vastarannalla, varjon puolella, joten kuvaaminen ei juurikaan onnistunut siten kuin olisin toivonut.

 Pieneksi hetkeksi se piipahti samalle puolelle kuin kuvaaja. Nopeasti, ilman jalustaa nappasin nämä kuvat. Täytyy tehdä vielä  toinen reissu keväämmällä, katsomassa olisiko tälle yksinäiselle löytynyt puolisoa.

Huomisellekkin taitaa olla aurinkoa luvassa, uudet seikkailut odottavat!
Ai niin se saukko. Näimme kyllä sen jään reunalla kalastamassa, mutta niin kaukana, että tässä tapauksessa kiikari oli paras ratkaisu sen tarkkailuun.

Kurren kioski

Pihapiirin kurre sai oman pähkinäkioskin ja oivalsi melko pian miten tämä homma toimii. P-kioski on 24h avoinna, eikä edes vapaaehtoisesta maksusta puhuta missään. Ruokavalion monipuolistamiseksi se vierailee myös viereisellä lintulaudalla auringonkukansiementen takia. Saattaa siellä ollessaan vähän leuhkia tinteille pähkinäpaikastaan.
Viime vuonna metsäruokinnalla oli vastaavanlainen, mutta siellä olevat oravat eivät osanneet tätä hyödyntää.

Kuva on nappaistu nopeasti auton ikkunan läpi. Kurre on sen verran arka, että lähtee heti kun ihminen tulee liian lähelle. Toivon voivani vähän kesyttää, niin saisin kuvattua tilanteen jossa se nostaa kannen ja ottaa pähkinöitä. Luulen että se onnistuisi hyvinkin, paikka vaan ei ole ihan kodin lähellä.

Kettupostia

Talvikuukaudet vuodenvaihteen molemmin puolin ovat kuluneet lähes ketuitta. Vain yksi ainoa kohtaaminen on tullut ikuistettua. Tiedän kyllä että kaupungilla vilistelee kettuja päivittäinkin, jopa työpaikan viereisessä puistossa. En vain ole ollut sopivasti paikalla.
Se ainut kohtaaminen meni näin, silloin oli muuten kova pakkanen ja pallellutin nenänpääni. Kettu ylitti rannan lähettyvillä olevan kadun pyydystämänsä myyrä suussaan ja paineli sitä tähän risukkoon syömään. Aterian lopuksi nuoleskelee tyytyväisenä suupieliään.

 Paikallislehti kertoi että keskussairaalan parkkihallissa oli katkottu autojen lämmitysjohtoja. Syylliset selvisivät melko pian, ketuthan ne olivat olleet asialla. Syyksi tähän käyttäytymiseen epäiltiin  reviirimerkintää. Ne nukkuivat ja lämmittelivät suojaavan katon alla, merkiten kai sitten tonttinsa rajat. Ihminenhän ei katsonut tätä kovin suopeasti.

Sukellus

Nyt yllätti koirastelkkä suopeudellaan , liikkui sunnuntaina samoissa maisemissa kuin alla oleva merimetsokin.
Valkoista Antsku-sorsaa olin tapaamassa, kun huomasin sorsien joukossa kolme telkkää, kaksi koiraspuolista sekä naaras.
Telkät näyttävät viihtyvän hyvin osittain sulana olevassa Vuoksessa.
Koirailla taisi olla jo vähän kevättäkin rinnassa kun ajoivat toisiaan kiivaasti takaa. Pientä pääntaivutteluakin ilmeni siinä naaraan lähettyvillä.

Toinen koiraista tuli sukeltelemaan ihan rannan tuntumaan. Olin ollut siinä kyykyssä jo pidemmän aikaa, joten tottui kai läsnäolooni.

Vähän aikaa kesti että opin aavistamaan milloin seuraava sukellus mahdolllisesti alkaa, tiettyjä maneereja seuraamalla. Monesti se yllätti ja "filmiä" paloi turhaan :)

On tuossa linnussa voimaa. Kovin helponnäköisesti tuo sukeltaminen sujuu. Hienoa kehonhallintaa, ja kaiken lisäksi, tulee ruokailu ja liikunta suoritettua siinä samassa.

 Vesi oli yllättävän kirkasta. En vaan uskaltanut mennä yhtään lähemmäksi.  Näytti kyllä siltä että rannalla oleva jäätynyt "vesikansi" olisi kestänyt. Vuoksen vietäväksi joutuminen ei houkuttele, ainakaan talvella.

Räpylät näyttävät toimivan melana ja kai tuolla pyrstölläkin suoritetaan jotain ohjausliikkeitä, kun se on noin levällään.

Tämä vedestä pintaan ponnahtamisen kuvaus, se oli vaikeinta. Enkä huomannut sellaista edes ajatella että olivatko sukellukset samanpituisia ajaltaan.
En vain millään saanut tarkennettua oikeaan kohtaan. Epätarkkoja kuvia mekoinen määrä. Siinä taas yksi oppimisen paikka.

                                     Valmiina uuteen sukellukseen, ihan kuin lupaa kysyisi :)

Eräs kuvaushaave

Kevät etenee, voisi kai jo sanoa että pitkin harppauksin. Valoisuus lisääntyy, niin mikäs tämän mukavampaa!
Viimeviikkoina olen kuvannut melko vähän, on ollut kaikkea muuta aikaa vievää puuhaa. Nyt päivien pidentyessä kuvausaikaa tulee lisää ja kuvattavaakin tässä viikkojen edetessä kohti kevättä. Tammikuussahan olisi saanut valtavan hienoja talvikuvia, joita ihailin tuolla fb:n puolella. En oikein tiedä miksen osaa/innostu ottamaan maisemakuvia.

17.1 Imatralla, Vuoksen rannalla oli pakkasta -20° ja melko napakka tuuli. Paikallinen lintumies kertoi siinä kiikaroidessaan että vastarannalla on kaksi merimetsoa, ihan rannan tuntumassa. Sinne!
Olin varma että poissahan ne ovat kun sinne ehdimme, automatkaa tuli kuitenkin jonkin verran sillan kautta kiertämällä.

Ihmeellistä kyllä, siinä ne pysyivät, ihan rannan tuntumassa. Sain kuvata mielin määrin. Viime keväänä ei onnistunut mitenkään, olivat niin kovin arkoja. En tiedä, saiko kylmyys ne pysyttelemään aloillaan. Valoa olisin tähän toivonut, kauniitten siipien takia.
Merimetsoistahan on kovasti haittaa siellä missä ne ovat päässeet reilusti lisääntymään. Täällä koen ne vielä eksoottisina lintuina ja sain toteuttaa erään kuvaushaaveistani.

Samalla rannalla hurvitteli vanha tuttu Antsku-sorsa. Se uiskelteli monta metriä yhteen suuntaan etenemällä näin, vuorotellen pää tai pyrstö veden alla ja kohta toiseen suuntaan. Näytti ihan siltä että Antskulla oli kivaa!