Kauniita siivekkäitä

Sudenkorentoja kuten  perhosiakaan  ei mielestäni ole ollut niin paljon kuin viime kesänä, tai ainakaan näillä paikoilla joilla kuvaan.
Tämä  korentojen lajimääritys ei ole  ihan niitä helpoimpia. Siksi olen näissä kuvissa esiintyvistäkin vähän epävarma vaikka tutkin Sami Karjalaisen Suomen sudenkorennot kirjaa sekä katsoin tietoa Korentowikistä.
Tykkään kovasti näistä korentojen yksityiskohdista, lisäksi ovat upeita ja niin  nopeita lentäjiä.
Korennot eivät istu kissankellon tai jonkin kauniin kesäkukkijan päälle, vaan ovat tuollaisia aika vaatimattomia valitessaan poseerauspaikkansa :) Kai se on tuo painorajoituskin!

                                                                 Punasyyskorento

 Hoikkasinikorento. Tuossa yllä mainitussa kirjassa, jonka uusittu painos on vuodelta 2010, sanotaan että harvinainen ja hyvin paikoittainen. Laajimmat esiintymät ovat Heinolan ja Mäntyharjun välillä ja Ruokolahden alueella. Kuvasin Suomenniemellä, josta ei ole niin mahdoton matka Mäntyharjulle.

 Tämän lajin voi sekoittaa merikorentoon jonka siipitäplät sekä olkajuovat ovat mustat. Tai litteähukankorentoon jonka siipien tyvessä on iso ruskea laikku. Tai sorjahukankorentoon jonka siiven tyvessä on myös tumma laikku. Joten tämä vaikutti hyvin varmasti hoikkasinikorennolta.

 Tähän en arvannut laittaa tunnistusta, uskon kyllä että on näitä tavallisempia. Olen iloinen jos joku vinkkaa :)

                                                                   Tummasyyskorento

Suosikkiputki sekä kamera ovat edelleen korjattavina. Olen nyt tullut tosi läheiseksi makroputken kanssa :)

Kaapissa on  Canonin EF 70-200mm 1:2.8 L, silloin säästösyistä en raaskinut ottaa kuvanvakaajan kanssa ja nyt se asia tietysti harmittaa. Putki on sen verran painava että jalustan kanssa pitäisi kuvata. Mutta aion kyllä opetella sitä jalustaakin kuljettamaan. Näissä pienten asioitten kuvaamisessa se on vaan aika hankala vai ajattelenko hankalasti!

Älä huomaa!

 Toivoo nurmiheinäsirkka, yrittäessään piiloutua yhä paremmin kukan siemenkotien taakse.

 Älä huomaa, toivoo myös kortta ylöspäin kiipeävä lajitoveri.

 Pieni värisevä päästäinen pesäkolon suulla toivoo taatusti samaa, ennenkuin ehtii livahtaa turvaan.

 Olen tässä kuin en olisikaan ja toivon ettet huomaa, toivoo oletettavasti myös skorpionikorento. Tämä yksilö taitaa olla ihan kesän viimeisiä, koska esiintymisen sanotaan lopuvan elokuun puolivälin paikkeille.

Olen vain pieni sammakko ja toivon ettet huomaa.

Otsikko viittaa sveitsiläisen tunnetun lastenpsykologin AM:n kirjan nimeen. Anteeksi teille jotka ehkä vahingossa eksyitte tänne luonto-blogiin. Otsikko oli tähän vain niin sopiva :)

Muurahaisten kesähäät

 Olin kuvaamassa syyskorentoja kun huomio kiinnittyi tähän suureen, siivekkääseen muurahaismäärään. Pesä sijaitsi tutulla perhostenkuvauspaikalla.
 Ymmärsin tulleeni muurahaisten häälennon lähtöpaikalle ihan kuokkavieraana.
"Jonakin tyynenä, lämpimänä heinä- tai elokuun iltapäivänä koko yhteiskunta lähtee äkkiä parveilemaan." Tämä lainaus jälleen Åke Sandhallin: Ötökät kirjasta.
 Juuri näin on tapahtumassa.

 Neitsytkuningattaret ja koiraat ovat lähdössä vaaralliselle häälennolle kumppania etsimään. Useimmat joutuvat lintujen, sudenkorentojen ja petokärpästen saaliiksi.
Seurasin tätä pitkän aikaa, epäonnekseni myös itikat olivat kiinnostuneita  häälennosta ja erityisesti kuvaajasta.
Ensin pesästä nousivat nämä koiraat. Niitä oli ihan valtava määrä korsissa roikkumassa.

Kaikilla oli päämääränä nousta nopeasti ylös ja lentoon.
Suurimman osan kesästä pesissä tuotetaan työläisiä. Tiettynä aikana lajista riippuen munista kehittyy siivellisiä kuningattaria ja koiraita. Joita kansanomaisesti kutsutaan lentomuurahaisiksi. Nämä siivekkäät ovat kömpelömpiä ja hieman kookkaampia, eikä niillä ole myrkkypiikkiä eikä muurahaishappoa puolustautumiseen  kuten työläisillä.
Nämä koiraat siis nousivat ensimmäisinä, päätin odotella kuningatarta jonka kuvittelin olevan kovinkin kookkaan :)

 Seuraavaksi tulivat keltaiset muurahaiset jotka ovat ilmeisesti työläisiä koska niillä ei ollut siipiä. Ja työläisten vanavedessä alkoi nousta selvästi muita kookkaaampia siivekkäitä muurahaisia. Ymmärsin että pesässä on siis useampia kuningattaria.
Työläiset pyörivät koko ajan tiellä, en tiedä estivätkö vai auttoivatko kulkua. Melkoinen sekamelska vailla mitään järjestystä, luullakseni :)
Kuvasin makrolla ihan pesän vieressä, yksikään muurahainen ei tullut vaatteisiin eikä käsille.

 Määränpäänä lennolle on parittelupaikka. Joillakin lajeilla samalle paikalle kertyy yksilöitä useammista pesistä vuodesta toiseen. paikka voi sijaita useiden kilometrienkin päässä kotipesästä.
Meidän takkahuoneen lattialistan alla oli muutamana vuotena tällainen kokoontumispaikka, josta ne nousivat ylös, varmastikin tuhatmäärin. Nyt onneksi ovat tämän paikan hyljänneet, autoimme kyllä ymmärtämään että tämä ei ole oikein sopiva paikka.

 Näytti siltä että koiraatkin yrittivät estää kuningattarien lentoonlähtöä vai onko tämä toiminta paritteluun liittyvää valmistelua.
Parittelun jälkeen koiraitten osuus muurahaisyhteiskunnassa on tehty, ne kuolevat parin päivän kuluessa parittelusta. Koiraitten jälkeläiset voivat elää vielä kymmenenkin vuotta koiraan kuolemasta, jos koiraan hedelmöittävä kuningatar selviää hengissä.

 Koiraat pyrkivät häälennolla hedelmöittämään mahdollisimman monta kuningatarta.
Uusien kuningattarien tehtävä on löytää sopiva paikka pesän perustamiselle. Pesäpaikkaa etsivä kuningatar on jälleen alttiina monille vaaroilla.

 Pesäpaikan löytäessään kuningatar sukii siivet pois selästään tarpeettomina ja kaivautuu maahan munimaan.
Uuden yhteiskunnan rakentaminen voi alkaa.

 Toisilla lajeilla häälennolle lähdetään asteittain ja parveiluaika kestää muutamia päiviä.
 Jos huomenna on kaunis päivä voisin käydä vilkaisemassa mitä sinne kuuluu. Väkeä näytti kyllä olevan ihan valtavasti.

 Löysin tähän asiatietoa netistä Kaleva.fi Luonto- sivuilta
Tietoa käytin  vähän soveltaen.

 Tuossa ylläolevassa kuvassa työläinen keikkui kahden heinänkärkeen päässeen kuningattaren päällä, ikäänkuin estämässä lentoon lähtöä.

Olipa taas aika mielenkiintoista seurattavaa.

Täytyy toivottaa tälle matkalle lähtevälle neitsytkuningattarelle hyvää matkaa! Ehkä joskus, hyvällä onnella  voin kuvata tämän kuningattaren perustaman pesän häälentoa.

Perhosia 13.

Ehdin tuossa iltapäivällä ennen sadetta tekemään parin tunnin perhoslenkin. Tuuli nostatti sadepilviä joten kuvaaminen oli vähän haasteellista, makrolla pelkastään kuvasin.
Eniten oli liikkeellä lanttu- sekä sitruunaperhosia molempia tosi runsaasti. Nämä muut kuvassa esiiintyvät ihan yksittäisinä. Neitoperhosia oli jostain syystä vain yksi vaikka niitä oli viime viikolla paljon.

 Ilahduin kun näin nokkosperhosten uuden sukupolven edustajan. Keväälläkään näitä ei ainakaan täällä näkynyt, yhtä, kahta lukuunottamatta.
Uusi sukupolvi lentää heinäkuun puolivälistä säiden kylmenemiseen saakka, syys-lokakuulle.

 Sitruunaperhosia on runsaasti, näin varmasti ihan kymmeniä. Kukkivat kukat sen sijaan alkavat olla vähissä. Ohdakkeissakin enää ihan muutamia tuoreita nuppuja. Onkohan tämä kasvi syysmaitiainen jossa nämä lähes kaikki tämänpäivän perhoset ovat kuvattu. Sitruunaperhosten uusi sukupolvi lentää heinäkuun lopulta syksyn kylmien tuloon saakka.

 Neitoperhosten ainoa edustaja tänään. Neitoperhosten uusi sukupolvi lentää elokuun alusta myös syksyn kylmien tuloon saakka, toisinaan jopa lokakuulle, jolloin hakeutuvat talvehtimaan.

 Ainoa sinisiipi. Viikko, pari sitten näitä lensi vielä runsaasti.

 Ohdakeperhonen, jostain syystä eräs suosikeistani. Ehkä siksi kun on niin kaukainen matkaaja, Afrikasta Eurooppaan. Tämä on oletettavasti Suomessa kehittynyt yksilö, lentävät elokuun alusta syyskuun ensimmäisiin pakkasiin.

 Tämän perhoslajin talvehtiminen ei onnistu Suomessa

 Onnistuin saamaan kuvan lanttuperhosien siipien yläpinnasta. Yleensä se on pitänyt siipensä supussa laskeutuessaan ja lentelee nopeasti paikasta toiseen.
Toivottavasti tulkitsin oikein että tämä on 2. polven naaraspuolinen lanttuperhonen.

 Yksinäinen kultasiipikin istuskeli vielä haavan lehdellä.

Kotipihalla kaksi suruvaippaa vietti baari-iltaa. Baareissa on ollut vilkkaampiakin päiviä, amiraaleja, neitoperhosia,  ohdakeperhosia ja yksi herukkaperhonenkin.
Näin tänään.

Eilen tulleessa Luontolehdessä perhosasiantuntija Jaakko Kullberg kertoi että perhosten kato on ollut alueellista, siis tänä kesänä. Hän kertoo että elokuussa voidaan kokea huikeita näytöksiä ja olettaa että etelän- ja idän väliset tuulet voivat tuoda meille vaikka mitä. "Vähintään odotan purjeperhosia, vaaleakeltaperhosia ja sinappiperhosia."

Hei tytöt!

Hankitaanko ensi kesäksi tällainen uuma, nyt ei enää ehdi. Se kai tarkoittaisi ymmärtääkseni ympärivuotista mesidieettiä :D

Miten voisin pärjätä ilman Kesämäen herkkumunkkeja, niin ja ihania avocadoja. Pitää kyllä harkita tarkkaan.

Mukavaa viikonloppua!

Taas opin uutta :)

Enpä tiennyt tämänmoisestakaan  otökästä mitään ennen viime sunnuntaita!  Muistelen että näitä reikiä hiekassa olen kyllä nähnyt mutta olen kai luullut että ne ovat muurahaisten tekemiä.
Kuvia on aika monta mutta tämän asian kertominen vaatii nämä 16 kuvaa.
Sitaateissa oleva asiateksti on Åke Sandhall: Ötökät-kirjasta

 Olin kuvaamassa sudenkorentoja kun huomasin tämän vilkkaan kaverin, joka kulki kovaa vauhtia heinänkorrelta toiselle ja välillä kiisi maata pitkin ikäänkuin olisi ollut eksyksissä.
Pakkohan tätä näytelmää piti alkaa seuraamaan.
Kotona selvisi että kyseessä on hietapistiäinen, 12-20 mm kooltaan, liikkuu huhti-syyskuussa, yleinen hiekkamailla.

 Paljaalla silmälläkin näin että kaverilla on toukka saaliinaan. Ihmeen taitavasti se piteli toukkaa otteessaan vaikka vauhti oli melkoinen.

 Kuvasin kyykyssä tämän hiekassa olevan reiän vieressä mutta en osannut tässä vaiheessa epäillä että tällä pistiäisellä ja reiällä olisi mitään tekemistä toistensa kanssa.
"Aikuinen hietapistiäinen imee ravinnokseen kukkien mettä, mutta toukat kehittyvät eläinravinnolla, pääasiassa perhostoukilla." Ahaa!

Hietapistiäinen kulki ensin useamman kerran reiän ohitse ennenkuin aloitti tämän kaivamistouhun.
"Ensin pistiäinen kaivaa hiekkaan käytävän, peittää sen kivellä ja lähtee saalistusmatkalleen. Löydettyään toukan se lamaannuttaa toukan keskushermoston."
Tässä pistiäinen on siis palannut saalistusmatkaltaan toukka mukanaan. Päällimmäisenä kolossa oli pistiäisen kokoonnähden melko iso kivi jonka se nosti ihan huolettomasti pois ja sen jälkeen monta pikkukiveä. Vauhti oli kova ja työkentely järjestelmällistä.

 Toukka oli ihan liikkumattomana tuossa työmaan vieressä. Välillä pistiäinen siirsi kiviä kauemmaksikin. Kuinkahan paljon niitä mahtoi ollakkaan!

 "Se vie saaliinsa pesälle, siirtää kiven sivuun ja vetää toukan käytävään. Sitten se kiinnittää munan toukan pintaan, sulkee käytävän ja kaivaa uuden käytävän seuraavaa uhria varten."

 Toukka liukui ihan kevyesti ja vaivattomasti pesän syövereihin ja näkymättömiin kuin myös pistiäinen, hetkeen ei näkynyt liikettäkään.

 Munimisessa ei tosiaan kauan aikaa mennyt, kohta se tuli taas maan pinnalle ja aloitti järjestelmällisesti sulkemaan pesän suuta.
"Pistiäistoukka syö ensin saaliin vähemmän tärkeät osat, niin että ravinto pysyy elävänä ja tuoreena."

 Sulkemisen se aloitti pienemmillä kivillä joita se haki vähän kauempaakin, taitavasti eturaajoilla kantaen.

 Tässä taas kokoonnähden melko suuri kivi. Olisi ollut mielenkiintoista ottaa tästä asiasta videota. Netistä muuten löytyy kun laittaa hakusanaksi hietapistiäinen, siinä näkee mikä vauhti tässä toimenpiteessä on.

 Toisessa kirjassa kerrottiin että että pistiäisen toukka kuoriutuu aikuiseksi vasta seuraavana kesänä. Kuinkahan monta perhostoukkaa tässä menetetään!

 Välillä pistiäinen kävi heinänkorrella ikäänkuin peseytymässä, se hankasi jaloillaan päätään ja kehoaan ja palasi sitten taas työn ääreen.

Työ alkaa olla valmis. Tuo suunnilleen klo. 7.00 kohdalla oleva kivi on hyvä merkki seurata miten se noita kiviä ottaa ihan tuosta lähiympäristöstä. Lopuksi se vielä huvittavasti "potki " hiekkaa tuohon päälle. Eipä kukaan arvaisi ellei tietäisi mitä tuolla paikalla tapahtui. Hietapistiäinen hävitti niin sanotusti jälkensä.