lauantai 14. heinäkuuta 2018

Kesäkuulumisia

Tämä kesä on tuntunut pitkältä, se on tietysti ihan positiivinen asia. Johtunee siitä, että toukokuu oli jo niin kesäisen lämmin.
Pitkä kuiva ja lämmin jakso kuritti vähän luontoa, alkoi jo pelottamaan, että riittääkö mitään ihasteltavaa enää loppukesälle.


Kyllä näyttää riittävän. Tein eilen kuuden tunnin kuvausreissun, lämmintä oli +25°, tänään ei voimia riittänyt kuin kolmen tunnin reissuun, kun mittari näytti +28° Vähän liikaa, onneksi kotona voi vilvoitella ilmalämpöpumpun avustuksella.

Tämä luonnonkukkakimppu ilahdutti juhannuksena.



 Yritän vähän kehittyä eteenpäin tässä kuvaamisessa. Nyt on innostusta taustoihin, tässä kohtaa yllätyin ihan positiivisesti kun purin kuvat kortilta. Taustainnostuksesta johtuen olin niin hyvilläni.
Hämähäkki on verkossaan, taustalla huovinkukkaa ja mökkipolku, miten ihmeessä tuo ruskea sävy ilmestyi noin runsaana.



 Nyt on kissankellojen aika, tuo sininen sävy taitaa olla maailman kauneinta.
 Tänään kiinnitin huomiota siihen, miten erilaisia nuo kellot ovat, sekä kooltaan, että muodoltaan. Riippuukohan se kasvupaikan olosuhteista vai mistä.


 Leppäkertutkin ovat saapuneet näkyville, uskaltaisiko jo sanoa, että runsain määrin. Huomasin myös että kirvojakin näyttää olevan, joten niillä ei ole mitään huolta huomisesta.
Kyllä tuo seitsenpistepirkon ilmestyminen jaksaa aikuistakin aina ilahduttaa. Muistan nuoruudesta kesän kun näitä oli ihan valtavasti, kaduilla punaisena virtana, sekä Saimaan pinnalla ihan lautoiksi asti.


 Miulla on kamerarepussa aina iso musta jätesäkki. Miksikö? Se on kuvausalusta, menee pieneen tilaan, eikä välitä kastumisesta. Lemmikin kukkia kuvatessa levitin sen useammankin kerran maahan, ne kun kasvavat vähän kosteammilla paikoilla.
 En ole muuten onnistunut kamppaamaan yhtään lenkkeilijää, vaikka joskus röhnötän lenkkipolunkin varressa.



 Tässä toinen taustaltaan yllättävä hämähäkkikuva.
Tausta näyttää melkeinpä siltä kuin se olisi öljyväreillä tehty, kuin joku entisaikojen kuuluisa kuvataiteilija olisi sen aikaansaanut. Jos nyt yrittäisi tuota uudelleen, se ei varmastikaan onnistuisi.



 Vähältä piti etten taas myöhästynyt, nurmikohokki oli onneksi jättänyt pari vartta vähän myöhempään kukintaan.
Tämä on jotenkin niin jännä ja viehättävä kasvi, hyvin kuvauksellinen.



 Mustikka-aika on alkamassa. Paikallislehti kertoi että thaimaalaiset poimijat ovat jo saapuneet. Onneksi, ettei tätä upeaa marjaa jää niin paljon metsiin.
Meillä kotona mustikka kuuluu monen aamupalan yhteyteen. Sillähän kerrotaan olevan positiivista vaikutusta silmiin ja ihan tutkitustikin.





 Heinäsirkka uskoi olevansa hyvässä piilossa ja annoin sen uskoa, että näin on.
Koska näen tällä hetkellä melkoisen huonosti, harmittaa kun en pääse oikein täydellä temmolla kuvamaan näitä pienempiä otuksia. Elokuun puolivälin tienoilla pitäisi saada apua tähän harmittavaan ongelmaan.



Mukavaa kesää kaikille täällä vieraileville. Toisilla on loma jo varmastikin ollut ja toisilla se on edessä.
Nauttikaa luonnosta, kameran kanssa tai ilman.
 Olen muuten tämän kuvaamisen suhteen niin taikauskoinen, etten lähde juuri minnekkään ilman kameraa, koska silloin se susi taikka ilves varmsti kulkee ohitse.

32 kommenttia:

  1. Ihana nähdä pitkästä aikaa, näitä kauniita kuviasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne, mukava kuulla!
      Iloisia elokuun päiviä!

      Poista
  2. Ihanat kuvat Vikki jälleen kerran!

    Huh hellettä, ei tosiaan jaksa pitkiä lenkkejä tehdä, mutta uimavesi on ihanan lämmintä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen on jäänyt melko vähiin näitten helteitten takia, perhoskuviakaan ei ole kertynyt kovinkaan paljon.
      Kiitos ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  3. Olipa mukavaa, kun taas käväisit bloginkin puolella. :)
    Hienoja kuvia taustoineen.Minä ihastuin erityisesti tuohon heinäsirkka-kuvaan.
    Siinä on hieno tunnelma.
    Ihanaa kesän jatkoa Vikki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas tässä mietin, että pitäisikö siirtyä blogin puolelle :)
      Tuosta mainitsemastasi kuvasta tykkäsin itsekkin, erityisesti sen väreistä.
      Kiitos ja ihanaa elokuuta!

      Poista
  4. Ihanat kuvat.
    Kuvastasi tuli mieleen, että en ole nähnyt nurmikohokkia ollenkaan tänä kesänä.
    Taidan varastaa jätesäkki-idean. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nurmikohokki on aivan ihana, se vaan kasvaa täällä niin harvakseltaan.
      Pakkaa vaan jätesäkki mukaan, sallii vaativammankin pötköttelyn:)
      Kiitos ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  5. Ihania mustikkakuvia! Kesän voisi kiteyttää kypsään mustikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, mustikka on kesä:) Tänään pakastin viimeiset mustikat, pakastin ei vedä enempää.
      Kiitos, mukavaa elokuuta!

      Poista
  6. Hienoja kuvia! Mukava kuulla sinusta.
    Tänä kesänä on ollut paljon leppäkerttuja, mukavaa sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että täällä tapaa vanhat tutut!
      Leppäkerttuja on tosiaan nyt ollut kiitettävästi, mukavaa!
      Kiitos ja nautinnollista elokuuta!

      Poista
  7. Upeita kuvia! Mukava kuulla sinusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, kiva kun käväisit!
      Mukavia elokuun päiviä!

      Poista
  8. Olipa taas tosi kiva tulla tänne blogin puolelle lukemaan kuulumisiasi sekä ihailemaan ihania kuviasi ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tänne välillä haikailen, tuo puhelin on vaan niin koukuttava juttu:)
      Kiitos Ansku ja mukavia veneilyreissuja vielä elokuullekkin!

      Poista
  9. Hienoja kuvia. Jätesäkki on hyvä idea. Se on kevyempi kuin käyttämäni vahakangaspala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säkki on tosiaan kevyt kantaa ja hyvän kokoinen.
      Kiitos seita ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  10. Minäkin muistan nuoruudesta Tampereelta, että leppäpirkkoja oli yhtenä kesänä niin paljon, että niitä oli esim. bussin lattialla niin, että olisi voinut vaikka lapiolla mättää pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä ihmeellinen vaellus, nyt taitaa olla sama gammayökkösilla, joskaan ei ihan niin runsas.
      Mukavaa elokuuta!

      Poista
  11. Kauniita kuvia. Varsinkin tuo ensimmäinen on väreiltään ja asettelultaan mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä kuvassa on kesä ja juhannus!
      Kiitos JPK ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  12. Mahtavat kuvat!
    Ihania kesäpäiviä sinullekin.
    Älä ryydytä itseäsi helteissä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein ryydytin:D Vähän liikaa nämä mittarin lukemat ovat olleet!
      Kiitos Susanna ja mukavia elokuun päiviä!

      Poista
  13. Hurjan taidokasta kuvaamista. Osaat kuvat kaikkea, niin liikkuvaa, kuin maisemaakin, Ja toisekseen, melkoinen sissi olet, kun helteessä jaksat tuntitolkulla kuvata. ehkä olen lievästi kade, sillä itse en näissä 30 helteissä juuri auringossa voi olla.
    Peukutan silmähommaan, itellä sama juttu ja elkokuun puolivälissä. Toivotaan hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein kuumimpina päivinä oli pakko olla varjossa, siitäpä syystä kuvaaminen on ollut tavallista vähempää.
      Peukutan myös sinneppäin! Miulle tuli aika elokuun loppupuolelle, kyllä jo niin odotin.
      Toivotaan meille parasta!
      Kiitos ja mukavaa elokuuta kaikinpuolin!

      Poista
  14. The purple flowers with the Daisies are so beautiful. I love the arrangement of these flowers, thanks for the share. Loved seeing these photos, keep up the posts. Hope you have a wonderful rest of your week.

    World of Animals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm so glad you like it. Thanks for your kind words!
      I wish a nice August!

      Poista
  15. Olipa ihania kuvia tässä ja edellisessä postauksessa! Ihailen noita kauniita puhtaita sävyjä. Itse taistelen loputtomasti valkotasapainon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nyt kerron salaisuuden, valkotasapaino on hyvin usein automaatilla :)
      Kiitos paljon ja mukavaa elokuuta!

      Poista
  16. Thanks for sharing, great post!

    Áo khoác Đà Lạt chuyên sỉ và lẻ áo khoác áo khoác nam với giá ưu đãi nhất 2020. Luôn cập nhật mẫu mới chất lượng và dày ấm nhất kể cả với thời tiết lạnh giá các nước có du học sinh và xuất khẩu lao động. Aokhoacdalat.com được đồng hành cùng các bạn!!!!

    VastaaPoista