lauantai 31. tammikuuta 2015

Vähän erilainen


 Kuvasin  tänään Imatralla, Vuoksen rannalla, menin sinne alunperin merimetsojen takia. Merimetsokuvaus meni pieleen, en ollut tarpeeksi varovainen. Pysähdyimme sitten sorsien talvehtimispaikalle, siellä olikin melkoisen suuri yllätys  odottamassa!

Luulin lintua siinä paikan päällä albiinosorsaksi, ihmettelin vain silmien väriä. Muistelin että albinismissa silmien väri on punainen.


 Se viihtyi ehkä hiukan erillään muista, ruokaili kyllä toisten kanssa ja vedessä piti hyvin puolensa. Lintua ei millään lailla syrjitty.

Paikalle tuli pyöräilevä rouva runsaan eväskassinsa kanssa ja sai linnuissa aikaan mahtavaa säpinää. Valkoinen lintu hyppäsi vedestä ruokintapaikalle kiirettä pitämättä. Söi hetken ja siirtyi sitten vähän sivummalle, jolloin sain tuon ylimmäisen kuvan.





 Rannassa lintu viihtyi tämän naarassorsan kanssa, uiskentelivat nätisti yhdessä siinä rantaviivan tuntumassa.





 Kotona aloin mielenkiinnosta googlata, mitä sanotaan albinismista.
Wikipedia kertoi että Vuoksella on tavattu 2010 sorsa-ankka ja havainto on tehty myös joulun alla 2014.
Tämä tieto kuitenkin kumoutui, lintututkija Harry Lehto kertoo että ankka on sinisorsan kesytetty muoto, kyseessä on sama laji.
Valkoisuus on sinisorsalla syvällä geeneissä, valkoiset geenit ovat putkahtaneet  jostain syystä esiin. Suomessa arvellaan elävän noin kymmenkunta valkoista sinisorsaa.


 Löysin tietoa lisää, kera videon.  yle - UUTISET Kotimaa 17.12.2014 ja sama lähde myös 13.12.2014
 Kerrotaan että linnulla on ikää jo viisi vuotta, se on sukupuoleltaan koiras ja päässyt pesimään vuosittain. Imatralaiset ovat antaneet lemmikilleen nimen Antsku.


 Tämän värisiä lintuja suuressa joukossa oli kaksi. Voisivatkohan nämä olla tämän valkoisen sorsan jälkeläisiä! Ainakin olivat ihan poikkeavan värisiä muuhun joukkoon nähden.


 Toivottavasti tämä lintu saisi elää pitkän elämän, saisi olla metsästäjiltä ja saalistajilta turvassa. Suojavärin puuttuminen kun altistaa esimerkiksi petojen huomiolle. Onneksi sorsa liikkuu isossa porukassa.


44 kommenttia:

  1. Kauniita lintuja kaikki :-)
    Minä olen tavannut täällä Hämeessa valkovatsaisen sinisorsan useampaankin otteeseen vuosien aikana. Helsingissä Kumpulassa olen nähnyt ruosteen värisen. Mutta valkoista en ole nähnyt koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen ettei tästä pikkuisesta julkkiksesta ole enempää täällä kerrottu. Ehkä sen suojelemiseksi!
      Aika mielenkiintoisia nämä erilaiset eläimet!
      Kiitos Susanna!

      Poista
  2. Vau, mikä tuuri nähdä tuollainen erikoisuus ihan livenä. Mielenkiintoista tosiaan, jos tuo lintu on elänyt jo viisi vuotta. Toivottavasti se saa olla rauhassa vastaisuudessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut tosiaan uskoa silmiäni, se näytti niin erikoiselta siinä tummassa joukossa! Toivotaan todella että saa elellä rauhassa!
      Kiitos between!

      Poista
  3. Kaunis on valkoinenkin sorsa. Oikein oli sinulla kannattava Imatran reissu, vaikka ne merimetsot karkasivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikein tyytyväinen eiliseen päivään :) Olen ajatellut niin,että yksikin kuva josta tykkään riittää hyvin reissun "palkinnoksi", oli se reissu sitten mikä tahansa!
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  4. Kaunis lintu. Onkohan tuo värimuunnos yleisempikin, kun täällä pari vuotta sitten kummityttö kertoi nähneensä sorsa-ankan. Täytyykin pitää silmät auki. Vai on merimetso jo siellä, aikasessapa sekin on. Komea ilmestys ja sen verran toivon täälläkin viihtyvän, että kuvan saisi. Muutama vuosi sitten (2012) se oli Kymellä ja jonkinlaisia kuviakin sain, mutta tahtois lisää ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut koskaan edes kuullut tälläisesta asiasta sorsien kohdalla, joten yllätys oli ihan täydellinen!
      Lintuharrastajien sivuilta olen katsonut että Vuoksella on nähty enimmillään 19 merimetsoa. Niitä on nähty pitkin talvea, Vuoksihan on sulana koko ajan. Kiikaroiva lintuharrastaja kertoi että pilkkijöitten luona on 10 lintua, heti sinne ja taas myöhästyin. Kun menin paikalle siellä oli vain kolme pilkkijää, en mennyt juttusille, kun oletin naapurimaan kansalaisiksi.
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  5. Jopas erikoista!
    Tuli samantien mieleen meidän edesmenneet ankat :)
    Tuosta hyvin huomaa heti sukupuolen, on todella selkeä kikkura.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas opin uutta! En vaan ollut oivaltanut että nuo kikkurat kertovat sukupuolen, vaikka olen niitä aiemmin ihan erityisesti kuvannutkin näillä tavallisilla sinisorsilla :)
      Kiitos Marika!

      Poista
  6. Oi, mikä tuuri, että sait kuvattua, kaunis lintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti niin se merimetsojen karkaaminen, tuli vähän tasoitusta!
      Kiitos Kirsti!

      Poista
  7. Onpa kaunis lintu, ei ollut tosiaankaan hukka reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ei! Kyllä sitä näin pienestä asiasta tulee iloiseksi!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  8. Onpa ihanan puhtaan valkoinen lintu! Hienoa, että se on jo viisi vuotias ja päässyt pesimäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se onkin noin siistin näköinen! Pulahteli kyllä aika ahkerasti veden alle. Joku onnekas sinisorsanaaras on saanut tuollaisen "prinssin" puolisokseen :)
      Kiitos Saraheinä!

      Poista
  9. Voi mikä lintu, ihan mahtavan ihana valkoinen, ihailen kauniitalintu kuviasi,niin tarkkoja ja ihastuttavia, imatralla olen ollut lapsena ja nuorena useasti, kun setäni asui siellä, nyt kun ei enää ole elossa, niin ei ole tullut käytyä, en tiennytkään että sielläkin olisi merimetsoja joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imatra on aika ihana kaupunki, varsinkin kesällä, käymme siellä aika usein. Lähinnä juuri lintuja katselemassa. En tiedä milloin merimetsot ovat sinne tulleet, kun tämä lintuharrastus on omalla kohdallani vasta kolmen vuoden mittainen. Nyt niitä on ollut enimmillään 19, mitä olen lintuharrastajien sivuilta lukenut.
      Kiitos pike!

      Poista
  10. Voi mahdoton miten upeaa, että pääsit Antskun treffaamaan. Sorsiko muut Antskua? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antsku oli kyllä tapaamisen arvoinen!
      Mielestäni Antskua ei sorsittu yhtään, jostain syystä se vaan viihtyi vähän sivummassa. Taitaa olla oma valinta!
      Kiitos Tiia K!

      Poista
  11. Vautsi, olet onnenpekka, kun näit tuon sorsan ja sait vielä niin tosi upeita kuvia siittä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen olevani onnenpekka :)
      Taidan mennä toistekkin tapaamaan, sorsat ovat siellä niin tottuneet ihmisiin, ettei siitä haittaa ole.
      Kiitos Harakka!

      Poista
  12. Mielenkiintoista ja mahtikuvat jälleen!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa löytää jotain ihan uutta!
      Kiitos marliska!

      Poista
  13. Antskullahan oli valkoinen villapaita - joten hyvin on valkoinen sorsa Imatralla nimetty :)

    Suomen Luonto -lehden toimittajalla, Jouni Tikkasella, on myös hyvä kirjoitus näistä valkoisista- ja väripoikkeama sorsista:

    http://www.suomenluonto.fi/blogit/vaaleita-on-moneksi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku oli oivaltanut hienosti!
      Kiitos vinkistä, käväisin lukemassa tämän.
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  14. No Antskupa tietenkin. Hieno löytö ja hyvät kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan poikakin olla Antsku, tässä tapauksessa :)
      Kiitos seita!

      Poista
  15. Onpa kaunis lintu. Hienot kuvat sait siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niin hellyyttävän kaunis katseineen. Ihan kun linnullakin olisi syvempiä tunteita, kun se katseli sitä olettamaani tyttöystäväänsä.
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  16. Olen tainnut nähdä kuvia tästä sorsasta aikaisemminkin. Kauniita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä linnusta on julkaistu kuvia, jopa liikkuvaa kuvaakin. En vain tiennyt asiasta mitään, ennen tätä tapaamista.
      Kiitos Kertsi!

      Poista
  17. Poikkeava valkoinen väri on kaunis sorsalla. Niin erilainen.
    Upean löydön teit, ja kuvat on ihania katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri oli todella kaunis, hankea vasten näytti hellyyttävän vaaleankellertävältä.
      Tämä kuuluu olevan kaupunkilaisten lemmikki!
      Kiitos orvokki!

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Täälläpäin tuota mie romahan-hokemaa käytettiin aika ansiokkaasti :)
      Kävimme tämän "oikean Antsku-roolihahmon" innoittamana syömässä Pasta carbonarat siinä Antskun paikassa. Pst. mieheni tekee parempaa!
      Kiitos Pirjo!

      Poista
  19. On lykästänyt kuvaus reissullasi, upea osuma.

    Eivät taida lintu kaverit sorsia sen enmpää vaikka väri onkin erilainen kuin heillä.:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tosiaan sorsineet! Taitavat ymmärtää että kannattaa olla väleissä Antskun kanssa niin "leipähanat" eivät katkea :)
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  20. Oi että, sait kuvattua oikean kuuluisuuden ;) ja hienot kuvat siitä otitkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuluisuus ei taida tietää suosionsa suuruutta, kun oli niin vaatimaton :)
      Kiitos Ansku!

      Poista
  21. Wow, mikä tilaisuus sinulla on ollut. Ja todella upeita kuvia olit ottanut. Me nähtiin kerran merelle kaksi ihan ihmeen väristä sorsaa, eikä meille ole selvinny tänäpäivänäkään mitä ne olivat. Minulla kävi mielessä, että liekö jonkun kesyankat lähteneet maailmalle =D. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa ne olivatkin kesyankat kesälomareissussa, lähteneet ihan salaa aamun koittaessa :D
      Kiitos ja samoin siulle, ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  22. Mielenkiintoinen löytö! ...ja varmaan kuvausreissun pelastus. Mieleen tuli heti Peukaloisen retket, vaikkei tuo ankka olekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä Antsku oli todella kuvausreissun pelastus!
      Peukaloisen retkien tunnari on syöpynyt syvälle muistilokerikkoihin, tässä alkaa melkein keinuttaa :)
      Kiitos Pasi!

      Poista