maanantai 16. kesäkuuta 2014

Perhosia 7.

Eilisellä luontoretkellä oli puhetta siitä että perhosia on vähän liikkeellä. Viikonloppuna näin jokusen uudenkin, vasta ilmaantuneen.
Hassua että kaikkia näkemiäni lajeja oli vain yksi, lukuunottamatta sinisiipiä.  Jopa edellisenä viikonloppuna lennelleet pihlajaperhosetkin olivat kadonneet, vain yksi oli lennossa.
Ilma oli tosin aika kolea ja tuulinen, perhosille kai koiranilma.



 Ohdakeperhonen ansaitsee vielä yhden postauksen kun on niinkin kaukainen vieras. Tämä oli yksin  liikkeellä, mutta toinen yksilö kuin edellä nähty. Siipi oli eritavalla repeytynyt. Vielä täytyy ihmetellä miten tämän perhosen lento on voimakasta, niin erilaista kuin näillä tutuimmilla.









 Piippopaksupää ( Ochlodes sylvanus )
Siipien väli noin 25-30mm Lentää kesäkuun puolivälistä heinäkuun lopulle.
Suosii korkeaheinäisiä niityjä, voidaan tavata myös teitten varsilta  jos sieltä löytyy korkeaa heinikkoa.




 Pursuhopeatäplä ( ( Boloria euphrosyne )
Siipienväli 33-42mm Lentää toukokuun lopulta kesäkuun loppuun.
Puoliavoimet ja avoimet ympäristöt, hakkuuaukeat, metsien ja soiden reunat sekä rämeet.




 Hohtosinisiipi ( Polyommatus icarus )
Siipienväli 25-35mm Lentää etelässä kesäkuun loppupuolelta heinäkuun lopulle. Suotuisina kesinä voi olla toinen sukupolvi. Lapissa lento ajoittuu heinäkuun jälkipuoliskolle.


                                                                            Koiras



                                                                 Osittain sininen naaras


Näitä perhosia oli eilen Linnoituksen valleilla lukuisia liikkeellä.
 Kääntelin tunnistuskirjaa suuntaa jos toiseenkin ja olen tästä tunnistuksesta melkoisen varma. Vaikka sinisiipien tunnistamista en pidä alkuunkaan helppona, varsinkin tällaiselle noviisille.

30 kommenttia:

  1. Kauniita perhosia :-)
    Tuo toinen kuva on kaikessa asettelussaan, väreissään ja terävyydessään aivan huippu, ihan täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan niin kovasti lämpimiä säitä että pääsisi kuvaamaan pehosia. Haluiaisin kokeilla juuri jotain tämän toisen kuvan tapaisia juttuja.
      Kiitos Susanna!

      Poista
  2. Sinisiivet on sitten kauniita, erityisesti tuo hohtosinisiipi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On näissä tunnistamista! Laskin omasta perhoskirjasta että 17 erilaista. Tosin tääläpäin ei tietenkään esiinny kaikkia eikä myöskään harvinaisuutensa takia.
      Kauniita perhosia ovat!
      Kiitos seita!

      Poista
  3. Todella kauniita perhoskuvia. Sinisiivet ovat näistä tällä kertaa kauneimmat.

    Vähän täällä on näkynyt perhosia. Viime viikolla tosin näin auroraperhosia, joita lenteli useampi aurinkoisina päivinä rannan tuntumassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän on perhosia liikkeellä. osan lentoaikaikin on jo ohitse, esim. juuri auroran.
      Odotin koko talven näitä niin malttamattomana.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  4. Hienot kuvat jälleen!
    Sinisiivet ovat vaan niin kauniita. Hienon värinen tuo osittain sininen naaras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini siivet ovat vähän kuin kissankello, niin suloisia :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Hienot kuvat, mutta sehän on jo selviö. ;) Jännää muuten tuon hohtosinisiiven lento näin aikaisin, vaikka kaikki muut ovat myöhässä. Lyhyeksi jää alkukesän perhosten lentoaika.
    Jospa tuo hohtosini toisi mukanaan sen kunnollisen perhoskesän ja lämpimät säät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan huomannut että perhosten kuvaaminen on mieluisinta. Siinä se onnistumisen ilo, kun saa jonkin yksilön pysähtymään. Ja tietysti löytämisen ilo ja se vielä että löytää kirjasta nimenkin tälle yksilölle!
      Harmi vaan kun näyttää tulevan huono perhoskesä!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  6. Ihanat kuvat, varsinkin tuo hohtosinisiipi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hohtosinisiipi on valtavan kaunis, erittäin upea sininen joka ei valitetavasti ihan näy tässä kuvassa!
      Kiitos Saraheinä!

      Poista
  7. Oi! Minä jaksan ihastella sun kärsivällisyyttä ja huikeaa taitoa ikuistaa näitä herkkiä siivekkäitä. Jokainen kuva on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika kärsivällinen muutenkin mutta tämä harrastus jalostaa lisää :)
      Kiitos Mags!

      Poista
  8. Upeita perhoskuvia! Enpä ole niitä luonnossa onnistunut näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. perhoosia on harmittavan vähän liikkeellä, eivät ressukat taida tareta!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  9. Aika vähän täällä nyt näkyy perhosia. Johtuuko kylmyydestä? Hienoja kuvia jälleen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että johtuu kylmästä, harmillista!
      Kiitos between!

      Poista
  10. Wau upeita kuvia! Noin upeaa lajikirjoa ei ole täällä päin näkynyt. Onneksi voin ihailla niitä täällä blogissasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelin vähän väliä talvella tunnistamista perhoskirjasta ja nyt ei niille opeille näytä olevan käyttöä, ainakaan alkukesästä!
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  11. Todella hienoja! Melkoisen määrän olet saanut kuvattua, vaikka nuo meinaavat jatkuvasti lepatella karkuun. :-) Hohtosinisiivellä on huikea sinisen sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisia karjuunmenijöitähän nämä ovat. Aion kyllä suorittaa alimman tutkinnon perhoskuiskaajaksi :)
      Kiitos Akvis!

      Poista
  12. Hienoja perhoskuvia! Perhosia on tosiaan näkynyt aika vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama taitaa olla jokapuolella Suomea, perhosia on vähän liikkeellä!
      Kiitos S. Willberg!

      Poista
  13. Kaunis postaus jälleen...

    Erityisesti jäi mieleen tuo hohtosinisiiven kuva... perhoneen todella hohtelee! :)

    Toivotan sinulle ihanaista juhannusaikaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhonen on luonnossa ihan erityisen kaunis!
      Kiitos Kaisa Reetta! Mukavaa kuunvaihdetta!

      Poista
  14. Sinulla on heleitä ja herttaisia juhannuskuvia.
    Hupaisaa ajtkoa juhannuksellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannuksena ei sitten tullut mitään kuvaajan unelmasäätä!
      Kiitos aimarii ja mukavaa kuunvaihdetta!

      Poista