perjantai 5. heinäkuuta 2013

Sillan alla


 Pääskysiä näkee kovin harvoin tai ehkä liikun sellaisissa paikoissa joissa niitä ei näy. Tämä pesä oli ihan vilkasliikenteisen maantiesillan alla. Olimme eilen melomassa ja samalla bongasin tämän pesäpaikan. Sillalla jyrisi liikenne, aika kovaakin meteliä välillä kun joku isompi auto kulki ohitse tai pikemminkin päällitse.


 Sillanalusen pesäpaikakseen valinneet haarapääskyemot kantoivat  ruokaa ihan tauotta. Oli muuten aika hämmästyttävää miten syvälle kurkkuun emo tuon ruoka-annoksen laittaa. Mietin sitäkin että mistähän  ne muistavat kuka sai viimeeksi ruokaa kun kaikki suut näyttävät olevan apposen auki lähes koko ajan. Vai saako se vahvin ja rohkein aina eniten!


 Virta heilutti kanoottia ja samalla tietysti kameraa ihan koko ajan, yritin ottaa vähän tukea toisen puolen kivistä muttei se oikein onnistunut. Mutta kyllä tästä pääasia selviää:)


Aika hienosti pääskynen tuon savipesänsä muuraa, ei näytä yhtään siltä että liikenteen jyrinä olisi sitä heikentänyt. Tuo valkoinen isohko höyhen taitaa olla koriste!

Tässä näkyy vielä tilanne kun emo on juuri lennähtänyt pesän reunalle. Eikä ole ollenkaan epäselvää mihin ruoka kuuluu laittaa mutta kenelle ensin?


Ja näin syvälle ruoka-annos laitetaan, eipähän kulu aikaa pureskeluun :) Näyttää kyllä aika huimalta!


Lokkiemo on saanut lapsensa jo näin suuriksi, kohta taitavat alkaa lentoharjoitukset, uiminenkin näytti jo sujuvan  hyvin!

10 kommenttia:

  1. Hieno lintupostaus!
    Voi kuinka nälkäisiä poikaset onkaan, näyttää tosi hurjalta tuo ruokkiminen ja toisaalta niin suloselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin tuossa äsken että pitivätkö ne mitään ääntä, olin niin keskittynyt siihen että pysyn edes jollain tapaa paikoillani etten huomannut edes kuunnella.
      Emot ainakin ääntelivät, kovastikin. Tässä tuli taas se mieleen se että luonnossa kaikki pitää tapahtua nopeasti ja päästä niin sanotusti nopeasti jaloilleenkin!
      Kiitos Ame!

      Poista
  2. Voi kun ihania suut ammollaan! Pääskysenpesistä tuli mieleen lapsuusmuistot kun niitä oli kymmenittäin navetan katon alla! Voi sitä riemua kun lentämään opettelivat.
    On lokinpoikasetkin hellyttäviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samanlaisia lapsuusmuistoja ja muistan kuinka kissa istui maakellarin katolla ja yritti pyydystellä pääskysiä ja pääskysetkin näyttivät vain kiusoittelevan syöksyillessään kohti!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  3. Ihastuttava lintupostaus! :) Suut apposen auki vauvat odottelevat kärsimättöminä evästä. Kiirettä pitää emolinnuilla! Melkoisia mestarilentäjiä ovat nuo pääskyset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emot olivat kyllä varsinaisia taitolentäjiä siinä sukkuloidessaan!
      Näytti vähän siltä että poikaset olivat pelkkää suuta :)
      Kiitos Pessi!

      Poista
  4. Upea bongaus ja kuvat. Eipä tuossa kanootin keinuttelut näy, hienoa työtä jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siihen tilanteeseen oikein kolmijalkaa voi raahata :)
      Olin tästä tilanteesta tosi yllättynyt ja iloinen!
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  5. Wau, hienosti olet saanut tuon pesän ja poikaset kuvattua! Onnittelut siitä ja kiitos tästä silmänilosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy seurata tuota perhe-elämää lisää kun sinne ei ole kovin pitkä matkakaan!
      Kiitos Eila!

      Poista