tiistai 23. heinäkuuta 2013

Hiekkalinnassa

Lappeenrannan hiekkalinna rakennettiin tänä vuonna kymmenennen kerran.  Vuoden teema on Kalevala-aihe. Pääveistäjänä on toiminut Jukka Lakela monine apulaisineen.
 



Tässä  Väinämoinen loitsuaa Joukahaista suohon, josta päästäkseen Joukahainen lupaa sisarensa Väinämöiselle puolisoksi.
 

Avioliitto ei kuitenkaan tule onnistumaan, Aino päättää elämänsä oman käden kautta.








Kuuluisa tarina Lemminkäisen äidistä, monille tutuimpia asioita Kalevalasta. Äiti sai merkin poikansa kuolemasta siten että harja alkoi vuotaa verta.  Äidin pyynnöstä seppä Ilmarinen takoi haravan jolla äiti nosti poikansa palaset Tuonelan joesta ja kokosi poikansa, liitti suonet ja lihat kiinni  mehiläisen medellä.




Olenko yksin tämän ajatukseni kanssa vai onko kenenkään muun mielestä tuossa toisessa miehessä vasemmalta mitään tuttua, tuttuja piirteitä?
Viime vuonnahan erään hahmon sanottiin muistuttavan Kotiteollisuuden Jouni Hynystä!






Entäs tämä sitten? Veistokset ovat  aika hyvin aidatut, tosin ihan narulla, tämä on aika korkeakin veistos joten en usko että kukaan sivullinen olisi päässyt tätä "tatskaa" tekemään ellei joillain pitkällä kepillä. Joten olisiko tämä veistäjän vitsi :)
Kalevala on melkoisen hurjaa luettavaa, ajattelin että saisinko monien, monien vuosien jälkeen aikaisiksi lukea tämän epoksen uudelleen.


27 kommenttia:

  1. Ovat nämä vaan niin taitavasti tehtyjä.
    Tekstisi teki tästä hienosta kuvasarjasta täydellisen!

    Ensimmäisenä tuli mieleen Jone Nikula, vaikka ei kokopartaa näytä leuassa olevankaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelen aina miten näitten hahmojen silmätkin ovat niin kertovia!
      Jokaisen patsaan/patsaitten vieressä on lyhyt kertomus aiheesta kolmella kielellä.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  2. Hienoa Vikki! Sinulla oli sopivasti vähän erilaisia kuvia kuin minulla. Ovat mahtavia ja Jukka Lakela on työlleen ja veistoksilleen todella antautunut taitaja, näissä on oikea henki ja kalevalainen tunnelma mahtavasti mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia odotellessa!
      Taiteilijalle jäävät työstään vain kuvat muistoksi kun kesä päättyy ja miten valtava työ! Tällä kertaa nämä olivat kyllä erityisen hienoja!
      Kiitos Mustis!

      Poista
  3. Upeita teoksia! Miten ne kestävät sateita? Kalevalaan pitäisi tarttua uudelleen, mutta taitaa Lasten Kalevala olla se jota mieluimmin lueskelee ja katselee.
    Hahmosta tulee mieleeni Katri-Helenan nykyinen, eli Tommi Liimatainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin ennen kerrottiin että viimeistelyvaiheessa pinnalle ruiskutetaan puuliimavesiseos joka betonoi pinnan säitä kestäväksi.
      Ai niin, pitääkin lainata Lasten Kalevala, luulen että se riittäisi näin alkuun!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Pitäisi joskus mennä kuvaamaan luomisvaiheessa! Hatunnosto kyllä tekijöille!
      Kiitos Kuvittelija!

      Poista
  5. ei oo todellista !!! uskomattomat veistokset ... Gerard Depardieu ???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kaikki pienet yksityikohdatkin ovat niin hienoja ja viimeisteltyjä!
      Kiitos ...rok!

      Poista
  6. Hieno kuvasarja ja uskomattoman upeita veistoksia.
    Kalevala voisi olla hyvä ottaa uudelleen lukemistoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kuvata niin ettei taustalle tulisi mitään "nykyaikaa" mutta eihän se oikein onnistu, kuvankäsittelyllä tietysti!
      Minttuli antoikin hyvän vinkin Lasten Kalevalasta ehkä aloitan siitä!
      Kiitos Ame!

      Poista
  7. Hienoa hiekkataidetta. Jotkut ne vain osaa. Tuo olkapää kaiverrus on kyllä outo ja ihmettelen jos tekijä on tuon tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi outo, enkä uskoisi millään että taiteilija singneeraisi näin:)
      Joku pitkäkätinen on ollut asialla?
      Kiitos Harry!

      Poista
  8. Oikeastaan harmi kun nuo ovat hiekasta ja aikanaan hajoavat. Kun osataan näin upeita Kalevala-juttuja tehdä, niin miksei ihan pronssista tms. materiaalista? Olisi melkoinen vetonaula etenkin jaappanilaisille turismoille ja tietysti muille myös. Kalevalaa ei oo nykypäivänä hyödynnetty oikeastaan ollenkaan. Kokonainen Kalevala-puisto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka syksy hiekka kasataan ja taas keväällä nousee samasta hiekasta uusi Hiekkalinna uudella aiheella. Matkailijoita näyttää riittävän, tämä kesä on nyt suosinut ihan erityisesti.
      En nyt googlettanut mutta muistelen että jossainpäin Suomea on Kalevalakylä.
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  9. Upeita hiekkaisia taideteoksia. On siinä osattava tekniikka, ettei koko rakennelma heti kättelyssä sorru. Nämä on niin erilaisia kuin jääveistokset.

    VastaaPoista
  10. Ensin siellä näyttää olevan kookkaat muotit joihin hiekka tampataan. Sen jälkeen pääsevät veistäjät näyttämään taitojaan. Sitä voisi mennä seuraamaan mutta jostain syystä se aina unohtuu.
    Jotkin näistä veistäjistä taitavat hallita molemmat materiaalit.
    Kiitos orvokki!

    VastaaPoista
  11. Olin näkevinäni tuossa hahmossa edesmenneen näyttelijä Matti "Peltsi" Pellonpään piirteitä.

    VastaaPoista
  12. Hehe, taitelijalla on ilmeisesti huumorintajua. Näin se onnistuu hiekasta kuin lumesta ikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo oli vähän erikoinen juttu :)
      Ensi keväänä täytyy mennä kuvaamaan tätä veistämistä!
      Kiitos Pasi!

      Poista
  13. Vaikuttavia taideteoksia. Harmi että niin lyhytaikaisia. Mietin, miten nuo teokset suojataan ilkivallalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietääkseni tuolla ei ole ollut ilkivaltaa vaikka nuorison suosima alue on suhteellisen lähellä. Helpostihan tuonne pääsisi!
      Kiitos seita!

      Poista
  14. Upeita veistoksia, sääli noita on rikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvella siellä on vain iso hiekkakasa muistuttamassa hiekkalinnasta!
      Kiitos Millin!

      Poista
  15. Uskomatonta, mihin pelkkä hiekka 'venyy' :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todella voi kun ihmetellä, taitavia tekijöitä!
      Kiitos Kaisa!

      Poista