perjantai 7. kesäkuuta 2013

Laiturilla

Laiturilla oli eilen vieras, sillä vastapestyllä laiturilla! Oli muuten tainnut käydä viikon aikana useammankin kerran. Juuriharja taas viuhumaan kun seuraavan kerran menemmme.
Kauppalistalla on muuten käärme siis sellainen muovinen joka ilmeisesti vähän ainakin pelottaa näitä laituria vessanaan käyttäviä.


 Kanadanhanhi taitaa olla kovin luottavainen, se ei ainakaan pitänyt mitään kiirettä vaikka olimme samalla laiturilla ihan pidemmän aikaa. Se vaan seisoi ja katseli suuntaan jossa puoliso hautoi. Lopulta se päätti lähteä ihan rauhallisin askelin laiturin päätä kohti ja....



....ja laskeutui sieltä veteen. Linnun kertovaan painavan 3.6 - 5.5 kiloa joten aikamoinen "kinkku" se on.



 Lintupariskunta lähti läheiseltä luodolta  lammelle ruokailemaan. Uteliaisuus voitti ja päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja käydä kasomassa miltä pesä näyttää. Nopeita aironvetoja etteivät linnut ehtisi tulla takaisin. Luulen että kuoriutuminen alkaa olla melko lähellä koska naaras hautoo 28-30 vrk ja  tämä aika alkaa olla jo täysi.


Munia kerrotaan olevan 3-7 jopa 12 . Poikaset ovat pesäpakolaisia jotka lähtevät seuraamaan emojaan jo vuorokauden kuluttua kuoriutumisestaan. Käymme paikalla seuraavan kerran vasta ensiviikon puolivälissä, silloin siellä tuskin on enää ketään.
Ruokailureissun ajaksi munat olivat peitetty, vaikka kuinka zoomaa niin mitään ei näy.


Linnut viipyivät reissussa kymmenisen minuuttia ja ehdin sopivasti rantaan turvaan, koska kerrotaan että linnut voivat olla jopa agressiivisia tällaisesta häirinnästä.
Kanadanhanhilla kerrotaan muuten olevan elinikäinen pariside.

25 kommenttia:

  1. Jättikö jätöksiä. Mä en yhtään tykkää näistä linnuista, kun missä vaan ne liikkuu, niin siellä ei voi enää kävellä. Mutta onhan se aina jännä nähdä näitä isoja lintuja - kaupungissakin, missä pulut, lokit ja varikset on olleet niitä isoimpia.
    Mutta, tuo alin kuva on suorastaan mestariteos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kirjoitettiin lehden yleisönosastossa viime kesänä miksi koiran ulkoiluttavat käyttävät rantaa koirien kakatuspaikkana ennenkuin joku oikaisi että ne jätökset ovat kanadanhanhista peräisin!
      Täällä ei taida näitä olla vielä kuisaksi asti mutta en kyllä rupea ruokkimaan!
      Kiitos orvokki!

      Poista
  2. Aikamoisen iso lintu on tuo Kanadanhanhi.
    Ja hienoja kuvia olitkin siittä saanut.
    Alemmassa postauksessa olit ottanut tosi ueita korentokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiturilla se näytti mahdottoman isolta!
      On aika helppo kuvattava kun ei ole arka!
      Kiitos Harakka!

      Poista
  3. Hienot kuvat! Vaikka olenkin Orvokin kanssa samaa mieltä, etten pidä niistä kovinkaan paljon juuri jätösten takia. Lisäksi niitä on Turussa Ruissalon kansanpuistossa rannassa ja ikävä kyllä ne on aika agressiivisia. Alimmainen kuva on aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastasinkin tuolla ylhäällä orvokille juuri tästä sotkemisesta. Lintujen agressiivisuus on kyllä harmittavaa jos se haittaa vapaa-ajan viettoa!
      Kiitos Ame!

      Poista
  4. Melkoisia kinkkuja ovat! Hienot kuvat ja oot aika rohkea kun uskalsit sinne pesälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän jänniti mennä kun veneessä on aika vaikea puolustautua jos ne olisivät lentäneet päälle!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  5. Hienoja lintuja nuo hanhet. Saas nähdä tuleeko tänä kesänä meidän järvelle. Viime kesänä oli pariskunta poikasineen. Kyllä ne paskoo aika rajusti ja on syytä katsella mihin astuu. Pientä se on kuitenkin ihmisten roskaamiseen verrattuna. Sateet hajottaa hanhien jätökset ja roskat kelluu iloisesti ja ei hajoo millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna linnut lähtivät heti kun poikaset olivat kuoriutuneet joten eivät jääneet sotkemaan!
      Sanos muuta, kyllä ihminen on suurin sottapytty!
      Kiitos Harry!

      Poista
  6. Tässä taannoin katsoin telkasta ohjelman kanadan hanhista, miten ne valtaavat kaupungeissa rannat, tuskin viitsivät siirtyä pyöräteillä pyöräilijän tieltä. Rohkeita ovat ja liikkuvat suurina parvina. Sinulla oli loistava tilaisuus kuvata lintua ja kurkata sen pesääkin.
    Näillä seuduin en ole noita lintuja nähnyt lainkaan. Varmaan vain muuttomatkoillaan saattaisin havaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin vastaavanlaisen ohjelman jossa oli Helsingin valkoposkihanhiongelmaa. Uskomaton määrä sielläkin niitä liikkuu!
      Harmittaa vaan kun envoi olla odottelemassa kuoriutumista, ollappa nyt lomalla jos ne ovat vuorokauden pesässä niin ehtisi siinä kuvata. Toinen asia on uskaltaisiko!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  7. Hyviä kuvia, varsinkin tuo jossa vesi pärskähtää hanhen lähtiessä laiturilta. On kokemusta käärmeestä laiturilla. Pian ne tottuvat siihen ja läjiä ilmestyy käärmeen viereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suljinnopeus oli onneksi oikea!
      Ahaa, hyvä tietää, kokeillaan nyt miten nopeasti tottuvat!
      Kiitos seita!

      Poista
  8. Komeat kuvat komeista linnuista. Toivottavasti pesintä onnistuu.. Toisaalta agressiivisuus ja sottaaminen on ikävää. Täälläpäin joidenkin mökkieloa häiritsevät joutsenet samalla mallilla.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistuu!
      Kuulin tuolta Nauvon suunnalta että siellä myös joutsenet häiriköivät rannoilla, lapset eivät uskalla mennä uimaan.
      Kiitos ja hyvää viikonloppua myös Minttuli!

      Poista
  9. Aika rajun näköisesti nuo isot linnut karkottavat muita reviirille tunkeutuvia siivekkäitä, en uskaltaisi minäkään altistua samalle käsittelylle, kun en pääsisi yhtä nopeasti karkuun. Vanhempieni laiturilla on sivuille pingotettuna ohutta narua kymmenen sentin korkeudella laudoituksesta. Se on pitänyt ainakin lentävät linnut (mm. lokit) tehokkaasti poissa laiturilta. Jos hanhi kävelee laiturille maalta käsin, niin se ei sitten ehkä auta. Ja kyllähän se siltä kohdin estää omien varpaiden liotteluakin laiturin reunoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, meillä mennään vain laiturin päästä uimaan joten ne narut eivät häiritsisi.Lokit meilläkin näitten lisäksi istuskelevat laiturilla ja vakivieras västäräkkikin näkyy olevan :)
      Mietin juuri tuota että lentääkö hanhi laiturille vai miten, meillä on tuossa varsin jyrkkä rantaviiva.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Näytti se aika jytkyltä siinä pasteeraillessaan!
      Kiitos Kiiris!

      Poista
  11. Hanhi on ymmärtynyt (myös) laiturin oikean tarkoituksen, sieltä on tarkoitus hypätä järveen. :) Hienot kuvat...

    VastaaPoista
  12. Voihan se olla vaikka millainen uimahyppymaisteri!
    Odotin oikein innolla miten se menee veteen, laskeutui todella arvokkaasti.
    Kiitos Pasi!

    VastaaPoista