sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Lentokentän laitamilla

Seuraan ihan päivittäin lintuharrastajien sivuja ja huomasin että lentokentän parkkipaikan sembramännyissä oli tavattu pähkinähakkeja.
Täällä tihuutteli vettä mutta ajattelin kuitenkin mennä katsomaan.


 Olin onnekas, molempina päivinä oli nähty vain yksi lintu. Nyt niitä olikin kaksi, tosin toinen lensi viereiseen sembramäntyyn ja pysyi siellä. Pieni sade ei haitannut, puun alla pystyi ihan hyvin kuvaamaan.


Suomen lintuopas sanoo pähkinähakista, luottavainen ja valpas. Loikkii terhakkaasti maassa tonkimassa käpyjä ja pähkinöitä.
Luottavainen se olikin ja loikkiminen näytti lähes hilpeältä, siitä en saanut kunnollista kuvaa. Lähestyin ihan hitaasti ja pääsinkin  lähelle. Lintu ruokaili käpyjen kimpussa eikä välittänyt mitään vaikka kuvasin  ihan vieressä ja siihen se sitten jäikin jatkamaan ruokailuaan.


Siementen saaminen kävystä näyttää vaativan ihan raakaa voimaa. Välillä se kuljetteli käpyä nokassaan ja kohta taas nokkimaan.


Tämä suussa näkyvä ruokapala näyttää niin pyöreältä ettei varmastikaan ole sembramännyn siemen, todennäköisesti linnuille on viety pähkinöitä.

Kävin muuten samalla kauppareissulla ostamassa linnuille talviruokaa vähän pidemmällä tähtäimellä.
Talipalloja, kuorittuja auringonkukansiemeniä, maapähkinöitä ja muutama pieni pussi siemensekoitusta ja totesin ettei tämä ole halpa harrastus lainkaan. Mutta jospa nuo linnut palkitsisivat talvibaarin pitäjän poseeraamalla kuvaajalle.

23 kommenttia:

  1. "Seuraan ihan päivittäin lintuharrastajien sivuja" Missä tämmöiset on? Virtaviivaisen ja hauskan näköinen pilkullisella höyhenpeitteellä. Onko tämä jokin harvinaisempi lintu? Hienosti sait joka tapauksessa kuvattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraan meidän paikallisten lintuharrastajien sivuja. Katsoppa birdlife.fi ne ovat valtakunnalliset sivut josta löydät jäsenyhdistykset ja siuta lähinnä olevat havainnot. Toinen on tiira.fi joka on valtakunnallinen lintuhavainnointijärjestelmä.
      Pähkinähakki on myös vaeltajalintu, olen tainnut nähdä pari kertaa aikaisemmin.
      Innostuin vasta viime keväänä seuraamaan lintuja!
      Kiitos Harry!

      Poista
  2. Oih, tykkään pähkinähakeista... Meillä sellainen vierailee muutaman vuoden välein pihassamme olevissa sembramännyissä. Tänä vuonna se oli taas liikkeellä monen vuoden tauon jälkeen. En saanut siitä kuvaa. Ihailen siis näitä sinun ottamiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedät varmasti sen pähkinähakin tyypillisen asennon jota en saanut noihin kuviin kun lintu söi koko ajan.
      Luin juuri että muutamia pareja jää vaellusten jäljiltä pesimään myöskin Etelä-Suomeen.
      Kiitos Lissu!

      Poista
    2. Tiedän mitä tarkoitat tyypillisellä asennolla. Monta vuotta sitten onnistuin saamaan kuvan pähkinähakista. Ei ollut silloin järkkäriä eikä hyviä putkia, mutta lintu päästi aivan lähelle ja sitä sai kuvata pokkarilla aivan rauhassa. Hauska otus, ehdottomasti.

      Poista
  3. Hyvät kuvat sait pähkinähakeista.
    En ole täällä koskaan nähnyt tuon näköisiä lintuja.

    Ostimme ison muovilaatikollisen talipalloja linnuille.
    Joo, kyllähän hintaa äkkiä kertyy hyväntekeväisyyttä tehdessä.:)

    ....vielä kun kissallekkin ostaa sapuskat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa ei ole kovinkaan yleinen lintu, lukuunottamatta Uralin takaa 10-20 vuoden välein tulevia vaelluslintuja, tulevat siperiansembran siemenkadon ajamina vaellukselle. Tieto Suomen lintuoppaasta.
      Meillä ei ole omalla pihalla talviruokintapaikkaa, vien tyttären pihalle ja linnuille, kun hänelläkin on koira ja kolme kissaa huolehdittavanaan niin äiti vähän jeesaa :)
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  4. Ostin varmaan jotain älyttömän kalliita rikottuja maapähkinoitä eilen, hirvitti laittaa kärryyn pussi. Tuleehan sitä itsekkin kaikenlaista syötyä, kallista ja vähemmän kallista. On se joulukin kohta! Linnuille myös!!

    Hienot kuvat erikoisemmasta linnusta. En ole koskaan nähnyt livenä. Pitää näemmä ensin metsästää se sembramänty ja sitten tipu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pähkinät näyttävät olevan yllättävän kalliita! Niin linnut eivät tarvitse sentään kinkkua ja graavilohta :D
      Siinäpä seuraava lintuhaaste!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  5. Toissakesänä näin ensimmäisen kerran pähkinähakin, sembramännyssä sekin. Nyt ovat ko. männyt kaadettu tänä keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä lintu viihtyy ilmeisesti vain sembramäntyjen seurassa ja Ahvenanmaalla ja lounaisaaristoissa pähkinäpensaslehdoissa sielläkin harvalukuisena.
      Kiitos Iiris!

      Poista
  6. Sinulla kävi tuuri, kun sait näköpiiriin tuollaisen linnun. Minä en ole tuota koskaan tavannut! Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin eilen okulaari.net sivustoilta lintujen kuvia ,uskomatonta mitä taitoa kuvata!
      Mutta eikös se harjoittelu tee mestarin :)
      Kiitos marjukka!

      Poista
  7. Kumpa minäkin jaksaisin/ehtisin taas innostua lintujen kuvaamisesta. Pari vuotta takaperin kuvasin melkein päivittäin mitä tahansa tirppusia, mutta sitten se harrastus lopahti ja nyt kuvaan vain kaikkea sälää mitä kotoa löytyy.

    p.s. jos vierailet blogissani, löydät sieltä pienen tunnustuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä en saanut millään kuvattua lintuja vaikka kuinka etsin! Tämä on nyt niin uusi ja mielenkiintoinen innostuksen kohde.
      Kiitos paljon tunnustuksesta, olen siitä iloinen, käväisin blogissasi ja haen sen ajan kanssa!
      Kiitos Pulmu!

      Poista
  8. Hakki on hieno lintu. Täälläkin nähty muuttomatkoillaan, mutta kuvaan en ole saanut.
    Meillä ei ole sebramäntyjä, mutta äitini talossa on ja siellä tämä komistus on vieraillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintu on kyllä niin tunnistettava ja persoonallisen näköinen. Se loikkiminen olisi mukava saada videoitua!
      Kiitos AINA!

      Poista
  9. Hieno juttu, en ole kertaakaan tavannut. Hienot kuvat olet saanut, nämä vaeltajat eivät ole niinkään arkoja... vai kuinka lienee. :)Täällä on nyt muutaman päivän oleillut harjalintu, jospa onnistaisi ja sää sallisi kuvaamisenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihmeen rauhallinen lintu tosin liikuin kuin intiaanit :)
      Päästi noin kolmen metrin päähän, olisipa ollut kirkkaampi päivä!
      Pitääkin lähteä googlaamaan miltä näytää harjalintu, toivotaan onnea bongaukseen!
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  10. Sinun kuvissasi sitten silmä lepää... sommittelu, terävyysalue, vau.
    Ja taidat olla kärsivällinenkin. Minulla on kuvissa yleensä vain pyrstösulat, kas kun ovat jo karkaamassa, ennen kuin ehdin asemiin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mukava kuulla!
      Olen kyllä aika kärsivällinen mutta en tiedä jaksaisinko näissä kuvauskojuissa "päivystää" :)
      Kyllä niitä pyrstönkuviakin on deletoitu melkoinen määrä!
      Kiitos Jag på Ekholmen!

      Poista
  11. Mukavan pilkullinen on tämä lintu, jota en ole koskaan nähnyt. Hyviä kuvia sait.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vatsan alaosan höyhenpeite on ihmeen kaunis!
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista