maanantai 13. helmikuuta 2012

Koskia laskemassa :)

Tänään olin tosiaankin koskia laskemassa ja pääsin kahteen, Partakoski ja Kärnäkoski.
Ilma oli hyytävän kylmää ja kosteaa siinä joen rannalla. Kuvasin paljain käsin kun muistin ottaa mukaan vain rukkaset. Toisen peukalon pää on vieläkin vähän tunnoton. Mutta oli se sen arvoista, kaunista oli!


 Virtaava vesi ja pakkanen yhdessä tekevät upeita taideteoksia.



Alunperin tämän pienen linnun takia lähdimme matkaan, ajoimme edestakaisin lähes sata kilometriä ja totesin vasta kotona tässä koneen äärellä että olimme sittenkin olleet samoissa maisemissa Koskikaran kanssa.



Lintu oli kaikkiaan kolmessa kuvassa, miksi en voinut siellä huomata!!!
 Tapasin  postinhakumatkalla olevan paikallisen asukkaan hän kertoi että on viime päivien aikana nähnyt linnun yhden ainoan kerran ja naurahti: "Ei se kutsumalla tule".







Onkohan tämä koskikaran rakkaudentunnustus.

Nyt tekisi niin mieli lähteä uudestaan, miten voin olla  niin sokea etten huomannut, olihan lintu tosin kaukana.

6 kommenttia:

  1. Onneksi tuli kuviin sentään :) Näyttää ihan kuin olisit tarkoituksella ottanut siitä kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi :) Asetelmakin olisi ollut niin hyvä! Olen tässä harmitellut koko ajan ja tämänhän pitäisi olla hauskaa :)

      Poista
  2. Tiedän tunteen, ei ole ollenkaan sama huomata lintu kuvissa kotona, kuin että olisi sen nähnyt siellä paikan päällä. Kuvat on hyviä kuitenkin. Kyllä se koskikara vielä sinulle esiintyykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiitsa!
      Otan seuraavan kerran kiikarit mukaan:)
      Olen vielä niin alkutaipaleella tässä kuvauksessa ja intoa on enemmän kuin taitoa. Ajattelin siellä paikan päällä mitä saisikaan kokenut kuvaaja aikaiseksi siellä maisemissa jotka olivat kuin sadusta.

      Poista
  3. Oikein mukavaa katseltavaa. Samoin tuo edellinen Sohvin kiipeily puussa. Sormet tippuu käsistä, jos oikein pahasti palellutat, mutta eihän sitä kuvatessa ajattele ;)
    Todella mahtavaa päästä kuvaamaan tuommoisiin paikkoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmilankaa!
      En muista milloin käsiä olisi palellut yhtä paljon, ei vaan malttanut lopettaa. Vuorokauden verran toisen peukalon pää oli kipeä.
      Voi kun tuo maisema olisi lähempänä!

      Poista