Aarteen löytöpaikka

Eikös eläkkin sellainen uskomus,  että sateenkaaren päästä löytyisi aarre. Koskaan en ole käynyt katsomassa. Mietin vain, että kuinkahan monta raha-arkkua sitä on eläissään menettänyt!
Edelleen Kuusamossa kuvattua. Olimme olleet sinä päivänä jo sääksikojulla sekä Kuusamon petoeläinkeskuksessa kuvaamassa.  Paluumatkalla meitä hemmoiteltiin vielä tällä näyllä. Melkein jo tuntui siltä, että Onnettar istuu näkymättömänä samassa autossa :)

 Suuri, upea kaari. Voimakkaamman kaaren vieressä näkyi vielä toinen hennompana. En vaan saanut mukana olevalla objektiivilla koko näkymää.

 Rantaviivan tuntumassa, sammalmättäitten ja pajupuskien suojissa asusteli joutsenperhe. Vanhemmat, sekä neljä poikasta.
 Ihan hiljaisesta toivomuksesta jonka lähetimme, toinen aikuisista lähti lipumaan järvelle. Nousi lentoon ja lensi sateenkaaren ohitse. Mikä tunne, eipä kauniimpaa juuri voi olla. Upea kansallislintumme ja kaunis sateenkaari, hetki elämyspankkiin talletettavaksi!

 En ihan ehtinyt tähän tilanteeseen, kaikki tapahtui kuitenkin niin nopeasti.

Kuusamossa ruskan kerrotaan alkavan 13.9 klo.12.00. Lähdimme vähän reilu vuorokausi liian aikaisin pois :)
Luin iltapäivälehdestä mihin tämä perustuu. Suomen presidenttipari, Mauno ja Tellervo  Koivisto olivat Kuusamossa vierailulla 1984. Rouva Koivisto kysyi silloiselta Oulangan tutkimusaseman päälliköltä Juha Viramolta  "Viramo, milloin se ruska tulee?"
Jolloin hän kertoi tämän päivämäärän ja kellonajan. Tieto Kuusamossa alkavasta ruska-ajankohdasta perustui Turun Yliopiston Kevon tutkimusaseman pitkäaikaiseen seuranta-aineistoon. Kellonaika oli kuulemma ihan hatusta vedetty.

Konttainen kylpee ruskan sävyissä, tuossa rannallahan olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan.
Ruskan alkamisen sanotaan riippuvan aina päivän pituudesta, ei mistään muusta. Aurinkoisuus ja sateisuus vaikuttavat ruskan voimakkuuteen, mutteivat sen ajankohtaan.

Hei!
Kysynkin tässä lopuksi, että jaksatteko lukea näinkin pitkiä jaarituksia?
Vai olisiko parempi kuvat kuvina, jaarituksitta?
Yritän tässä muuntautua johonkin suuntaan, mielipiteitä olisi kiva kuulla :)

Kotimaanmatkailu avartaa

Kävin parin kuvaajakaverini kanssa viikon mökkireissulla Kuusamon maisemissa. Mukava reissu, yhteinen kiinnostus luontovalokuvaukseen yhdistää meitä.
Sain höpöttää aukoista ja suljinajoista  mielinmäärin, pelkäämättä että keskustelukumppani tylsistyy. Kaverini ovat huomattavasti kokeneempia kuvaajia, toinen kansainvälisesti palkittukin, joten olin todella hyvässä seurassa.
Osallistuimme myös Kuusamo Nature Photo-tapahtumaan.
Vaikutuin siellä ihan valtavasti Kirsi MacKenzien tapaan kuvata, liikutuin ihan kyyneliin saakka tästä hänen kuvaesityksestään.
Jos olette noissa Kuusamon maisemissa liikkeellä, Hannu Hautala luontokuvakeskuksessa on kotkalaisen luontovalokuvaaja Matti Pukin Metsänhenki-näyttely. Kannattaa tutustua!

 Otimme viikon matkasta kaiken ilon irti, siis kuvausilon. Baarit eivät meidän euroistamme hyötyneet ainakaan tällä kertaa :)
Tähänkin tilanteeseen ehtiäksemme, unihiekat piti karistaa silmistään jo viiden jälkeen, jotta olisimme Rukan huipulla katsomassa kuinka aurinko nousee. Ja nousihan se, kuten aina ennenkin. Vaikuttava hetki, hiukan kirpeässä aamuilmassa.

 Iloksemme löytyi kaunista maaruskaa. Pötköttelimme siellä maassa kuvaamassa vastavaloon. Ketään muita kuvaajia, eikä matkailijoita ollut mailla, halmeilla. Ruska-aika oli oikeastaan vasta alkamassa tällä korkeudella.
Tuolta tunturinlaelta alas päästyämme, palkitsimme itsemme runsaalla hotelliaamiaisella. Olin ensimmäistä kertaa tässä porukassa, heillä tämä aamiaistapa on ollut jo perinteenä. Silmänruoan lisäksi vatsakin pääsi nauttimaan :) Tiedättehän, munakokkelia, pekonia, pieniä nakkeja, hedelmiä, kaikkea mitä kotona harvoin on aamiaispöydässä.

 Kuukkeli tämä Pohjoisen lintu, oli oikeastaan ainut kuvaushaaveeni, kaikki muu mitä löytyy bonusta. Tosin olihan meillä kalasääskikoju varattuna, siitä myöhemmin.
Olihan se symppis, mutta mahdottoman ahne, suorastaan syöppö :)
Se kuva, jonka sieluni silmin näin, kuva jossa se olisi siivet levitettyinä juuri laskeutumassa ja tietysti vastavaloon, jäi kyllä saamatta. Onhan haastetta toiseen kertaan!

 Mutta porot, ne eivät ole yhtään parantaneet tapojaan eivätkä viisastuneet maantiekäyttäytymisessään. Niin sanotusti, pojasta polvi ei ole parantunut. Siinä ne tuijottivat ihan tutunnäköisesti, niinkuin aina menneinäkin vuosikymmeninä, mitä nyt Pohjoisessa on tullut matkattua.

 Tämän eläimen tapaamista odotin ja toivoin kovasti ja sehän onnistui!
En kerrokkaan enempää! Laitain tältä reissulta muitakin postauksia ja kerron sitten lisää.

Aamuauringosta tällaiseen ilta-aurinkoon.
Tässä tilanteessa, sattui melko huvittavakin juttu. Kuvasin puisia houkuttelusorsia ihan innoissani, olivat niin hienosti tuossa sinisessä valossa. Sellaista sattuu :D

Yöpuvussa 24h

Tämän kesän toivomuslistalla oli myös tämä pyjamalude.
Löytyi sattumoisin samalta junaradan penkereeltä kuin palosirkkakin. Kuvaajakaveri oli onneksi valppaana ja tunsi kuvattavankin ennestään.

Pyjamalude tavattiin ensimmäisen kerran v.2006 Turun Ruissalosta.  Ennustettiin että se alkaa melko nopean leviämisensä muuallekkin Suomeen. En malttanut selvittää tämän hetken levinneisyysaluetta.
Se on noin peukalonkynnen kokoinen, täysin vaaraton, jonka voi ottaa huoletta käteenkin.
Viihtyy ojanpientareilla ja niityillä. Koiran-tai vuohenputkien kukinnoilla, joissa käyttää ravinnokseen kukkien ja siemenien nesteitä. Myös lipstikan ja palsternakat kukinnot maittavat. Missään ei mainita että siitä olisi haittaa kasvillisuudelle.

Tuolla paikalla oli melko vaaleita yksilöitä, nuori aikuinen on vaaleampi. Joukossa oli joku huomattavasti punaisempikin, kyse on sitten ilmeisesti vanhemmasta yksilöstä.
Talvehtii aikuisena ja uusi raitapaitasukupolvi syntyy keskikesällä. Kerrotaan että erityisesti tiaiset käyttävät pyjamaluteita ravinnokseen.

 Aika hassu väritykseltään, yläpuolen raitakuosi vaihtuukin alapuolella pallokuosiin.
Jossain tuolla mietittiinkin vähän leikillisesti, että mahtaako pyjamaluteesta tulla kilpailija kotoiselle tutulle leppäkertullemme.
Mietittiinpä jopa sitäkin että, että keksisikö joku laulun tälle hauskannäköiselle luteelle.

 Annan kuitenkin pisteeni tälle tutulle seitsenpistepirkolle, joita on ollut tänä kesänä ilahduttavan paljon :)

Ja puolukoita, ihania tummanpunaisia, mehukkaita puolukoita.
Tänäänkin söin suoraan tuolta metsästä, niin että sain suulakeni kipeäksi. En vain malttanut lopettaa sitä herkuttelua.

Sirkka

Kuvaajakaveri tiesi paikan josta voisi löytää näitä vaarantuneita palosirkkoja.
Iloksemme löytyi, vaati vain sen että aurinko tuli näkyviin ja alkoi lämmittää. Laji viihtyy paahdeympäristöissä, tässä tapauksessa junaradan penkereellä. Laji on Suomessa vaarantunut, tästä syystä osa esiintymisalueista on suojeltuja.

 Koiras paljastaa lentäessään oranssit takasiivet ja pitää  melko kuuluvaa rätisevää ääntä. Äänen merkitystä ei varmasti tiedetä. Oletetaan sen liittyvän siihen, että naaraat äänen kuullessaan alkavat erittää feromonia, jolla houkuttelevat koiraat luokseen.

 Erittäin vaikea kuvattava, loikat/lennot ovat pitkiä. En millään ehtinyt vauhtiin mukaan, joten olen erittäin tyytyväinen tähän ainoaan kuvaan, jossa palosirkan siivet näkyvät edes kohtuullisesti.

Mikä täällä haisee?

Näin ihmettelin tyttärelleni, kun teimme puutarhatöitä. Kitkimme juuri hanhikin juurelta rikkaruohoja. Eihän se heti selvinnyt.
 Kauan sitten edesmennyt mummoni, jolla oli paljon kaikenlaisia sanontoja, olisi tässä tilanteessa käyttänyt tämän sanonnan: "Hajussa kasvaa kun olla vain saattaa."
No, melkeinpä ei saattanut :)

 Tämä oli se jota hajusta voi syyttää, puistopökkösieni.
Muistin nimenkin kun sienen näin, jossain tälle oli naureskeltu ja ihmetelty. Alunperin Pohjois-Amerikkalainen laji, jonka oletetaan levinneet Suomeen 50-60-luvulla puutarhamullan mukana. Jollei hajua oteta huomioon niin, muuten ihan harmiton laji.

 Huomasin ennen kuin näin tämän "aikuisen sienen", nämä ihan linnunmunilta näyttävät pallerot. Luulin jopa linnunmuniksi, ne olivat irronneet maasta siinä kitkemisen tuoksinassa. Tässä kuvassa ne ovat jo saaneet tuollaisen suipon rakenteensa, maan alla ovat pyöreämpiä. Tämän  kasvuvaiheen kyseessä ollen, en huomannut juurikaan hajua.

 Tämä ruskea lima tulee myöhemmin, kitkeminen oli hajoittanut ne kaikki, jotka olivat kauniin punaisia kärjistään. Kärpäset syövät tätä ruskeaa itiömassaa ja samalla levittävät sientä. Haju siis houkuttelee kärpäsiä paikalle.
Tyttären koira olisi ollut erittäin halukas pyörimään näitten sienien päällä :D

 Siinä hajussa, ihan siinä vieressä, sammaleessa, saattoi kasvaa tämä söpöläinen. Uurrepesäsieni nimeltään, sievä kuin mikä. Oli vain vähän vaikea kuvattava, enkä hennonnut millään irroittaa maasta. En ollut tätäkään koskaan aiemmin nähnyt.  Nimi selvisi kun tunnistutin sienen tuolla FB:n ryhmässä ja pääsin selvittämään tarkemmin.  Ei olekkaan kovin tavallinen tuttavuus. Ilahduttava löytö!

Ja samalle päivälle, kolmaskin ennennäkemätön sieni. Siivosin vanhaa puukasaa kauemmas, se oli varmasti ollut siinä  parikymmentä vuotta. Kasan muutamassa alimmassa pökkelössä ja oksassa oli tällaista kaunista turkoosia sientä. Toisissa vain turkoosina värinä, toisissa näitä itiöemiä.
Aika uskomaton näky ja tässä on kyseessä patinanastakka.

Huomasin taas kerran, että kannattaa kulkea silmät avoimina!

Punaiset luteet

Kuin koruja, nämä tuliluteet.

 Kuvauspaikkana, naapurikaupunki Imatra. Oletetaan että ovat tulleet salamatkustajina idästä tulleissa puukuormissa.  Löytymispaikan lähellä kulkee Svetogorskiin menevä junaliikenne. Ilmeisesti näistä ei ole mitään haittaa, puut näyttivät ainakin ihan hyvinvoivilta.

 Ensimmäinen havainto Imatralta on vuodelta 2010 ja sitä ennen on vain yksi havainto Helsingistä. Arveltiin että luteita on ollut täällä samalla paikalla jo aiemminkin, koska määrä oli kasvanut sen verran suureksi. Lude on lyhytsiipinen, eikä juurikaan pysty lentämään, sen vuoksi esiintymä on hyvin paikallinen.

 Kooltaan 9-11mm, muistuttaa väritykseltään hyvin paljon tutumpia veri-, sekä ritariludetta. Käyttää ravinnokseen lehmuksen- sekä malvan kasvinesteitä.

 Tuolla kuvauspaikalla oli rivissä 6-8 lehmusta, joitten rungoilla kävi melkoinen vilske. En kyllä osaa yhtään arvioida kuinka paljon näitä mahtoi olla, paljon. Enkä lähtisi laskemaan, ovat ne sen verran vikkeliä paikanvaihtajia :) Melkein voisi asian ilmaista näin, että puunrungot punaisenaan. Osa vilisteli maassa, parittelijoita lukuisa määrä, osa raahasi näitä lehmuksen siemeniä mukanaan.
Kiva kuvauskohde.

Kuvaaminen on jäänyt tältä kuluvalta kesältä tosi vähiin, enkä osaa edes oikein sanoa että miksi. On kai vain ollut muuta puuhaa.

Hyvää elokuuta kaikille täällä piipahtaville!

Säyseä ja peloton

 Viikko sitten oli ilo kuvata Ylämaankarjaa. Meillä oli kuvaajakaverini kanssa lupa mennä laitumelle, ihan sinne tapahtumien keskipisteeseen.
Tämä rotu on skotlantilaista alkuperää, luonteeltaan rauhallista, säyseää ja pelotonta. Kiinnostuin vähän enemmäkin tästä rodusta, ovat jotenkin niin sympaattisia. Karjankasvattajan merkitystä ja osaamista pidettiin tärkeänä siinä miten eläin tottuu ja totutetaan ihmisiin.

Tämä kaveri halusi ilmeisesti ystävystyä, olin siitä aika otettu :)
Se tuli pari kertaa ihan lähelle kun kuvasin kyykyssä. Mietin vain noita sarvia, kun lennossa oli jos jonkinmoista öttiäistä ja pörriäistä, joita ne huiskivat itsestään pois. Ettei vaan sattuisi mitään tahatonta vahinkoa, siksi väistyin aina kauemmaksi.

Huomasimme niitylle mennessämme, että siellä oli kaksi pikkuista nukkumassa. Melko nopeasti ne kipittivät levoltaan emojensa taakse. Vasikoitten ikää en tietystikään osannut arvella. Emoilla on voimakas äidinvaisto. Ne voivat olla aluksi jopa ylisuojelevia, kun pienet ovat alle kahden vuorokauden ikäisiä.

Tämä emo oli kovin äidillinen, nuoli ja helli poikastaan vähän väliä.
Vasikalla ei taida olla sen tarkempia ruokailuaikoja, kun kävi imemässä emoaan siinä kuvatessamme useammankin kerran.

Tämä äiti oli ilmeisesti vähän boheemimpi. Tästäkin imetystilanteesta lähti melko pian huitelemaan omille teilleen. Muutenkin kulki kauempana lapsestaan. Vasikat leikkivät ja olivat jonkin verran yhdessäkin.

Lauman sonni, ainoa urospuolinen jonka tällä niityllä näin. Rodulle on ominaista vahva laumahierarkia ja -käyttäytyminen. Jossa alempiarvoiset yrittävät välttää ylempiarvoisia. Siksi laiduntamisessa tarvitaan reilusti liikkumatilaa, jotta alueella voi olla erillisiä pienempiä laumoja.

Nämä eläimet ovat ympäri vuoden ulkona, kesät, talvet. Pörröinen aluskarva on hyvä lämmöneristys, pitkät päällyskarvat puolestaan toimivat sadetakin tavoin, kosteus valuu selkää pitkin alas ja aluskarva pysyy kuivana.
Talvikarva vaihtuu keväällä viileämpään ja ohuempaan kesäkarvaan. Tämä kaveri on juuri vaihtamassa karvoitustaan uuteen kesämallistoon.

Meidänkin puolestamme, hyvää kesää kaikille :D