Sinisiipinen

Kuvaajatuttavani pyysi viime viikolla seurakseen etsimään sinisiipisirkkaa ( Sphingonotus caerulans )
Tästä kyseisestä sirkasta on juttu uusimmassa Suomen Luonto-lehdessä. Poimin kyseisestä artikkelista osittain tätä asiatietoa.

Se on harvinainen laji Suomessa, 2010 luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Aiemmin esiintyi vain Hankoniemellä ja Tammisaaressa, nyt on levinnyt laajalti Kaakkois-Suomen soranottoalueille.

Pitkään katselimme ja ihmettelimme siinä sorakuopalla. Yht'äkkiä huomasimme nämä kolme yksilöä samalla kivellä.
 Ehdimme  melkovarmasti ihan viimetipassa, lentoaika joka on alkanut jo heinäkuun puolivälissä, päättyy syyskuun loppuun ja tuo kuvauspäivä taisi olla viimeinen tämän kesän yli +15° aurinkoinen päivä.

Koiras on kooltaan 1,5-2cm ja naaras vähän kookkaampi, lähes 3cm pituinen.
Omaa erittäin hyvän suojavärin, tuntuu melkein siltä, että osaa vielä valita ympäristönsä värisävyjensä mukaan.

 Toivoimme tietysti lentokuvaa, jolloin kauniit siniset siivet olisivat näkyneet, mutta ei. Näimme monta lentotapahtumaa, jopa melko pitkiäkin liitoja. Kuvaaja ei vaan siinä tilanteessa ehtinyt mukaan. Yhden ainoan kerran ehdin nähdä hyvin siipien kauniin sävyn ja muutaman kerran kuulin koiraan hiljaisen sirinän.

Tämä kuva tuli bonuksena, olimme jo siinä poislähtöä tekemässä, kun huomasimme tämän parittelevan pariskunnan. Naaras kuljetti perässään tätä huomattavasti pienempää koirasta, ihan minne tahtoi!
Hienoa että suku jatkuu!

Tämän sirkan näkeminen oli kesän toiveissa! Ensikesälle jää vielä haaveeksi niitten kauniitten siipien kuvaaminen.

Patsaita

Käväisin pienellä reissulla, matkan varrella oli mielenkiintoinen Parikkalan patsaspuisto, josta olen jo aiemminkin pari kertaa kertonut ja sieltä kuvia postaillut.

 Puisto patsaineen on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen luoma, vuosina 1960-2010 Hän menehtyi sairaskohtaukseen maaliskuussa 2010.

 Puistossa on n.500 erilaista patsasta, joista joogaavia hahmoja 256, lisäksi satoja erilaisia eri ajankohtaan kukkivia kasveja.

 Paperityömiehenä elantonsa ansainnut  Rönkkönen sai tunnustuksena työstään Suomi-palkinnon syksyllä 2007 Tunnustusta/arvostusta hän on saanut varsinaisesti vasta kuolemansa jälkeen.

 Puistossa käy vuosittain tuhansia matkailijoita. Se on aina avoinna, sinne on vapaa pääsy. Porteilla on vapaaehtoisen maksun mahdollisuus.

 Amerikkalainen matkailulehti Conde' Nast Traveler julkaisi viime syksynä listaa maailman kammottavimmista kohteista, jonne tämä patsaspuistokin pääsi.
En kyllä koe tätä yhtään kammottavana, vaan mahdottoman mielenkiintoisena, joskin hyvin erikoisena.

Puisto on varmastikin nyt hyvissä käsissä ja tulevaisuus turvattu. Netistä löytyy paljon tietoa jos alkaa kiinnostaa, ihan hakusanalla Parikkalan patsaspuisto.
Sillä on oma jäsenmaksullinen kannatusyhdistys. FB-ryhmässä: Pelastakaa Parikkalan Patsaspuisto, on 1300 seuraajaa.

.



Otin nämä kuvat viime vuonna joululahjaksi saamallani SONY:n Cyber-shot DSC-RX100 -kameralla.
Hurjan vähän olen tällä kuvannut, kun järkkäri kulkee lähes aina mukana. Nyt päätin ottaa vain tämän mukaan ja yllätyin ihan valtavasti. Nyt meillä alkaa sitten kuherruskuukausi, aion opetella tämän kameran tavat ja mahdollisuudet.
Päivä oli pilvinen ja sumuinen tuona kuvausaamuna. Kuvia en ole käsitellyt rajaamista lukuunottamatta juuri ollenkaan.

Paluumuuttaja

Ilahduin eilen siitä että pähkinänakkeli ( Sitta europaea ) on palannut.

 Lintua tavataan Baltian ja Skandinavian tammimetsissä, saapuu Suomeen syyskuun puolivälin ja marraskuun puolivälin paikkeilla. Lähtee paluumuutolle maalis- ja huhtikuun puolivälin maissa.
Joitan pareja pesii Etelä-Suomen lehdoissa ja puistoissa.

Lintu ei ole mitenkään erikoisen arka, päästää aika lähelle kuvaamaan häiriintymättä. Käyttäytyy aika lailla samalla tavalla kuin puukiipijä.


Lämpimästi tervetuloa, uudet lukijat Ariel ja Maija Myrskyluoto, toivon että viihdytte :)

EDIT: Tuolla kommenteissa on hyvä huomio Töyhtötintin/Anun postaamana. Hän kertoi, ettei tämä lintu ole varsinaisesti paluumuuttaja, vaan vaeltaja. Kiitos Anu asian selventämisestä!

Kettukeskiviikko 12.

 Tähän tilanteeseen en päässyt kovinkaan lähelle. Kettu oli löytänyt myyrän ja toi sen tähän junaradalle. Myyräksi päättelin tuon hännän pituuden perusteella.

Se päättikin hetken päästä lähteä pois, kun olimme tuon oikella näkyvän harakan kanssa siinä kärkkymässä. Täytyy sanoa että harakka häiriökäyttäytyi huomattavasti enemmän kuin kuvaaja.
Kettu näytti huvittavalta tuossa katsellessaan, myyrän häntä suupielestään roikkuen.

Variksen löytö

Varis löysi jotain tosi mielenkiintoista!
Ihmissilmin katsottuna, ei niin kovin mielenkiintoista, taisi olla jonkinlaisen hedelmän kivi.
Kuinka monta kertaa ja kuinka moneen paikkaan se yrittikään tätä aarretta piilottaa. Välillä taisi olla liian kovaa maata, välillä liian näkyvä paikka. Harakat liian lähellä, oliko kuvaajakin?

Se siirteli löytöään monenlaisiin asentoihin, käänteli kätevästi nokallaan. Mikään paikka ei tuntunut kelpaavan, niin suuresta aarteesta oli kysymys.
 

 Naputti kuuluvasti nokallaan, suorastaan takoi.  Jossain vaiheessa tuli mieleeni, yrittikö se kuitenkin rikkoa tätä kiveä, eikä suinkaan piilottaa.

Se seisoi töyräällä josta oli pudotus vesirajaan. Luulen että se otti tässä vaiheessa kiven suuhunsa, mietti hetken ja lensi veden äärelle. Tai vaihtoehtoisesti kivi tippui ja vieri rantaan ja harakka perässä, muttei suinkaan tippunut.

Tässä voi taas miettiä peseekö se tätä löydettyä aarrettaan, vai mitä touhuaa! Käänteli vielä nokallaan muutamia oikeita pikkukiviä ja kohta lensi pois!
Seuratkaahan noita variksia, ovat aika mielenkiintoisia vaakkujia!

Pinnalla

 

 

Syyspuolen elämänmenoa

                                                        Hyvää viikonloppua teille kaikille!