tiistai 7. helmikuuta 2017

Talvinen päivä

Pitkästä aikaa kaunis talvipäivä! Aamulla  pakkasta oli -21°, mutta pärjääminenhän on pukeutumiskysymys :) Oli niin kivaa kun aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa, ihan hymyilytti :)


 Taisin tuolla jossain edellä mainitakkin siitä, miten kädet eivät kestä enää kylmää, ilmeisesti liittyy ääreisverenkierron ongelmiin. Muutenhan asian kanssa kyllä pärjää, mutta tämä kuvaaminen kävi ajoittain tosi hankalaksi. Sormet olivat välillä niin kohmeessa, etten saanut niitä edes yhteen. Rukkaset, eivätkä kaksikerroksiset, vanutetut lapasetkaan enää auttaneet.
Tilasin mainoksen uhrina elektroniset lämpökäsineet, testailen niitä nyt nämä pakkaspäivät ja kerron sitten onko niistä miulle hyötyä.


 Kettuhan se taitaa tällaisen polun tallata. Minne lie matka, pitkän järvenselän se ainakin on joutunut  ylittämään.





Tämä päivä oli suunniteltu mökkireissun ohella, saippuakuplien jäädytykseen sekä kuvaamiseen. Seos jonka olin aiemmin tehnyt, ei toiminutkaan.
Pakkasta nyt oli niin paljon, että olisi luullut onnistuvan, liuos ei vaan toiminut.  Hyvin hentoista jäätymistä oli näkyvissä, mutta pallot hajosivat ihan välittömästi jäälle laskeuduttuaan.


 Tutkin netistä erilaisia ohjeita ja tein uuden seoksen. Sekään ei toiminut, pallot hajosivat yksi, toisensa jälkeen. Kolmas yritys, astianpesuainetta kuluu, sillä määrällä mitä käytin, saattaisi pestä koko pikkukaupungin astiat :)


Kolmas yritys, nyt toimii. Lähes joka ainut pallo pysyy koossa ja laskeutuu nätisti lumelle. Mutta pakkanen laski, oli enää  -12°, eikä jäätymistä ilmeisesti siitä syystä enää tapahtunut. Luotan huomiseen sääennustukseen ja kokeilen vielä.
Ihan tarkkaa suhdetta en osaa sanoa, mutta kerron pääpiirteittäin mitä laitoin, kun huomenna vielä testaan.
Nämä kaikki pallot ovat sillä seoksella, joka ei kestänyt jään pinnalle tuloa.

18 kommenttia:

  1. "kettu juoksi yli järven" Tälläiset laulun sanat pulpahtivat mieleen. Ihania talvimaisemia ja kauniita kuplia!

    Aurinkopäiviä lisää sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitikin oikein miettiä, miten tuo laulu menee :)
      Nyt on talvi kauneimmillaan!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  2. Kauniita talvisia kuvia, kuin helminauha nuo ketun jäljet:)

    Samoissa puuhissa täälläkin oltiin, kuplien puhaltelua, eikä toivoakaan "jääkukista":) Huomenna uusi yritys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä kettu osaakin sievästi sipsutella, mitenkähän juostessa, onko jälki saanlaista!
      Kuplien puhallus jatkui tänään :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Ihana tuo ketunjälki kuva.Ja taas minulle tulee mieleen planeetta ja avaruus noista yksipalloisista kuvista.Hienoja!
    Onnea huomiselle uuteen kuvaus-sessioon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkirivi näytti tosi hauskalta!
      Tänään syntyi uusia planeettoja lukiusa määrä:)
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  4. Jokin planeetta minullekin tuli mieleen.
    Eläinten jäljet lumessa ovat aina mielenkiintoisia. Onneksi jotkut myös suht helposti tunnistettavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen mökillä käydessä, polulla oli niin pienenpieniä, sieviä jälkiä, lienee metsähiiri ollut asialla.
      Kiitos Seija!

      Poista
  5. Tänään oli todella kaunista ulkona! Nuo saippuakuplat ovat ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tänään oli samanlainen päivä kuin eilenkin, sitä on valmis jo unohtamaan nuo kurjat tammikuun säät :)
      Kiitos Anne!

      Poista
  6. Upeita pakkaskuvia! Noita lumeen jääneitä jälkiä on tosi mukava katsella ja seurailla, meillä on tuota ketun helminauhaa ja pupujen tassulittaa hangella monessa kohtaa, ilveksen vantteria tassutuksia ei ole pitkään aikaan näkynyt saati kauriin siroja sorkan jälkiä. En tahdo oikein pakkaseen tottua millään loman jälkeen!

    Upeita, uskomattoman upeita nuo kuplat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, miten hauskasti kuvasit eläinten liikkumista. Tassulittaa, ihana sana :)
      En pääse yksienkään jälkien ohitse miettimättä, mikä tuosta on mennyt!
      Mie ole vähän hoopo, kun tykkään tästä pakkasesta! Jos olet ollut lämpimässä, ymmärrän hyvin :)
      Kiitos Kivipellon Saila

      Poista
  7. Kaunis päivä ja hienoja yksityiskohtia olet kuvannut.
    Ja koko ympäröivä maisema yhdessä pallossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä talvi on kaunis, saisipa näistä tällaisista jaksoista nauttia enemminkin.
      Näitä kuvatessa on ihana laittaa kortti koneeseen ja ihmetellä mitä taas löytyy.
      Kiitos seita!

      Poista
  8. Kauniita talvikuvia! Ja on nuo kuplat vaan eri hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä toivoisin lisää pakkasia, pääsisi kunnolla kokeilemaan tätä kuplien tekoa.
      Kiitos Kaksi huonetta!

      Poista
  9. Ensimmäinen pallokuva on tajuttoman ihana; siinä näkyy ihan kirkkaasti heijastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hauskaa puuhaa! Ja yllätyksi täynnä :)
      Kiitos orvokki!

      Poista