torstai 16. helmikuuta 2017

Keväisiä merkkejä

Telkkäkoirailla alkavat jo hormonit hyrräämään. Seurasin eilen Vuoksella tätä jokakeväistä näytelmää.


Kilpakosijat ottavat toisistaan mittaa ihan tosissaan. Näitä takaanajoja oli useampia, mutta luulen että kovimmat koitokset ovat vasta edessä. Muistavatkohan ne edes syödä silloin :)
Kuvausetäisyydellä  taisi olla  parhaimmillaan neljä tai viisi koirasta, sekä kaksi naarasta.  Lukua oli vähän vaikea pitää, kun ne vilkkaina lintuina sukeltelivat vähän väliä.


 Toisinaan edellä oleva, pakeneva,  joutui ottamaan siivetkin avukseen, saadakseen vähän lisää etumatkaa. Takaa-ajaja sukelsi toisinaan, en tiedä mitä siellä veden alla sitten tapahtui.
 Aika hauskaa seurattavaa, tämäkin.


 Koiraan soidinmenoihin kuuluu tämä niskojen nakkelu. Samalla se päästää erikoista narinaa ja määkäisyjä. Näitä ääniä en kyllä eilen kuullut, elleivät ne sitten peittyneen sorsien äänten alle. Tuolla paikalla oli myös monia, monia kymmeniä sorsia. Nekin olivat aika vilkkaalla tuulella, taisteluja koiraitten välille syntyi tuon tuosta.


 Tähän yhteiseloon ja parinmuodostukseenhan tämä kaikki tähtää.  Kuvassa oleva tilanne taisi olla vain sattumaa, en huomannut vielä mitään parinmuodostusta.


 Pään värisävyjä ihmettelin! Välillä väri oli aivan upeaa violettia, mutta useinmiten näytti kauniin teräksisen vihreältä.




Olihan siellä taivaan sinessä jo kolme lokkiakin liitelemässä. Pohdin kahden eri lokin välillä, kysyin tuolta fb:n ryhmästäkin tunnistusapua. Ne mitä mietin, olivat  merilokki ja harmaalokki.
Tämä varma tunnistus jää nyt auki!

34 kommenttia:

  1. Hauskan näköistä touhua. Pojat ihan täpinöissään. :)
    Hienot tosiaan nuo pään väritysten vaihtumiset valon mukaan.
    Olet onnistunut saamaan hienon kuvan myös lokista. Itse olen usein yrittänyt, mutta aika huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tästä tuli mieleen flamenco-esitys, molemmissa ollaan yhtä tosissaan :)
      Ihmeen upeiksi nuo koiraat keväällä muuttuvat. Joskus olen onnistunut saamaan hyviä kuvia lokeista laiturilla kuvaamiseen keskittyen.
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  2. Niinpä näyttää, ihan niskoja nakellaan :) Minä näin tänään kahden variksen ilmatanssin. Niistä on vaikeampi sukupuolta määrittää, mutta ei se näyttänyt miltään toisen poisajoltakaan.
    Teemalla on tullut (tänään viimeinen osa) mielenkiintoinen sarja väreistä nimeltään Värejä etsimässä. Viime kertaisessa osassa puhuttiin hieman tuosta värin muuttumisesta valon mukaan. Areenassahan se on vielä katsottavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnuilla alkaa olla jo säpinää ilmassa!
      Kiitos kun kerroit tästä sarjasta, en ole huomannut. Katson areenalta.
      Löysin tänään Lars Jonssonin kirjan: Talvilintujen elämää. Se oli hinnaltaan 10€, ihana löytö. Muistelen että kerroit siitä kirjasta jo tuolla joku aika sitten.
      Kiitos Seija

      Poista
  3. Kivoja kuvia! Auringon paisteessa vesikin näyttää jo kesäisen lämpimälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauspäivänä oli tosi keväisen tuntuista, siinä Vuoksen varrella vain kävi vähän viima.
      Kiitos Kaksi huonetta!

      Poista
  4. Olipa tosi hieno kuvasarja! Onpa telkät ajoissa soitimensa kanssa totta tosiaan, vastahan on helmikuu! Ja lokkejakin jo! Upeita lintukuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkät tosiaan aloittelevat soidintaan! Katsoin tuolta lintuharrastajien sivuilta että harmaalokkeja oli ollut jo 25 sekä kaksi merilokkia. Kovin ovat aikaisessa!
      Kiitos Saila!

      Poista
  5. Kevättä rinnoissa sitten jo. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta päästään tositoimiin :)
      Kiitos marliska!

      Poista
  6. Kyllä on taipuisat niskat, ei kannata matkia perässä =D
    Kevät nostaa tunteet pintaan:)

    Hienot kuvat jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekään taida yrittää :D
      Kyllä sitä päivä päivältä hymy levenee, kevät saapuu :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  7. kivat kuvat:) Linnuilla jo kevättä rinnassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta nuo linnut sitten katoavat, kuherruskuukautta viettämään!
      Kiitos Sussi!

      Poista
  8. Ainakin ensimmäisen kuvan perusteella telkillä näyttää olevan suorastaan kiire. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minkä vesiryöpyn ne nostattavatkaan tuossa kiireessään!
      Kiitos JPK!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Muito orrigado, Francisco!
      Obrigado, mesmo com voce.

      Poista
  10. Telkillä on jo täysi vauhti päällä. Kuvissa on jo kovin keväinen tuntu muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun nuo telkät tulisivat vaan hiukan lähemmäksi!
      Kiitos Between!

      Poista
  11. Voi miten ihanat ja niin keväiset kuvat!! Ja mitä ihmettä, lokkeja?!? Ei täällä ole vielä ainuttakaan näkynyt, eikä kuulunutkaan ;)
    Merilokki on suuri, sillä on möreä ääni ja sen selkä on tumma, melkein musta. Harmaalokilla on taas nimensä mukaisesti harmaa selkäpuoli ja sen ääni on korkeampaa "kaklatusta" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin tätä aikaista lokkien tuloa, tuo Vuosihan on sulana koko talven, ettei siinä mielessä ole huolta!
      Lokki lensi niin korkealla, etten edes zoomaamalla saanut noitten jalkojen väriä esiin, se olisi helposti kertonut kummasta tässä oli kysymys.
      Kiitos Ansku!

      Poista
  12. Kevätmenoilta nuo näyttää. Minä saan ootella telkkiä aina tuonne toukokuulle saakka. Nyt on niin paksut jäät ja hanki päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistun saamaan kunnon niskojennakkelukuvat! Voisin kyllä valita kunnon hiihtokelit, malttaisin kyllä telkkiä odotella :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  13. Upeat kuvat! Linnut ovat tosi aikaisessa kosiomenoineen. Pikkulinnut ja pulut ovat myös ihan seonneet pihassa;-) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinköhän tämä menee että keväät vain aikaistuvat!
      Kiitos Anne, hyvää viikonloppua myös!

      Poista
  14. Eipä ole meillä vielä moisia näkynyt ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pian pääset kuvaamaan!
      Kiitos Tellu Tom!

      Poista
  15. Kevättä rinnassa telkkäpojilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy taas ensiviikolla käydä kurkkaamassa :)
      Kiitos seita!

      Poista
  16. Ovatpa telkät aikaisessa kosiomenoissaan! Mukavaa seurattavaa ja hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkien seuraamisesta tulee hyvälle tuulelle :)
      Kiitos Minttuli!

      Poista