maanantai 14. marraskuuta 2016

Pienet jäljet

Vesisateella uhkaillaan, voi ei, luminen maisema on niin kaunis ja valoisa.
Kuvasin sunnuntaina mökkimaisemissa. Jäälle ei ollut vielä mitään asiaa.  Kuljin noin metrin päässä rantaviivasta, mielestäni turvallisesti, kun halusin kuvata näitä lumipeitteisiä kiviä.


 Tässä saattaa olla maaemo päiväunillaan. Kova uurastus talventulon eteen, vaatii välillä pitkät päiväunet.



 Mielenkiinnolla seurasin tätä pienten jalkojen tekemää polkua ja tässä vaiheessa käväisin siinä jäälläkin.
En ole mikään tyhmän rohkea ja näytti siltä että ihan rantaviivassa jää oli pitävää. Niinkuin olikin, mitään ratinaakaan ei kuulunut.


Pienet jäljet johtivat tuon kiven kupeelle ja siinä oli ihan selvä sisäänmenoaukko. Olisihan ollut mukava tietää, kuka tuolla lumimajassaan asustelee.


Läheisessä ojassa, kivestä varoittava keppi oli saanut tällaisen mansetin varrelleen. Ihmettelin, miten tämä on muodostunut, kun tuossa paikassa virtaus on hyvin varovaista. Siihen ei tuulikaan juuri osu. Kevyempikin virtaus saa ilmeisesti ojan pohjaan juntatun kepin "dippailemaan".
Sunnuntai oli kuten kuvista näkee kovin pilvinen, mutta jos tuo lumi katoaa, niin silloin on todella tummaa.

26 kommenttia:

  1. Mielikuvitusta herättäviä lumikuvia, kuin sadusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta pienestä kolosta voisikin kehitellä satua :)Kun tytär oli pieni niin kerroin aina luetun sadun lisäksi jonkin pienen kotikutoisen sadun!
      Kiitos Seija!

      Poista
  2. Etenkin tuo viimeinen kuva huippu!

    VastaaPoista
  3. Satumaisen suloiset kuvat, ja nuo pikkuruiset jäljet hangella, niin ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku hyvin pikkuinen siinä on taapertanut :)
      Kiitos Ansku!

      Poista
  4. Tuo alimmainen kuva on kuin jonkun hammaskalusto, hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika helppo kalusto noin hammasvälien hoidon kannalta ajatellen :)
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  5. Mahtavat kuvat ja tuo viimeinen on erikoisen hieno.

    VastaaPoista
  6. Tuo viimeinen kuvasi on lumoava!Jotain itämaista helyineen siitä minulle tulee mieleen.Kuinka hienoja teoksia luonto värkkäilee.
    Ihanasti on hiiri hipsutellut kotikoloonsa.Oliko nuo kivet rannassa?Voihan se olla, että siellä kivenkolossa on ollut jo kesäpesä, joka igluksi nyt on muuttunut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kohtaa luonto todella yllätti! Nopeasti virtaavissa paikoissa olen nähnyt näitä helyjä, mutta tuossa ojasessa!!!
      Kivet ovat noin metrin päässä rannasta,ihan veden ympäröiminä kesällä.
      Näin sen täytyy olla, kesämökki muuttui igluksi :)
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  7. A ultima fotografia está espectacular.
    Um abraço e boa semana.
    Andarilhar

    VastaaPoista
  8. Samaa pohdin, voi ei, jos lumet sulaa! Miten on siellä jo känyt?
    Kauniita kuvia. Tuommoisia ajatuksia minullekin tulee mieleen, kun katselen hangella erilaisia jälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkoi tänään loskakelit, tein muutaman kilometrin lenkin vesi- ja räntäsateessa. Mutta olen kai vähän hupsu, kun nautin tällaisestakin säästä :)
      Kiitos aimarii!

      Poista
  9. Laitoin sinulle Kuusi kuvaa kesästä -haasteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, olen vähän laiska vastaamaan haasteisiin, muta tein poikkeuksen! Oli ihan mukava muistella kesää!

      Poista
  10. Upean jää koristuksen on luonto muotoillut.

    Täällä on melkein kävelytiet nyt sulia.
    Nyt kun suli, niin sulaisi kokonaan liikkumaväylät, niin ei olisi liukasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin tuon muodostumista kovasti. Pari vuotta sitten kuvasin vähän vastaavanlaisia, pieniä koskia sisältävässä paikassa. siellä kyllä ymmärsin miten ne muodostuvat.
      Meillä alkoi tänään oikein loskakelit! Kyllä tuo sohjon uskoisi sulavan pois.
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  11. Ihania kuvia!
    Voiiih, miksen ole yhtään ehtinyt kuvaamaan tällasia ihanuuksia!?
    Vaikka ei niitä täällä olekaan, sillä tämä päivä on satanut vettä ihan kaatamalla. Nytkin vielä, yöllä, sataa kuin saavista kaataen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin lyhyt ilo näistä lumista olikin, tosin yöllä satoi räntää muutaman sentin verran.
      Olisin niin mielelläni pitänyt tuon valkoisen maiseman!
      Kiitos Harakka.

      Poista