Suomen varislinnuista pienikokoisin

Kuukkeli oli ihan ykköstoivomus, siinä mitä Kuusamossa toivoin tapaavani.

Virittelimme tulta Myllytuvan nuotiopaikalla, eikä aikaakaan, niin ensimmäinen kuukkeli pyrähti paikalle. Liekkö savu sen siihen houkutellut. Hieno tunne, hymyilytti.
Hämmästyin linnun kokoa, olin kuvitellut sen mielessäni paljon pienemmäksi.

 Parhaimmillaan niitä oli kolme samaan aikaan.  Lintuperheen reviirin kerrotaan olevan  neliökilometrin suuruisen. Mutta ne voivat käydä ruokailemassa kauempanakin, esimerkiksi juuri tällaisilla turistipaikoilla.
Nuoret ja vanhat linnut näyttävät samannäköisiltä, mutta uloimman pyrstösulan muodosta asiantuntija voi päätellä mitä sukupolvea lintu on.
Elinikää voi kertyä jopa viisitoista vuotta.

 Kuukkeliahan pidetään onnenlintuna, ehkäpä juuri sen takia odotin niin kovasti tapaamista.
Suomalaisessa muinaisuskossa kuukkelin ajateltiin olevan "sielunlintu". Uskottiin että metsämiehen henki siirtyy kuukkeliin hänen kuoltuaan.

 Linnusta on myös poseeraajaksi. Eivätkä ne olleet juurikaan arkoja, hakivat ihan kädeltä ruokaa. Muuten, aika napakka ote kun laskeutui. Reilu "kädenpuristus" :)
Jospa se olikin se onnentoivotus, taidankin uskoa niin!

 Seuraavana päivänä Konttaisen parkkipaikalla, jälleen pienen odottelun jälkeen kuukkeliperhe ilahdutti. Sieltä jostain naavakuusien välistä ne ilmestyivät. Rusinat ja kamerat esille, siinähän se meni, paketti rusinoita :)
Oletettavasti äiti joutui  välillä laittamaan  jälkikasvuaan kuriin kerjäämisen takia, siis äidiltä kerjäämisen. Ilmeisesti poikasen on jo sopiva aika saada itse murua rintansa alle. Ja saihan se.

Rusinat maittoivat. Kuukkeli kerää talvivarastoja koko lumettoman ajan. En kyllä uskonutkaan että paketti rusinoita menee ihan yhdellä aterialla.
Ihana lintu, olipa mukava tavata!
Se lähes täydellinen kuva, siivet avoimina jäi kyllä saamatta, puolihyviä löytyy. Ompahan haastetta sitten seuraavalle kerralle.