lauantai 14. maaliskuuta 2015

Monta ihmeellistä asiaa :)

Tänään olin monta, monituista tuntia ulkona. Mökkimaisemissa nauttimassa auringonpaisteesta ja melkeinpä voisi sanoa jo että lämmöstäkin.


 Ihmettelin miten mahtavaa pauketta jäät pitävät. Se on tavallaan vähän pelottavaakin, mutta enempi mielenkiintoista. Viereiselle lammelle johtava oja on aina sula virtauksen takia. Siinä ojan reunalla oli mielenkiintoista seurata miten jään paukkeen jälkeen "paine" tavallaan purkautui ojaan. Siinä sulassa jäät helisivät ja kilisivät ja vesi liikkui.


 Heittäydyin välillä pitkäksen jäälle, kun kuvasin ja ihmettelin näitä luonnon pieniä taideteoksia.
Ambulanssia ei sentään kukaan kutsunut. Mies tosin retkiluisteli siinä lähettyvillä ja kävi välillä moikkaamassa, joten kukaan ei kai luullut että kyseeessä olisi sairaskohtaus :)


 Mietin että onkohan Tapio Wirkkala pötkötellyt jäällä näin samalla tavalla ja saanut idean Festivoon.


 Joutsenpariskunta saapui eilen lammelle. Viime vuonnakin ne tulivat suurinpiirtein samaan aikaan.
Ihmettelin ja ilahduin miten mukavalta tuntuu nähdä tämäkin kevään merkki. Siinä ne sukivat itseään auringossa ja kailottivat ilmoille iloaan.





 Kuljeskelin pitkään jäällä ja kurkistelin jäätyneisiin pilkkiavantoihinkin, kun huomasin miten kauniisti pakkanen oli nämäkin koristellut. Suosittelen olemaan utelias pilkkiavantojen suhteen :)


Tänään otin valtavasti kuvia. Makroputki on ollut niin pitkään työttömänä, joten päätin nyt työllistää sen oikein urakalla.
Tykkään niin kovasti tästä makroilusta, etten sanotuksi saa!

36 kommenttia:

  1. Sen huomaa, että tykkäät, sillä makrosi ovat aivan omaa luokkaansa. Olen vahvasti sitä mieltä, että tuohon pystyy vain jos oikeasti rakastaa sitä mitä tekee. Vielä kun sinulla on taito nähdä kaikki pienimmätkin ihanuudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosiaan niin paljon näistä pienimmistä asioista!
      Vaikka olen aina ollut kiinnostunut luonnosta, niin makrokuvaaminen avasi tavallaan ihan uuden maailman, josta ei ylltyksiä puutu.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  2. Voi ei miten hupaisan näköistä tuo joutsenten askellus! Minäkin rakastan todella makroilua, nyt vaan epäilyttää kerran taas, että pitää aloitaa ihan alusta. Ed. kerrasta on tosi pitkä aika. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivätkö olekkin kuin Chaplinin filmistä :) Alimman kuvan oikeanpuoleisesta puuttuu vain kävelykeppi.
      Kyllä se alkaa sujumaan, voisko nyt ihan verrata pyörällä ajoon :)
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  3. Ihania kuvia olet ottanutkin!
    Toisessa kuvassasi on ihan selvästikkin enkelin siivet, onkohan enkeli mennyt avantouimaan ja jättänyt siipensä aurinkoon lämpiämään?
    Tapio Wirkkala on ihan selvästikkin maannut pötköllään ja saanut ideansa juuri näistä jäätaideteoksista!
    Viimeinen kuvasi, on kuin ilotulitus taivaalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla enkelikin joka siellä liikkui.
      Nämä ovat sellaisia juttuja joissa voi olla niin monta tulkintaa ja se on mukavaa :)
      T.W: oli varmasti luonnonystävä koko sydämestään!
      Kiitos Harakka!

      Poista
  4. Aivan upeita kuvia!! Ihailin pitkän tovin sinun jääkuviasi... ne on vaan niin ihania :)
    Joutsen on uljas lintu, hienot kuvat myös heistä :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa olla paras aika bongata jäätä, kun lunta on niin vähän.
      Tuolta voi löytää mitä vaan.
      Kiitos Ame Amebadonna!

      Poista
  5. Jää tekee hienoa taidetta.Hienot joutsenet.

    VastaaPoista
  6. Komeat nuo kristallikuviot, Wirkkala jää toiseksi. Ja jouseniakin jo. Täällä ei ole vielä näkynyt eikä kuulunutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea luonnonluomaa ei taida edes pysyä toistamaan, vaikka kuinka haluaisi.
      Joutsene näyttävät tulevan tänne melkolailla samaan aikaan.
      Tässä on lähellä kaksi virtaavaa paikkaa jotka varmasti houkuttavat.
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  7. Minäkin rakastan sitä jäiden lähdön helinää-kilinää-murinaa-pamausta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli tuolla Suurella-Saimaalla, siellä se pauhu oli ihan uskomatonta. Voi että nautin!
      Kiitos Mags!

      Poista
  8. Uskon, että taiteilijat saavat monasti ideansa juuri luonnosta. Joutsenten tepastelu on hauskan näköistä, jääkuviot upeita.
    Viimeisenä minä luopuisin makroputkesta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keramiikkataiteillijoillekkin luonto on varmasti ehtymätön innoituksen lähde.
      Samoin, taistelisin kynsin, hampain :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  9. Upeita päiviä, upeita kuvia, niin jäästä kuin joutsenistakin.

    Tapio Wirkkalan sarja Ultima Thule on kuin jäätaidetta. samoin Festivokin. Kummastakin sarjasta pidän ja nythän ne taas ovat muodikkaitakin. Olkoot vaan vitriinissä etteivät rikkoudu.

    Upeaa aurinkosunnuntaita Vikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdin tuossa Ultima Thulen, vaikka sitä on kaapissani, kiposta kuppiin.
      Luovuin lähes kaikista Festivo-kynttilänjaloista, kun olen tehnyt hieman tätä tavaroista luopumista.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  10. Mieletöntä aivan Festivo. Nyt on todella jänniä jääilmiöitä, säät ovat enemmän kuin mielenkiintoiset. Jäätynyt aaltokin, ihmeellistä. <3 Täytyy sanoa, että tämäkin lyyli on innoissaan kuvannut ulkona ja mikä valo. <3

    Upeita kuvaushetkiä Vikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies tuolla hetki sitten kertoi, että ensi viikon jälkeen alkaa taas kylmetä.
      Samoin, en ole juuri muuta tehnytkään kuin kuvannut ja pakolliset muut puuhat pikaisesti :)
      Nyt nautitaan, tätähän sitä on odotettu!
      Kiitos Tiia!

      Poista
  11. Mahtavia kuvia<3
    Ja joutsenet vaan on niin kauniita ja kiehtovia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsen tuo kevään tullessaan, on se komea lintu!
      Kiitos Eila!

      Poista
  12. Ihana postaus. Upeat makrot ja kerrontasi saivat minut hyvälle tuulelle. Sanoistasi välittyy rakkautesi kuvaamiseen ja luontoon. Kun paneutuu maahan tai jäälle pitkälleen, avautuu ihan erinäköinen maailma kuin jalkeilla ollessa. Tästä tykkäsin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joutuisin jonnekkin suurkaupungin sykkeeseen, ilman mahdollisuutta päästä luontoon, niin kuivuisin varmasti rusinamaiseksi mytyksi :)
      Joskus pitää vaan heittäytyä nähdäkseen paremmin. Tällä asialla voi olla kaksikin merkitystä.
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  13. Ihanaa jäätaidetta! Ja joutsenet tietenkin!! Onko jää vielä niin paksua, että siellä vaan kuljeskelet ja makoilet?
    Minusta makrot ovat parhaita, ne ovat salaperäisiä ja jänskiä, aivan toinen maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siellä vielä makoilla uskaltaa :)
      Mökkimaisemissa tiedämme ne sellaiset paikat, joihin ei kannata enää mennä.
      Tuntemattomiin paikkoihin en kyllä mene.
      Makrot ovat ihan oma pieni maailmansa, ihanaa että sinne pääsy on tehty mahdolliseksi :)
      Kiitos Uuna!

      Poista
  14. Se on huikea tunne kuunnella kevään tulemista, jäiden rytisten lähtöä, joutsenten kailotusta....

    Upeita kuvia kevät tunnelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että aistitkin ovat valppaampia ottamaan asioita vastaan.
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  15. Macrotaitaitaja olet. Siellä kuvattavanasi on niin erilaiset jäät, mitä täällä, jossa ne peittäpkasu lumi. Kairan reikä on sohjoa täynnä. Mutta olen joskus ihmeissäni kuunnellut meren ranalla jään helinää rantakiviä vasten. Musiikkia se on.
    Sinun joutsenesi ovat siis kotiutuneet. Niitä on ilo katsoa kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilä on nyt aika erikoinen tilanne kuin jäällä ei ole lunta, se tietysti harmittaa hiihtäjiä.
      En ole koskaan aiemmin kuullut noin voimakkaita jäitten lähtemisen aiheuttamia ääniä. Voiko se johtua sitten siitä että lumipeite puuttuu.
      Joutsenet tulevat joka vuosi, mutta pesivät muualla ja taas syksyllä palaavat.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  16. Aah, lisää jäätaidetta, tuo viimeinen kuva on kyllä varsinkin intergalaktisen upea. Kuva hajamielisesti tallustelevasta joutsenpariskuntasta saa hymyn huulille.

    VastaaPoista
  17. Tämä taisi olla verkkoavanto kun oli vähän laajempi, ei tähän silti mahtunut kuin osa maailmankaikkeutta :)
    Otin useampia kuvia tästä askelluksesta, se näytti aivan Chaplin-kävelyltä!
    Kiitos Pasi!

    VastaaPoista
  18. Uteliaana kyselen mikä se sun makroputki on? Upeat kuvasi saa haluamaan itsellekin sellaista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä makroputki on Canonin EF 100mm 1:2.8 L IS USM
      Tykkään kovasti, tietysti ei ole mihin verrata!
      Kiitos Betsy!

      Poista