lauantai 21. maaliskuuta 2015

Jäätä vielä lisää

Nämä taitavat olla viimeiset jääkuvat. Tai parasta olla vannomatta, sanotaan että näillä näkymin viimeiset jääkuvat :)


 Tätä kuvaa en ole mitenkään muuten käsitellyt, kuin rajannut.
Tuossa kohtaa rannassa on iso koivu ja keltaisuus jään alla johtuu siis ruskalehdistä. Siellä kuvauspaikalla tämä näytti jo aika jännältä, kun siinä jäällä pitkälläni kuvasin. Mutta yllätyi taas tässä koneella, tätä maalauksellisuutta, kuin öljyvärityö.


 Tämä on lähes samasta paikasta otettu kuin edellinen ja edelleen piti olla pitkällään että sain nuo kuplamuodostelmat.


 Pitkä rantaviiva näytti tältä, kuplia kuplien perään. Yöpakkanen teki aina vähän erilaista taidetta, yö yön perään.





 Nämä asetelmat pitäisi nähdä paikan päällä, kuvat eivät tee ollenkaan oikeutta. Olivat niin uskomattoman kauniita.


 Yritin ikuistaa tässä niistä kauneimman ja kookkaimman. Yhtään lähemmäs en uskaltanut mennä, koska tuossa takana on virtaavaa vettä. Pohja on kyllä kovin matala mutta pelkäsin kameran puolesta.


30 kommenttia:

  1. Erikoisia, mielenkiintoisia, ihan huippuja kuvia. :))

    VastaaPoista
  2. No, nyt on todella kaunista jäätaidetta!! Etenkin ensimmäiseen ja toiseen ihastuin kovasti!

    Mitäs sitä, jos itse kastuu, mutta kameraa pitää ajatella...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameraa pitää aina ajatella, lähes parasta ystävää :)
      Kaaduin pepulleni ja vielä kiven päälle rantaan mennessä ja ensimmäiseksi olin hyvilläni ettei kamera osunut maahan :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  3. Kyllä onkin taas mielettömän kaunista katseltavaa. Valokuvaajahan tekee mitä tahansa hyvän kuvan eteen, mutta kamera ei saa vahingoittua. Koeta kuitenkin olla varovainen siellä jäällä. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut että olen tullut paljon rohkeammaksi asioitten suhteen. Sitä kyyn kohtaamista pidän edelleen isona haasteena, etten nyt vaan menisi silittämään :D
      Pidän kyllä tuolla jäällä järjen mukana, se on jo lapsena iskostettu tuonne korvien väliin!
      Kiitos Tuula!

      Poista
  4. Oi, enpä ole koskaan aiemmin nähnyt näin kaunista jäätaidetta, kiitos upeista kuvista.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin hämmästynyt tuosta mitä jäältä löytyy, tänään taas kuvasin siellä kolmisen tuntia!
      Kiitos Minttuli, mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Ajattelin näitä sinun jääkuvia kun painelin tuolla rantsussa. En kyllä ollenkaan näin monia muotoja nähnyt. Sitten kun mä pelkään noita jäätiköitä, jätin kuvaamisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuljeskelen sellaisissa paikoissa joissa on jo vähän sulaa. Saaria ympäri ja ojanvartta, sieltä löytyy!
      Ihan turhaa tosiaan riskeerata jos pelottaa, kuvattavaa löytyy muutenkin!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  6. Viimeisenä upea jääkukka lehtineen! Hienoja kuplia ja tuo ensimmäinen tosiaan kuin maalaus: uskomattomat värit ja kuviot. Vielä taidat päästä kuvaamaan, kun ilmat vaan kylmenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo alin oli luonnossa ihan huippukaunis, otin paljon kuvia, mutta ei se vaan näyttäydy niin kuin siellä luonnossa.
      Kävin tänään vielä kolmisen tuntia kuvaamassa ja löysin ihan uusia juttuja!
      Kiitos Uuna!

      Poista
  7. Sinähän olet uusi picasso, mutta pirrät kamerallasi!
    Niin todella upeita jääkuvia, katsoin moneen kertaan ja taidan vielä palata uudelleenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameralla on ihana piirtää kun luonto auttaa :)
      Kiitos Harakka!

      Poista
  8. Ovatpa upeita kuvia!
    Oletko ajatellut, että tekisit jääkuvistasi tauluja? Niistähän saisi hienon, vaikkapa kolmen kuvan tauluasetelman.
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on hyvä idea. Kirjaa aloin nyt koota ja ihan ajan kanssa hoppuilematta!
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  9. Onpa kauniita taideteoksia. Luonto osaa ja sitten tarvitaan se kuvaaja, sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän vain välittää mikä taiteilija luonto todella on!
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  10. Oi miten kaunista luonnon taidetta. Noista olisi vallan tauluksi asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan ajattelin teettää, materiaalia on nyt riittävästi!
      Kiitos Katinka!

      Poista
  11. Älä vielä lopeta, eikös se "jääkausi" tullut takaisin Etelä-Suomeenkin. Nuo ilmakulpajäät on kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli ihan totta ja tänään taas pötköttelin tuolla jäällä. Oli muuten aika kylmä viima!
      Kiitos seita!

      Poista
  12. Oijoi, kaunista<3
    Kolmas ylhäältä on mieluisin, voisi olla taulu<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina sitä jaksa ihmetellä, mitä kaikkea luonnosta löytää!
      Kiitos Eila!

      Poista
  13. Tuo viimeinen on henkeäsalpaavan kaunis! Kaikissa kyllä riittää katsottavaa... Ja vissiin olen liikaa lukenut lastenkirjoja kun neljännessä on ihan selvästi Sipi Peltohiiri kädet levällään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo alin oli niin uskomattoman kaunis siinä jään päällä, kuva ei tosiaan kerro totuutta!
      Nyt pitääkin kurkata miltä Sipi Peltohiiri näyttää :) Meilläkin on tullut aikoinaan luettua lastenkirjoja. Kirsi Kunnas oli aika hyvässä kärkiasemassa.
      Kiitos Betsy!

      Poista
  14. Hienoja! Itsekin olen joskus syksyllä kuvannut pihan suihkualtaasta jäätä ja kuinka jää vangitsee syksyn lehdet. Kaikkea sitä voi nähä kun pitää silmät auki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niistä ruskalehdistä jäässä saa upeita kuvia!
      Niin on erittäin antoisaa kulkea aistit valppaina!
      Kiitos Pelaguu!

      Poista