perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lintujapa tietenkin :)

Mahdottoman upea päivä, täyttä auringonpaistetta! Hymyilyttää :) Oliko tämä nyt sitten talvipäivä vai kevätpäivä. Kevätpäivältä tämä ainakin tuntui.

Kuvasin aamupäivällä jäätä, konttailin tuolla pilkkiavantojen reunamilla sen suurempaa häpeää tuntematta, iltapäivällä kuvasin sitten nämä linnut. Yritin saada näihin lintukuviin vähän sellaista satumaisuutta. Tästä syystä vinjetoinkin kaikki kuvat, jotenkin koen että se tuo vähän salaperäisyyttä.


 Tikat olivat ihan täpinöissään! Kolme lintua lenteli siinä yläpuolella, melkein hiuksia hipoen ja ääntä riitti. Kai jokin kolmiodraama :)


 Sinitiaiset olivat jälleen porukan rohkeimpia, hakivat päivittäiset pähkinänsä ihan reilusti selän takaa.


 Yksi ainoa mustarastas vieraili ruokinnalla sillä aikaa kun olin kuvaamassa. Yllätyin miten upea linnun höyhenpuku on auringossa. Saisi pimeällä esiintyä valoheittäjien loisteessa, kun on noin edukseen valossa.





 Ensimmäistä kertaa tänä talvena näin puukiipijän läheltä. Siinä se kiipeili puunrunkoja vain ylöspäin, kun ei tohdi tulla alas samaa rataa.


 Punatulkkuja näin kaksi, vähän vaatimattomampia väreiltään. Rouvat olivat lähteneet kaksistaan päivälliselle, kai parantamaan maailmaa.


 Viherpeippo taisi olla kuulolla, mitä päivällisellä keskustellaan. Ymmärtävätköhän linnut toistensa kieltä :)
Tänään oli sellainen yllätyskin, että näin harmaapäätikan, jonka tapaamista olen odottanut koko talven. Yritin kuvata, mutta se oli niin kaikkien oksien ja puunrunkojen takana. Kuvaan tuli vain ihan pieni osa kylkeä. Ehkä joku toinen päivä!



22 kommenttia:

  1. Kiva kun näit kuitenkin! Hieno kuvasaalis joka tapauksessa! Mustarastas on tosi kaunis, mutta tuossa kuvassa, jossa mustarastas on oksien keskellä, on jotain tenhoavaa, kiehtovaa. Myös viherpeippo kuuntelee niin ilmeikkäästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se antoi vähän toivoa!
      Tykkäsin myös juuri tuosta kuvasta, kuvatessa en uskonut sen onnistuvan.
      Kiitos Uuna!

      Poista
  2. On se mustarastas vaan niin upea lintu. Hieno lintukavalkadi jälleen ilman harmaapäätikkaakin, joka jäi seuraavaan kertaan.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnulla on tosi kaunis höyhenpeite!
      Uskon vielä että saan kuvattua harmaapäätikan!
      Kiitos Sirpa, siulle samoin, aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  3. Kauniisti erottuu mustarastaan höyhenpuvun kuviot ja sävyt. Hieno puukiipijäkuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiennytkään että lintu on noin kaunis!
      puukiipijä tuli niin yllättäen, on se nopea!
      Kiitos seita!

      Poista
  4. Ahne sinitiainen :)
    Meillä on aamuisin ja iltahämärässä tuossa toistakymmentä mustarastasta syömässä, maassa juoksevat ja nokkivat, kuin kanat. Hienot värit tuossa mustarastaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi ahne, hyvä että jaksoi kantaa :)
      Meilläkin oli tässä 2-4 kerrallaan, johonkin ne ovat nyt kadonneet!
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  5. Upeita kuvia! Hieno tunnelma kuvissa. Hyvin käsittelit ne.
    Tuo sinitinttikuva on mainio: rohmusi kaksi pähkinää!
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin noista sävyistä, aurinko teki jo tuossa vaiheessa laskuaan.
      Sinitintillä taisi olla tuplanälkä :)
      Kiitos Anu!

      Poista
  6. Hienot kuvat jälleen ja onnittelut puukiipijästä. Harmaapäänkin varmasti vielä tavoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Tämä oli yksi talven tavoiteista!
      Harmaapään suhteen täytyy olla näemmä tosi tarkkaavainen.
      Kiitos Tuula!

      Poista
  7. Upea lintupäivä ja kuvasaalis niin hieno! Mustarastaan höyhenpuku on komea todella. Puukiipijä on niitä lintuja joita en ole onnistunut näkemään vielä.

    Upea on tämäkin aurinkopäivä, nautitaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puukiipijä on jotenkin niin huomaamaton tavallaan, jotenkin sen sivusilmällä sitten huomaa ja jo se on korkealla.
      Mustarastas on komea!
      Nautitaan nyt todella tästä auringosta!
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  8. Itse suosin kanssa tuota vinjetointia. Siinäkin on sitten joskus pähkäileminen että minkä värisenä sen ottaa. Hyvin sopii näihin tuo tumma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jotenkin niin mielikuvitukseton, etten vain osaa käyttää muita värejä kuin mustaa. Joskus olen tainnut laittaa valkoista.
      Kiitos JPK!

      Poista
  9. Oletpa nähnyt runsaasti lajeja.

    VastaaPoista
  10. Toinen ja kolmas kuva ihan mahtavan hienoja, vaikka muutkin kyllä ovat. Mutta nämä kaksi erottuvat ihan selvästikkin joukosta!
    Hieno valotus niissä ja tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma suosikkini oli tuo mustarastas oksistossa.
      Metsässä oli tuolla kertaa miellyttävä valo.
      Kiitos Harakka!

      Poista