perjantai 30. tammikuuta 2015

Kaipaamani linnut

Näitä lintuja odotin useamman viikon. Sattumoisin olimme vaan aina eri paikoissa.
Kuulin että ne nyt  ovat Karhuvuoressa sekä Leirissä ja nyt ne ovat Kourulassa. Eivät ne silloin olleet kun menin, olin aina askeleen myöhässä.


 Kaikki tilhiä kuvanneet varmasti tietävät miten liukasliikkeisiä nämä linnut ovat. Parvi elää kovin levottomasti, mennään ja tullaan edestakaisin koko ajan.


                        Hotkaistaan muutama marja ja taas läheiseen koivuun ja kohta takaisin.


                    Melkoisia akrobaatteja, tekisivät vaan nuo liikkeensä hiukan hidastetummin :)



Kuvasin kahdella eri reissulla. Kovin harvinainen auringonpaiste sattui eräälle viimaiselle pakkaspäivälle, mutta silloin olivat käsineet jääneet kotiin kun olin vain kauppareissulla. Eikä siitä kuvaamisesta tullut juuri mitään, käsiä paleli niin hirveästi. Päätin viedä autoon varakäsineet tällaisen päivän varalle.

37 kommenttia:

  1. Vihdoinkin ne näyttäytyivät sinulle. Kyllä kannattaa aina varautua, sillä koskaan ei tiedä missä ja milloin...
    Upeat kuvat ja auringonkin sait vangittua. ;)
    Ps. ehdin jo kaivata kuviasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti jo niin vietävästi, että saanko ollenkaan kuvattua, säittenkin kanssa oli niin huonoa tuuria.
      Kamera on kyllä melkein aina autossa mutta nyt juuri piti olla ilman käsineitä!
      Oli pakko vähän levätä välillä, siis nukkuakkin eikä vaan kukkua täällä :)
      Kiitos Tuula!

      Poista
  2. Voi vitsit, miten ihanai. Miten ihmeessä sait ne tulemaan? Tulisiatkohan kutsuääniä soittelemalla. Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän voisi ostaa sellaisia lintupillejä, voisi olla tietysti joka lajille omansa. Kustannuksiahan siinä kyllä tulisi, tuskin kympillä lähtisi :)
      Kiitos Tylsä Mörökölli!

      Poista
  3. Ihan mielettömän hienoja kuvia! Kunpa tilhet tulisivat tännekin........ ja aurinkokin saisi näyttäytyä :)
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan tämä auringottomin tammikuu ikinä, ainakin siltä tuntuu!
      No huomenna ollaan helmikuussa, jospa se toisi jotain uutta tullessaan!
      Toivotaan että tilhet suuntaavat seuraavaksi teilleppäin!
      Kiitos Ansku!

      Poista
  4. Vautsi, miten upea kuvasarja tilhien ruokailuhetkestä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisivat vaan oprtella hiukan viipyilemään :)
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Ihania kuvia!! Tuosta auringosta olen vähän kade:)

    VastaaPoista
  6. Tilhikuvasi ihastuttavat. Miten herkkua mahtavatkaan pihlajanmarjat tilhin suussa olla. Taiten ainakin marja napataan tertustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä marjat eivät näytä enää niin herkullisen punaisilta, mutta taitavat aromit olla kuitenkin tallella kun niin maistuvat! Rastaat näyttivät olevan samaa mieltä!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  7. Onpa upeita lintuja ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  8. Upeita kuvia ja lintuja. Niin onnellinen kun linnut jo visertää, se on kevät.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin ensimmäisen titityyn viimeviikolla! Kyllä se sieltä :)
      Kiitos Tiia K!

      Poista
  9. Upeita tilhikuvia. Ja vielä aurinkokin valaisemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tuntuu ihan ylelliseltä :)
      Kiitos seita!

      Poista
  10. Upeita kuvia upeista linnuista!

    VastaaPoista
  11. Ihanat kuvia kauniista tilheistä ♥

    VastaaPoista
  12. Valoisat kuvat, omat tilhikuvat on pilvipäivänä ja aikas harmaat. Ovat juurikin sellaisia säntäilijöitä, niinkuin sanoit.
    Minäkin jo ehdin miettiä, mitä sinulle kuuluu, kun ei ole kuulunut. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvisiä päiviä oli tässä melkoinen rivi, onneksi aurinko edes vähän pilkahti!
      Miulla on ollut pari kertaa aivoverenkierron häiriö, joitten takia olen ollut sairaalassa. Olin niin valtavan väsynyt ja tämä uusimisen pelko se on aina tuolla takaraivossa! Piti vähän levätä!
      Kiitos marliska!

      Poista
  13. Kuin satuolentoja näissä kuvissä olevat tilhet<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ovat tosiaan kuin satuolentoja, vähän samassa sarjassa kuin töyhtis :)
      Kiitos Eila!

      Poista
  14. Hurmaavat kuvat! Minullakin on autossa varavaatekassi, jossa on ylimääräinen lämmin vaatekerros ja huopa tiukkojen paikkojen varalle. Lähinnä sen varalta, että autoni jättää minut jonnekin syrjään pakkaskelillä ja pitää apuja odotella...=) Kertaakaan en ole niitä vielä tarvinnut, mutta on hyvä tietää niiden olevan siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä koskaan tiedä jos tekniikka pettää, viisasta varautua! Toivottavasti ei! Nykyautot kun ovat vielä sellaisia ettei niille itse juuri mitään voi.
      Monesti touhuan innoissani niitten putkieni kanssa ja sitten unohdan jotain tärkeää.
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  15. Viimeinen kuva on kyllä ihan kymppi, vielä pari plussaakin päälle. Kaikki kuvasi ovat aina niin tarkkoja ja hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa vaiheessa kun tuon alimman kuvat otin, en oikein enää tiennyt missä sormet ovat, paleli niin vimmatusti!
      Tilanteita olisi ollut vaikka kuinka!
      Kiitos Uuna!

      Poista
  16. Hienot kuvat. Ja pihlajanmarjat näyttää maistuvan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttävät maistuvan, vaikkei väri enää olekkaan parhain, ainakin kuvaajaa ajatellen :)
      Kiitos JPK!

      Poista