torstai 11. joulukuuta 2014

Joutsenperhe

Eilinen päivä oli kovin hämärä, vettä tihuutti. Tarkoitus oli kokeilla miten kuvaus sujuu jalustan ja  loppusyksystä hankitun Tamronin putken kanssa ( Tamron  SP 150-600mm F/5-6,3 Di VC USD )
Hyvällä onnella matkan varrelta löytyi joutsenperhe.


 Tämä paikka on melko vilkasliikenteisen tien vieressä. Jalustan pystyttäminen olisi ollut liikenteen vaarantamista, nyt jo rekat jarruttelivat ohi ajaessaan.
Kuvasin kyykyssä reunaviivan ja kaiteen välissä, putkea tuin kaiteeseen. Eilen tuuli melkoisesti ja se tietysti vaikutti tilanteeseen. Matkaa lintuihin oli  yli 50m.


 Olen kyllä ihan tyytyväinen tähän putkeen. Täytyy opetella lisää kun valoisuus lisääntyy ja tilanteessa missä jalustan käyttö on mahdollista.


Kerron vähän mihin koukkuun jäin.
Katson eritäin vähän telkkaria, mutta netissä olen sitten ihan liikaa. Löysin äskettäin www.boredpanda.com sivuston.
En laita sinne suoraa linkkiä niin saatte vielä hetken miettiä kannattaako koukuttua :) Siellä on esimerkiksi valokuvaus-aiheen alla 10 maailman parhaimman muotokuvaajan kuvia, niihin ihastuin ensin. Aihealueita on paljon. Harmaassa palkissa näkyvien aiheitten lisäksi, löytyy uusia aiheita Lisää-sanalla. Katselin juuri äsken rikkonaisiin rukkuihin tehtyjä pienoispuutarhoja, steampunk-juttuja ym.


25 kommenttia:

  1. Hienot kuvat! Et voi olla muuta kun tyytyväinen putkeen! Varsin vaikeassa paikassa vieläpä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että jalustan kanssa toimii vielä paremmin, putkihan on niin pitkä, käsin en jaksa edes kannatella.
      Kiitos Tillariina K.!

      Poista
  2. Tosi hienot joutsenkuvat! Meinaakohan kyseinen perhe viettää joulun Suomessa, vähän siltä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvauspaikasta jonkin matkan päässä on koski, mutta en osaa sanoa miten siinä ympäristössä on sulaa talvipakkasilla. Kovin myöhään ovat muuttonsa jättäneet jos sitä aikovat.
      Kiitos Rantakasvi!

      Poista
  3. Uteliaisuuteni kyllä pistää käymään tuolla linkin takana. Hyvin onnistuttu tässä valossa. Minäkin näin tänään pellolla ison joutsenporukan, ovat kuulemma oleilleet siinä viime aikoina. Monta poikastakin oli joulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyy tosiaan monenmoista ihmeteltävää, liikuttavaa ja kiukuttavaakin!
      Aika kauan nuo poikaset näyttävät erilaisilta kuin emonsa, helppo hahmottaa.
      Kiitos Tylsä Mörökölli!

      Poista
  4. Hienot ovat kuvat. Tosiaan, jääköhän nämä talvehtimaan.. Uskon että se oikea talvi vielä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsenilla taitaa olla nyt päätöksen viikko, tännekkin taidetaan luvata viikonloppuna jonkinmoista lumikerrosta.
      Kiitos Minttuli!

      Poista
  5. Hyvä löytö - sekä joutsenet että uusi putki :-)
    Olosuhteet ovat aika lohduttomat, mutta hyvää jälkeä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tapauksessa jalustan käyttö olisi ollut tosi tärkeä.
      Olen ihan innoissani tästä uudesta putkesta.
      Kiitos Susanna!

      Poista
  6. Hienot kuvat uudella putkella!!

    Kannatti mennä kurkkimaan ja varmaan siellä tulee käytyä useammankin kerran....))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tuo alue jäätyy kun pakkaset tulevat. Se on kuitenkin kohtuullisen matkan päässä, joten saatan vielä piipahtaa.
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  7. Sehän tuossa jalustan kanssa kuvaamisessa on hankaluus luontoa kuvatessa, että mihis ja mites sen häkkärän aina saat pystyyn ja mihin se mahtuu ja niin edelleen. Siksi oma jalustani saa tyytyä luontoretkillä olemaan eteisen nurkassa ja mukaan pääsee monopodi. Tosin ei minulla ole noin järeää putkeakaan ;) Hienot kuvat vaikeassa tilanteessa kertoo kuvaajan ja putken erinomaisuudesta. Onnittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun enimmäkseen kuljen jalan, minne menenkin niin kolmijalan kantaminen on aika tuskallista.
      Monopodikin tahtoi jäädä viime kesänä vaatehuoneen nurkkaan, laiskuuttani, myönnän. Vaikka olen ihan tosissani tämän kuvaamisen kanssa. Nyt kai pitäisi tehdä pari uudenvuoden lupausta :)
      Kiitos Tuula!

      Poista
  8. Tarkkoja kuvia sait uudella putkellasi. Minä käytän yksijalkaa eli monopodia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kehitellä reppuun jokin hihna jossa monopodi kulkisi helposti. En välittäisi pitää sitä kamerassa kiinni koko aikaa.
      Kiitos Töyhtötintti!

      Poista
  9. Hyvää jälkeä näyttäisi tulevan! Tarkoitus olisi ensi viikolla tilata sama objektiivi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskalsin tilata tämän putken kun kokenut luontokuvaaja oli testannut ja suositteli. ( Hän muuten voitti Vuoden Luontokuva 2014 pääpalkinnon.) Odotin putkea puolisen vuotta, oli melkoinen ruuhka tilauksissa.
      Eilen oli kovin tuulinen päivä ja tuin tosiaan putkea liukkaaseen metallikaiteeseen. Kun putkella on pituutta kuuteensataan milliin zoomattuna vastavalosuojan kanssa n.44-45cm niin ottihan se tuuli siihen.
      Ihan varmasti opääset parempaankin tarkkuuteen.
      Kiitos Kertsi!

      Poista
  10. Hyviä kuvia. Uusi putki on ilmeisen hyvä, jos sillä onnistuu tässä harmaudessa ilman jalustaa kuvat noin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä tästä putkesta! Joku haave pitää asettaa tulevalle kesälle. Se on hirvi ja tällä putkella kuvattuna :)
      Kiitos between!

      Poista
  11. Onnistuneita kuvia uudella Tamronilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopii varmasti parhaiten juuri tällaisiin rauhallisiin kuvattaviin ja sen jalustan kanssa!
      Kiitos seita!

      Poista
  12. Hienoja kuvia! Olen vähän miettinyt tuota putkea, mutta kun nyt tulivat ne uudet samanpituiset Sigmankin objektiivit, niin ajattelin vielä katsoa, mitä niistä aletaan kertoa. Taitaa mennä ensi kevääseen, jos hyvin käy (jos huonosti käy, niin kukaties vuosi eteenpäin, kun noiden saatavuus on niin hankalaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ostojaan pitää miettiä aika tarkkaan ja harkiten, ovat nämä sen verran kalliita ostoksia. Nyt luulen omalta kohdaltani että hankinnat alkavat olla tässä.
      Ihmeen kauan tuota putkea piti odottaa, kun tuli vielä valokuvausliikkeen kautta.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista