keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Harakka plyymeissään

Katselin kaikista lintukirjoista joita omistan harakan kuvia, kun yritin selvittää onko niskan päällä tuollaisia lyhyitä sulkia/höyheniä. Jotka lintu voisi halutessaan pörhistää.
Mielestäni ei, mutta tällä harakalla on.


 Onko jokin luonnonoikku, mitä mieltä olette? Harakka viihtyi yksikseen, tai en tiedä viihtyikö, yksin kuitenkin oli. Pystyi kyllä lentämään, mutta istuskeli aika paljon aidalla.


Kävin tänään paikalla johon olin suunnitellut linnuille talviruokintapaikkaa ihan luvan kanssa. Viime talvena siellä jo vähän aloittelin.Tein nyt alkukesästä  valmistelutöitä kun karsin risuja ja siivoilin ympäristöä.
Nyt en ollut käynyt paikalla ainakaan kuukauteen. Se on sellainen kaunis mäennyppylä jossa kasvaa vanhoja puita, koivuja ja paksuja, vankkaoksaisia mäntyjä.
Siellä oli vieraillut menneen kuukauden sisällä mahdollisesti trombi. Toistakymmentä puuta oli kaatunut juuret pystyssä maahan ja osa nojaili toisiinsa surkean näköisinä. Maisema oli täysin muuttunut, ne vanhat kauniit puut kaatuneet! Hyvä ettei itku päässyt!
Pitää nyt miettiä mitä siitä vielä saa. Ja kyllähän siitä saa, muttei niin kaunista, ajatellen kuvausympäristöä.

16 kommenttia:

  1. No voi ei, niin se luonto välillä muuttaa sunnitelmia. Toivottavasti pääset rakentamaan silti ruokintapaikan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen se nyt teki, teettää työtä vähän enemmän!
      Kiitos Katinka!

      Poista
  2. Jännät nuo niskahöyhenet, en ole koskaan havainnut tuota pörhistämistä vaikka varmaan niskassa lyhyitä höyheniä onkin. Saattaa olla sairaskin, koska on yksin. Melkoisissa parvissahan harakat nyt ovat olleet.
    Samat aatoksey on täälläkin ruokintapaikan suhteen, kun ei yhtään tiedä tuleeko lunta ja kuinka paljon. Miten pääsee kulkemaan. PS. Keräsin pihlajanmarjoja pakkaseen tilhiä varten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin luulen että on sairas! Kuva on otettu viikko sitten, nyt en ole nähnyt!
      Parvissahan ne yleensä tässäkin räkättävät.
      Tuonne on auratulta tieltä muutama sata metriä, olen solminut jo moottorikelkkadiilin :)
      Samoin, keräsin oksia kuivatusta varten.
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  3. Ompa jännä kuva, en kyllä usko että on ihan normaali juttu, ehkä häntä kartetaan sen vuoksi, minusta on nätti, toivottavasti ei ole sairas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasi kuitenkin lentää, maasta aidalle. En ehtinyt siinä huomata oliko lento normaalia.
      En halunnut häiritä enempää.
      Kiitos Mustis!

      Poista
  4. Hienot, erikoiset niskahöyhenet, toivottavasti on vain luonnonoikku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon ja toivottavasti hyväksytään parveen!
      Kiitos Sirpa!

      Poista
  5. Meilläpäin on paljon harakoita, enkä ole vastavia niskahöyheniä nähnyt.

    Toivottavasti ruokintapaikan perustaminen onnistuu. Sääli vanhoja puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässäkin pyörii parikin harakkapesuetta.
      Harrastuksena katolla hyppiminen ja varsinkin viikonloppuina :)
      Harmittaa todella ne puut.
      Kitos Sussi!

      Poista
  6. Erikoiset niskahöyhenet tosiaan, luonnonoikusta en tiedä. Jotkut sanoo, että se on tuo harakka jo itsessään luonnonoikku =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtäisivätpä harakat miten upeita lintuja ne ovat, lopettaisivat sen pakenemisen. Saisi kuvattua!
      Voisivat samalla keksiä uutta laulettavaa :)
      Kiitos JPK!

      Poista
  7. Meillä pyörii pihapiirissä parikin harakkaa, mutta ei niillä ole niskassa tuollaisia höyheniä. Ehkä tämä yksilö on ns. erilainen nuori. Onhan eläinmaailmassakin poikkeuksia, vaikkakaan ei ehkä niin paljon kuin ihmisten keskuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen oikein tarkkaillut noita lintuja, kyllä tämä taitaa olla luonnonoikku tai sitten sairas.
      Jotenkin nuo eläinmaailman poikkeavuudet säälittävät kovasti, niillä se apu on erilaista kuin meillä ihmisillä.
      Ymmärrän että tästä asiasta voi olla monta mieltä!
      Kiitos between!

      Poista
  8. Tsemppiä ruokintapaikan uudelleen suunnitteluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän raivausvaihteen päälle :)
      Kiitos Susanna!

      Poista