maanantai 13. tammikuuta 2014

Hyytävät jääkiitäjät

Onnistuin kuvaamaan erään luonnossa tapahtuvista merkillisimmistä ilmiöistä, Hyytävien jääkiitäjien ratsujen eli Viimattarien valintatilaisuuden.
Tilaisuus järjestetään aina ensimäisten varmojen talven merkkien ilmettyä.


 Kerroin tyttärelle joka ilta jonkin kotikutoisen sadun kun hän oli pieni. Yleensä siihen sisältyi jokin opetus kun lapsesta oli tarkoitus kasvattaa kunnon kansalainen :) Ja eikä siinä nyt niin huonosti onnistuttukaan :)

Tämä aika tuli vaan mieleeni näistä kuvista, joissa näin sadun aineksia. Jospa vähän yritän monien vuosien jälkeen.


Hyytävät jääkiitäjät olivat jälleen kokoontuneet valitsemaan itselleen Viimatarta eli tuulen lailla kiitävää jääratsuaan. Oli se aika! Nämä ihmismäiset olennot ovat ajattomia ja iättömiä toisin kuin ratsunsa jotka kuluttavat kaikki voimansa tärkeään työhönsä eli jään muodostamiseen ja muuttuvat pian sen jälkeen tuulen riepoteltavaksi tuiskulumeksi.
Hyytävät jääkiitäjät muuttuvat puolestaan valkoisiksi rantakiviksi tehtävänsä suoritettuaan. Kevään ja kesän mentyä, loppusyksystä, täydenkuun aikaan ne alkavat voimistua ja saada entistä muotoaan takaisin, jälleen uutta talvea ja uutta ponnistusta varten.



 Tilaisuus on juhlava jopa harraskin. Pieniä Viimattaria ponnahtelee lumen läpi tauotta. Kehitys vaatii aina lumen se on tavallaan kuin turvallinen  peitto jonka alla kehitys pääsee alkuun. Pakkanen edesauttaa solujen jakaantumisen huikeaan vauhtiin. Satoja Viimattaria tarvitaan Suur-Saimaan jäädyttämiseen.
Norppaemon ei kohta tarvitse olla huolissaan poikasensa puolesta kun jäätä ja lunta on pian luvassa, vaikkakin vähän myöhempää tänä vuonna kuin tavallisesti.


 Viimattaret ovat saaneet jo tunnistettavaa jääratsun muotoaan. Vielä on aikaa hetkeksi levähtää ennenkuin levittäydytään vedenpinnan yläpuolelle Hyytävien jääkiitäjien kuljettajiksi. Yö on tähän työhön parasta aikaa ja hiljaa ja tarkasti kuunnellessa voit kuulla  kuinka järvi alkaa saada jääpeitettä ylleen, voit kuulla myös pientä puhinaa ja puhkumista. Viimattaret puhaltavat sieraimistaa todella kylmää ilmaa jolloin tämä jäätymisilmiö tapahtuu, ne liikkuvat aika hiljaa ja huomaamattomasti, tuskin kovin moni näitä parivaljakoita tapaa!
Aamulla ihmiset ihmetelevät  yön aikana jääpeitteen saanutta järven pintaa.

Mikä se tässä olisi se opetus :) Aina pitää kysyä aikuisilta lupa saako jäälle mennä!
Ehkä se on lapsella tuolla takaraivossa että ovatkohan  Hyytävät jääkiitäjät ja Viimataret jo tehneet työnsä valmiiksi.

Sen pituinen se :)

34 kommenttia:

  1. Hieno tarina. Tuli tuosta mieleen se pikkukakkosen "Varokaa heikkoja jäitä" lause joka tuli aina lopussa. Paljonkohan siitäkin on jo aikaa `?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuon niin selvästi, on siitä ainakin 25v. luulisin! Muutenkin Pikku kakkosen tunnusmelodia tuttuudessaan voisi herättää vaikkapa tajuttomuustilasta :) Oli se niin monena iltana "lapsenvahtina".
      Kiitos Harry!

      Poista
  2. Olet uskomaton... ihana, jännittävä, mukaansa tempaava tarina, jota kuvat hienosti tukee. Hyvin olet isäsi opit sisäistänyt luonnon lukemisessa, näkemisessä ja tulkitsemisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä on vähän kömmähdyksiä ja taivutus- ja pilkkuvirheitä, joku saattaa jopa tunteä myötähäpeää :)
      Mutta olipa hauska tavallaan muistella menneitä, aikaa jolloin iltasadut olivat läsnä jokaisessa päivässä tai pikemminkin illassa!
      Isäni isä eli pappa, oli se joka alunperin laittoi luonnosta tykkäämisen "veriin".
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  3. Ihana satu, jossa totta toinen puoli :) Ja niin kauniita jäämuovailuja rannoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saduissa on aina toinen puoli tota :)
      Kiitos seita!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Edellisenä päivänä nuo jäämuodostelmat näyttivät ihan toisilta, en vaan ehtinyt kuvaamaan.
      Kiitos Ameba Donna!

      Poista
  5. Ihana tarina ja todella kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, eivätkö olekkin hämmästyttävästi ihmishahmoja!

      Poista
  6. Loistava satu! Odotan Viimattarien ja Hyytävien jääkiitäjien pian tekevän meren jääksi, jotta pääsemme saarelle. Ja kerrassaan hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olle että ne jäädyttävät sisäjärvet ensin. Voin kertoa heille, kun väleissä ollaan että sielläkin odotellaan :)
      Kiitos Tuulia!

      Poista
  7. Nyt Jääkiitäjäjillä ja Viimattarilla kiireistä aikaa ja paljon ovat saaneet vesiä jäätymäänkin. Sadun maailma on kiehtova. Tykkäsin kovasti sadustasi, kuten myös jääkuvistasi, joissa voi antaa mielikuvituksen lähteä laukkaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain pari senttiä vuorokaudessa jäät pakkasilla vahvistuvat. Voihan se olla että paivavat ylitöitä tuolla salojärvillä päivälläkin kun myöhässä ovat!
      Sain useampana jouluna kummiltani satukirjan joululahjaksi ja luin lapsena mielelläni toisille satuja ääneen.
      Kiitos aimarii!

      Poista
  8. Hienot jääkiitäjät ja kiva tarina.. Minulla on sinulle tunnustus blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pelaguu ja kiitos myös tunnustuksesta, pistäydyn blogissasi!

      Poista
  9. Aivan ihana tarina ja nuo kuvat siihen liitettynä saavat mielikuvitukselle siivet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyytävät jääkiitäjät talvipompissaan näyttivät niin ihmishahmoilta :)
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  10. Hyytävän kaunista ja mukavaa tarinointia ♥
    Ihanaa kuutin elämä on pelastettu, joku hyvä talvessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Saimaan rannoilla seurataan kovasti miten kuutteja syntyy ja miten elämä lähtee siitä eteenpäin.
      Kiitos Seijastiina!

      Poista
  11. Kyllä olikin hieno tarina ja kuvat, miten hienot, uskomattoman kauniit ja elävät!
    Hyvää tammikuuta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää on mielenkiintoista kuvattavaa, herkkua mielikuvitukselle!
      Kiitos Harakka, hyvää tammikuuta myös siulle!

      Poista
  12. Voi ei, jäin ihan heti kiinni tähän jännittävään tarinaan! Tuossa olisi oikeasti ainesta ihan lasten kirjaksi, oletko koskaan harkinnut? Kielikuvat olivat niin eläviä, että näin ihan sieluni silmissä nämä hyytävät ratsastajat (ehkä kauniit kuvasikin hieman auttoivat =D). Aivan ihan postaus! Mikäli muutkin sadut ovat näin hyviä, niin laita ihmeessä luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan kirjaa harkinnut, en edes pienenpientä. Kirjailijat ovat ihan erikseen. Jälkeenpäin vain tuli mieleen että olisihan niitä tarinoita voinut laittaa vaikkapa ruuruvihkoon :)
      Kiitos Katinka!

      Poista
  13. Tämä oli niin hieno postaus! Mielenkiintoiset ja jännittävät kuvat.

    VastaaPoista
  14. Oi, mikä ihana kuvakertomus!!
    Kiitos kauniista perjantaisadusta Vikki <3

    VastaaPoista
  15. Olisi pitänyt vähän enemmän paneutua tuohon kirjoitusasuun, huomasin siellä jälkeenpäin monta kielioppi- ym. virhettä. Mutta enhän ole kirjailija :)
    Kiitos Kaisa Reetta!

    VastaaPoista